4K UHD -arvostelu: Truman Show (1998) on terävä tosi-tv-satiiri ajalta, jolloin tosi-tv:tä ei vielä ollutkaan

Jim Carreyn suosio oli 1990-luvun loppupuoliskolla niin suuri, että jopa hänen epäkaupallisin elokuvansa oli suuri yleisömenestys. Muuten Peter Weirin ohjaama ja Andrew Niccolin käsikirjoittama Truman Show (1998) poikkesi kaikin tavoin tavanomaisista Carreyn naamanvääntelyelokuvista.

Carrey näyttelee Trumania – roolihahmo on olevinaan alle kolmikymppinen – joka on tietämättään elänyt koko elämänsä tuhansien kameroiden edessä. Koko kotikaupunki ja kaikki sen ihmiset ovat osa televisio-ohjelmaa, jota lähetetään jokaisen päivän jokaisena minuuttina omalla kanavallaan miljoonille ihmisille ympäri maailman. Truman on tietämättään tosi-tv-tähti aikana, jolloin tosi-tv:tä ei vielä ollutkaan.

Eräänä päivänä taivaalta putoaa studiolamppu, joka on vähällä kolahtaa Trumania päähän. Pian radiosta kerrotaan lentokoneesta, josta on pudonnut rautaromua. Selitys menee ensin läpi, mutta pikkuhiljaa Truman alkaa havaita ympärillään muitakin merkkejä siitä, ettei kaikki olekaan sitä, miltä näyttää – sitä, miltä kaikki on aina näyttänyt.

Katsoja tietää heti alusta alkaen, mistä on kyse, sillä elokuva alkaa prologimaisella kohtauksella, jossa Truman Show’n ohjaaja (Ed Harris) kertoo sarjastaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut tehdä elokuvasta mysteeri ja aloittaa se kohtauksesta, jossa studiolamppu putoaa kirkkaalta taivaalta, mutta tuskin olisi mennyt kauankaan, kunnes hitaampikin katsoja olisi tajunnut, mistä on kyse. Valittu kerrontalinja on huomattavasti parempi; tällä tavoin katsoja voi seurata ennalta arvattavan mysteerin sijasta sitä, miten ja milloin totuus valkenee Trumanille. Samalla voi hymähdellä Trumanin elämään sisällytetyille mainoksille, jotka tietysti ihmetyttävät häntä itseään, etenkin kun vaimo (Laura Linney) puhuu aamiaispöydän tuotteista oudon mainosmaisella tavalla.

Truman Show on tietysti utopistinen elokuva ja suoranaista fantasiaa monin tavoin, mutta siinä on myös syvempiä tasoja, esimerkiksi kysymyksiä siitä, miten paljon erilaiset tilanteet ja ratkaisut ohjailevat ihmisen myöhempää elämää ja ajattelutapaa. Weir ja Niccol ovat jättäneet valtaosan teemoista ja kysymyksistä katsojien itsensä pohdittaviksi, mutta ihmisiä he kuvaavat raadollisemmin kuin mihin tällaisissa suuren budjetin Hollywood-elokuvissa on totuttu.

Vaikka Truman Show onkin ennen kaikkea komedia, ei se yritäkään olla ratkiriemukas kuoliaaksinaurattaja, vaan hillitty huumori syntyy tilanteiden luonnottomuudesta ja reaktioista niihin.

Studiomaisuuden ja kaiken muun keinotekoisuuden korostaminen on yksi elokuvan viehättävimpiä puolia sekä lähtökohtana sen visuaaliselle ilmaisulle. Truman Show’n ”studiolavaste” onkin niin suuri, että se on elokuvan kaikista mahdottomuuksista kaikkein mahdottomin.

Tuoreen 4K-tallenteen kuva on tarkka ja filmillinen olemus on tallessa. Vertailussa elokuvan liki 16 vuotta sitten julkaistu Blu-ray-tallenne näyttää melkoiselta sutulta.