rollijakaikkienaikojensalaisuus1
Allan Tuppurainen elokuvassa Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus. Kuva: MRP / Malla Hukkanen

Syksyn kahdesta kotimaisesta lastenelokuvasta, Taavi Vartian Rölli ja kaikkien aikojen salaisuudesta ja Rike Jokelan Kanelia kainaloon, Tatu ja Patusta, on julkaistu julisteet. Kummatkin elokuvat ovat Nordisk Filmin levittämiä; Vartian elokuvan ensi-ilta on 16. syyskuuta, Jokelan filmin 19. lokakuuta.

Kanelia kainaloon, Tatun ja Patun nimirooleissa nähdään Antti Holma ja Riku Nieminen, seuranaan Eedit Patrakka, Mari Lehtonen, Pirjo Lonka, Sulevi Peltola, Tommi Korpela, Ville Myllyrinne, Tommi Liski, Eila Roine, Ria Kataja, Helena Vierikko ja Antti Virmavirta. Dionysos Filmsin Riina Hyytiän ja Max Malkan tuottaman elokuvan on kuvannut Rauno Ronkainen, leikannut Jussi Lehto ja lavastanut Kari Kankaanpää. Puku- ja maskeeraussuunnittelusta vastaa Marjo Federley, äänisuunnittelusta Micke Nyström ja musiikista Juri ja Miska Seppä. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen lastenkirjoihin pohjautuvan elokuvan käsikirjoitus on Havukaisen käsialaa.

Allan Tuppuraisen näyttelemän Röllin viides valkokangasseikkailu on aiempin osien tapaan Marko Röhrin tuotantoa. Ohjauksen lisäksi Taavi Vartia on myös laatinut elokuvan käsikirjoituksen. Kuvaajana toimi Jyri Hakala, leikkaajana Aleksi Raij, lavastajana Päivi Kettunen, pukusuunnittelijana Anna Vilppunen, maskeeraussuunnittelijana Riikka Virtanen, äänisuunnittelijana Pekka Karjalainen ja säveltäjänä Panu Aaltio. Animaatio- ja hahmosuunnittelusta vastaa Janne Kopu.

Tuppuraisen lisäksi uudessa Rölli-elokuvassa nähdään Linnéa Röhr, Krista Kosonen, Turkka Mastomäki, Iina Kuustonen, Kai Lehtinen, Alina Tomnikov, Amos Brotherus, Jari Kotilainen, Vesa Vierikko, Joonas Saartamo, Riku Nieminen ja Timo Kahilainen.

röllijakaikkienaikojensalaisuusjulisteiso

kaneliakainaloontatujapatujulisteiso

Ensi-illat

Perjantai 29.3.

dumbojuliste sistersinveljeksetjuliste 

kaikkitietavatjuliste miehiajapoikiajuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

miehiajapoikiajuliste vedenneitojuliste aiti19juliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja