Ben-Hur (1959) [Blu-ray]

BEN-HUR
Yhdysvallat 1959

Ohjaus: William Wyler
Käsikirjoitus: Karl Tunberg
Tuotanto: Sam Zimbalist
Pääosissa: Charlton Heston, Jack Hawkins, Stephen Boyd

3 tuntia 42 minuuttia

Lew Wallacen vuonna 1880 ilmestyneestä Ben-Hur: A Tale of Christ -romaanista on tehty kaksi suurta filmatisointia, joista jälkimmäistä on mahdotonta ylittää, mutta siitä huolimatta kolmatta elokuvasovitusta suunnitellaan. Timur Bekmambetov (Wanted, Abraham Lincoln: Vampire Hunter) ilmeisestikin kuvittelee voivansa kertovansa tarinan paremmin kuin William Wyler ylivoimaisessa versiossaan.

Wylerin vuonna 1959 valmiiksi saama värifilmatisointi oli yksi aikansa suurimmista produktioista, jonka synnyttämä stressi aiheutti tuottajalle sydänkohtauksen kesken kuvausten ja vei miehen hautaan, ennen kuin hänelle ehdittiin antaa Oscar-palkinto parhaasta elokuvasta. Kaikkiaan yksitoista kultaista pystiä saanut Ben-Hur oli ensimmäinen tähän ennätyslukemaan yltänyt elokuva. Sittemmin yksitoista Oscaria ovat voittaneet vain James Cameronin Titanic ja Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu.

Ben-Hurin yleisömenestys oli siihenastisen elokuvahistorian toiseksi paras. Enemmän katsojia oli saanut vain Victor Flemingin Tuulen viemää (1939), johon Ben-Huria saattaa helposti verrata. Molemmat ovat kolossaalisia suurfilmejä, MGM:n tuotantoa, mutta siinä missä Tuulen viemää oli kertomus Yhdysvaltain etelästä, on Ben-Hur tarina ajanlaskun alkupuolelta kaukana Juudeassa ja Rooman valtakunnassa.

Charlton Heston, joka oli juuri näytellyt Mooseksen roolin Cecil B. DeMillen niinikään kolossaalisessa Kymmenessä käskyssä (1956), nähdään Judah Ben-Hurina, juutalaisena prinssinä, jonka asema kotimaansa eliitissä on hävinnyt Rooman otettua maan haltuunsa. Edelleen Ben-Hur on kyllä rikas ja omistaa orjia, mutta on kaikkea muuta kuin rahan- ja verenhimoinen plantaasinomistaja, joka ruoskii orjiaan parempiin työsuorituksiin.

Ben-Hur on rakastava poika äidilleen ja veli sisarelleen, mutta vaimoa hän ei vielä ole löytänyt. Sen sijaan rakas ystävä hänellä on, Messala (Stephen Boyd), joka on sittemmin lähtenyt Rooman armeijaan ja ylennyt varsin merkittävään tehtävään. Mainittakoon, että niin hyviä ystäviä Ben-Hur ja Messala eivät kuitenkaan ole, vaikkakin näiden kahden miehen yhdessäolo tuokin mieleen Stanley Kubrickin Spartacuksen muutamien miesten välisen läheisyyden.

Kun Messala palaa kotiseuduilleen maan valloittaneen valtion virkamiehenä, hän tapaa jälleen rakkaan ystävänsä, mutta aatteet ovat ajaneet miehet erilleen. Kieltäytyessään ilmiantamasta  antiroomalaisia ajatuksia omaavia juutalaisystäviään Messalalle, Ben-Hur päätyy orjaksi ja hänen äitinsä ja sisarensa vankilaan. Valtava viha ja kostonhimo pitää Ben-Hurin hengissä, sillä hän on varma siitä, että jonakin päivänä hän voi kostaa oman ja perheenjäsentensä kohtalon vallan sokaisemalle Messalalle. Myöskin epätietoisuus äidin ja sisaren lopullisesta kohtalosta pitää miehen hengissä.

