
Esmé Creed-Miles Marianne Dashwoodina, jota Kate Winslet näytteli v. 1995 filmatisoinnissa. Kuva: Focus Features
Aku Louhimiehen ohjaama Lapin sota keräsi toisena viikonloppunaan 49 776 katsojaa 155 teatterista. Vaikka laskua ensi-iltaviikonlopun tulokseen oli noin 45 prosenttia, oli toisen viikonlopun katsojamäärä harvinaisen korkea ja jopa hieman parempi kuin Luottomies-elokuva: All Inin (2024) avaustulos, joka oli ennen Lapin sotaa paras kotimaisen elokuvan avaus sitten Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan (2017).
Kymmenessä päivässä Lapin sodan on nähnyt 169 609 katsojaa, ja kun mukaan lasketaan myös ennakkonäytöksien katsojat, on lippuja myyty kaikkiaan 173 954.
Järki ja tunteet uutena filmatisointina
Viikonlopun katsojatilaston toisella sijalla on Late Lammas -elokuva: Hämäräpuuhissa, jota esitettiin 112 teatterissa 5 272 lipunostajalle. Brittiläisen animaatiofranchisen kolmatta elokuvaa kohtasi melkoinen yleisökato, sillä Late Lammas -elokuva (2015) avasi 17 626 katsojalla ja Late Lammas -elokuva: Farmageddon (2019) sekin 15 832 katsojalle; ykkösosa sai koko levityksensä aikana 84 528 ja kakkososa 89 165 katsojaa.
Brittiläisen Georgia Oakleyn, 38, toisena pitkänä elokuvanaan ohjaama Järki ja tunteet pyöri 112 teatterissa 5 213 katsojalle. Hänen esikoiselokuvansa Blue Jean (2022) puolestaan keräsi Suomessa 1 836 katsojaa.
Englantilaiselokuvaksi korkealla noin 18 miljoonan euron budjetilla tuotetun epookkielokuvan päärooleissa nähdään varsin tuoreita nimiä. Pääosa on Daisy Edgar-Jonesilla, jonka ensimmäisen valkokangaspääroolin Suon villissä laulussa (2022) näki elokuvateattereissa 136 142 suomalaista.
Jane Austenin 215 vuotta sitten ilmestyneestä klassikkoromaanista on tehty tätä ennen vain yksi englanninkielinen valkokangassovitus, Ang Leen ohjaama ja Emma Thompsonin kirjoittama vuoden 1995 filmatisointi, joka oli suurmenestys Suomessa 195 287 katsojallaan.
Edellinen Suomen valkokankailla nähty Austen-filmatisointi oli Autumn de Wilden ohjaama Emma (2020), jonka näytöksiin myytiin 9 623 lippua, ennen kuin koronaepidemia sulki teatterit.
Viikonlopun ensi-illoista kolmanneksi suosituin oli Travis Knightin ohjaama animaatioelokuva Wildwood – sysimetsä, jonka kävi 45 teatterissa katsomassa yhteensä 3 963 lipunostajaa. 130-minuuttisena harvinaisen pitkä animaatioelokuva on 53-vuotiaan Knightin toinen tämänvuotinen elokuva, sillä hänen live action -ohjauksensa Masters of the Universe sai ensi-iltansa kesällä ja keräsi koko levityksensä aikana vain 17 260 katsojaa. Knightin animaatioelokuvan Kubo ja samuraiseikkailu (2016) näki vain 5 625 suomalaista, mutta Transformers-sarjaan kuuluva live action -elokuva Bumblebee (2018) pyöri 47 072 katsojalle.
Hyvästit hyvästeille
Eurooppalaisen elokuvan moderneihin klassikoihin lukeutuvan Good Bye Leninin (2003) ohjanneen Wolfgang Beckerin (1954–2024) viimeiseksi jäänyt elokuva Berliinin sankari sai 20 teatterista 924 katsojaa.
Daniel Brühlin läpimurtoelokuva Good Bye Lenin! oli saksalaiseksi elokuvaksi suuri menestys Suomessa ja 41 584 katsojallaan katsotuin saksankielinen elokuva täällä sitten 1980-luvun. Sittemmin paremmaksi on pannut vain Perikato (2004).
