Blu-ray-arvostelussa Renny Harlinin Deep Water (2026), kokeneen ohjaajan pelastama tappajahaitarina

Renny Harlinin uusimmalla elokuvalla on sama nimi kuin Adrian Lynen neljän vuoden takaisella jännityselokuvalla, mutta sisällöllisesti niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Harlinin Deep Waterilla on viisi kreditoitua käsikirjoittajaa (joista yksikään ei ole kirjoittanut aiemmin mitään mainitsemisen arvoista) ja yli 50 kreditoitua tuottajaa; se kertonee paljon elokuvan rahoituskuvioista, kuten myös väkinäiseltä tuntuva kiinalaisten hahmojen läsnäolo.

Deep Water kertoo suuren matkustajalentokoneen ennen aikojaan tyssäävästä lennosta, joka päättyy pakkolaskuun avomerelle. Pakkolasku ja sitä edeltävät ongelmat vievät hengen suurimmalta osalta matkustajista, mutta hengissä selvinneillekin valkenee pian karu totuus: apu on kaukana, hyvin kaukana, ja meri kuhisee valkohaita. Yksi kerrallaan eloonjääneitä päätyy haiden kitaan, vaikka koneen perämies (Aaron Eckhart) ja lentoemäntä (Lucy Barrett) tekevät parhaansa auttaakseen kaikki turvaan. 

Mukana menossa on myös rooliinsa naurettavan yli-ikäisen Ben Kingsleyn näyttelemä lentokapteeni.

Renny Harlin on seikkaillut tietokoneella tehtyjen tappajahaiden kanssa jo neljännesvuosisata sitten Deep Blue Seassa (1999), joka oli ison budjetin studioelokuva. Deep Waterissa hänen käytössään on ollut suunnilleen puolta pienempi budjetti, joten visuaalisten tehosteiden keskinkertaisuus ei yllätä. Hait on tehty tietokoneella ja välillä taustatkin ovat ilmiselvästi CGI:tä. 

Ei jää epäselväksi, miksi Deep Water kaikessa yksinkertaisuudessaan, yllätyksettömyydessään ja hölmöydessään on silti kelvollista viihdettä; Harlinin neljänkymmenen vuoden kokemus ja lahjakkuus näkyvät myös tässä työssä. Alkupuolen kohtaukset lentokoneessa ovat tunnelmallisia ja itse onnettomuusjakso on tehokas. Sen jälkeen ollaan tekemisissä hyvin vähäisten elementtien kanssa: on muutamia näyttelijöitä, vettä ja CGI-haikaloja. Niistä aineksista Harlin on riittävän taitava rakentamaan toimivan kolmivarttisen ja vieläpä ilman, että koko juttu lyödään leikiksi. Itse asiassa kyseessä on yllättävän vakavamielinen elokuva.

Itse elokuvan kesto on runsaat puolitoista tuntia, sitä seuraavat kymmenkunta minuuttia tarjolla on lopputekstejä.