Ben-Hurin tarina on teemoiltaan ikiaikainen ja siksikin se on relevantti vielä tänäkin päivänä. Kosto, anteeksianto, usko (jumalaan tai muuhun) ja lähimmäisenrakkaus ovat elokuvan kantavia teemoja, joista on syntynyt erinomaisen hyvä tarina. Yli kolme- ja puolituntisenakaan Ben-Hur ei ole liian pitkä, eikä sen kohdalla ole sorruttu samaan kuin esimerkiksi Anthony Mannin Rooman valtakunnan tuhossa (1964) tai Joseph L. Mankiewiczin Kleopatrassa (1963), jotka olivat visuaalisesti upeita, mutta kauniisti rakennetut kohtaukset olivat pitkiä vain siksi, että haluttiin näyttää tuotannon suurellisuus. Huomattavaa on myös se, että Wyler ymmärsi käyttää kerronnassaan muutakin kuin vain yleiskuvia ja laajoja kokokuvia, jotka liiaksi käytettyinä pitävät katsojan loitolla tapahtumista ja henkilöistä, vähentäen tietenkin emotionaalista tehokkuutta ja mahdollisuutta antautua tarinan vietäväksi.

Wylerin Ben-Hurissa, aivan kuten esimerkiksi Kubrickin Spartacuksessa (1960), yhdistyvät suuret puitteet ja suuri tarina. Ben-Hur on visuaalisesti ansiokkaimpia filmejä, mitä koskaan on tehty. Koko filmi on upea alusta loppuun saakka, mutta kuvien kauneudessa ylitse muiden nousevat elokuvan alussa nähtävä jakso, jossa kolme viisaaksi väitettyä miestä matkaavat vastasyntyneen Jeesuksen luo, sekä loppupuolen kuvat ristillä roikkuvasta Jeesuksesta. Jeesukseenhan Ben-Hur törmää muutamaankin otteeseen. Näissä kohtauksissa Wyler on päättänyt olla näyttämättä Jeesuksen kasvoja kertaakaan – tehokeinona se on erinomainen.

Vaikka kyseessä onkin osittain raamatullinen, uskonnollinen kertomus, on siinä otettu aiheeseen pitkälti uskottava ja puolueeton tarkastelutapa, jollaista ei ole juurikaan nähty. Tosin elokuvan tekijät ovat kyllä lopulta uskoneet raamatun kertomuksiin, ainakin tämän filmin teon ajan, sillä muutamien tulkinnanvaraa antavien kohtauksien vastapainona ovat elokuvan alku ja loppu, joissa Jeesuksen syntymän ja kuoleman yhteydet jumaluuteen ovat yksiselitteisiä. Dramaturgisesti päätökset ovat olleet täysin oikeita, sillä varsinkin filmin loppu on tavattoman vaikuttava, kuten ovat myöskin ne tuokiot, joissa ihmiset joutuvat tekemisiin Jeesuksen kanssa.

Jo 1940-luvulla yhden lähes kolmituntisen filmin ohjanneelta William Wylerilta Ben-Hur oli lopullinen, vahvasti elokuvahistoriaan jäävä osoitus hänen kyvyistään tehdä humaani filmi, jonka tarinaa hän kuljettaa yhtä erinomaisesti kuin luo upeita kuvia. Erikoistehosteiltaan Ben-Hur ei ole, teräväpiirtonakaan katseltaessa, vanhentunut lainkaan. Toisin kuin nykypäivän tehostefilmien kohdalla, joissa kaikki kuvat ovat enemmän tai vähemmän tietokoneella tehtyjä, Ben-Huria katsellessa huomio ei väärällä tavalla kiinnity filmin toteutustapaan. Eritoten elokuvan merelle sijoittuvat kohtaukset ja eritoten sotavaunukilpajakso ovat edelleen upeaa katseltavaa.

LISÄMATERIAALI

Erään elokuvahistorioitsijan ja Charlton Hestonin kommenttiraita. Varsinaisia lisämateriaaleja ei löydy tältä julkaisulta, ainoastaan filmin erillisjulkaisulta.

BLU-RAY-JULKAISU