Viime viikonlopun kotimaista uutuustarjontaa edusti Liisa Akimofin esikoispitkänään ohjaama dokumenttielokuva Minä ja Riikka Purra, joka 19 salista 719 katsojaa (joista huomattavan osan perjantaisesta näytöksestä Cinema Orionissa).
Kaksi perjantain ensi-illoista ei yltänyt viikonlopun 20 katsotuimman joukkoon: Adrian Chiarellan ohjaama australialainen kauhuelokuva Leviticus (josta ei järjestetty lehdistönäytöksiä) pyöri 15 teatterissa 277 katsojalle ja romanialaisen Radu Juden 170-minuuttinen Dracula seitsemässä teatterissa 50 katsojalle. Juden elokuva on kaikkea muuta kuin perinteinen filmatisointi Bram Stokerin romaanista, ja sen tapahtumat sijoittuvat nykypäivän Romaniaan.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat
| ELOKUVA | OHJAUS | ENSI- ILTA |
LEV. | TEAT- TERIT |
KATSOJAT VKL |
KATSOJAT YHTEENSÄ |
|
| 1. | Lapin sota |
Aku Louhimies | 23.10. | NF | 155 | 49 776 | 173 954 |
| 2. | Late Lammas -elokuva: Hämäräpuuhissa [animaatio] | Steve Cox Matthew Walker |
30.10. | CMA | 112 | 5 272 | ensi-ilta 9 726 |
| 3. | Järki ja tunteet | Georgia Oakley | 30.10. | FK | 112 | 5 213 | ensi-ilta |
| 4. | Kerro kaikille |
Alli Haapasalo | 09.10. | SFS | 102 | 3 999 | 61 219 |
| 5. | Wildwood – sysimetsä [animaatio] | Travis Knight | 30.10. | SFS | 45 | 3 963 | ensi-ilta |
| 6. | Clayface | James Watkins | 23.10. | WB | 62 | 2 646 | 9 105 |
| 7. | Pirjo i Sverige |
Lauri Nurkse | 09.10. | NM | 67 | 2 094 | 39 168 |
| 8. | Pikkuli ja Tähtipeura [animaatio] |
Metsämarja Aittokoski | 23.10. | FK | 86 | 2 085 | 10 505 |
| 9. | Resident Evil | Zach Cregger | 18.09. | SFS | 31 | 1 959 | 64 761 |
| 10. | Verityn varjo | Michael Showalter | 02.10. | SFS | 42 | 1 830 | 38 247 |
| 11. | Pikku kummitus Lapanen keppostelee [animaatio] | Alexander Gustavson | 16.10. | SFS | 54 | 1 566 | 10 551 |
| 12. | Heart of the Beast | David Ayer | 25.09. | FK | 41 | 1 564 | 41 442 |
| 13. | Matka Piemonteen | Alexandra-Therese Keining | 16.10. | SFS | 46 | 1 131 | 10 498 |
| 14. | Other Mommy | Rob Savage | 09.10. | FK | 36 | 932 | 16 052 |
| 15. | Berliinin sankari | Wolfgang Becker | 30.10. | FF | 20 | 924 | ensi-ilta 1 013 |
| 16. | Minä ja Riikka Purra [dokumentti] |
Liisa Akimof | 30.10. | PEK | 19 | 719 | ensi-ilta |
| 17. | Digger | Alejandro G. Iñárritu | 02.10. | WB | 23 | 633 | 21 427 |
| 18. | The Odyssey | Christopher Nolan | 17.07. | FK | 15 | 618 | 371 202 |
| 19. | Yön lapsi |
Hanna Bergholm | 06.11. | SFS | 28 | 560 | ennakko 595 |
| 20. | Kätyrit & monsterit [animaatio] | Pierre Coffin | 01.07. | FK | 21 | 408 | 175 662 |
| ... | Leviticus | Adrian Chiarella | 30.10. | KUK | 15 | 277 | ensi-ilta |
| ... | Dracula | Radu Jude | 30.10. | BKS | 7 | 50 | ensi-ilta |
Lähde: SES
ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).