Skandia Filmin tuottaja Kaj Holmberg kuoli 76-vuotiaana

kajholmbergniskavuori2845
Matti Kassila ja Kaj Holmberg Niskavuoren kuvauksissa. Kuva: Skandia Filmi / Matti Kassila Ky / Kuvi

Elokuvatuottaja Kaj Holmberg kuoli 76-vuotiaana 26. kesäkuuta 2026. Hän oli syntynyt 4. tammikuuta 1950 ja oli viralliselta etunimeltään Kaj-Markus.

Holmberg opiskeli Taideteollisen oppilaitoksen elokuva- ja tv-linjalla vuosina 1971–1977, mutta ei koskaan valmistunut. Opiskelun ohella hän työskenteli kamera-assistentin, valomiehen ja äänittäjän tehtävissä useissa koko illan elokuvissa, mm. Matti Kassilan Haluan rakastaa, Peterissä (1972), Erkko Kivikosken Laukauksessa tehtaalla (1973) ja Seppo Huunosen Karvoissa (1974).

Vuosien 1974–1976 ajan Holmberg oli ensin järjestänä ja sitten tuotantopäällikkönä Filmteam Kotkavuori Oy:ssä, kunnes siirtyi joksikin aikaa Filminor Oy:n palvelukseen.

Vuonna 1976 Holmberg oli kuvauspäällikkönä suomalaisen Jon Lindströmin ohjaamassa ruotsalais-suomalaisessa elokuvassa Yön syliin (1977), joka kuvattiin pääosin Suomessa. Jörn Donnerin tuottaman elokuvan myötä Holmberg alkoi saada töitä muistakin ruotsalaiselokuvista ja oli joko tuotanto- tai kuvauspäällikkönä Johan Bergenstråhlen Lakeuden laulussa (1978), Marianne Ahren Frihetens murarissa (1978), John Olssonin Blomstrande tiderissä (1980) ja Michael Raeburnin ohjaamassa englanninkielisessä elokuvassa Ruoho laulaa (1981), joka kuvattiin suurilta osin Zambiassa.

Kun Warren Beatty tuli vuonna 1979 Suomeen kuvaamaan suurelokuvaansa Reds – punaiset (1981), huolehti Åke Lindman Filmproduction Oy tuotantopalveluista ja Lindman palkkasi Holmbergin tuotantopäälliköksi.

Holmberg oli palkattuna tuottajana Liisa Helmisen ja Päivi Hartzellin Neofilmi Oy:ssä, kun nämä ohjasivat Mika Waltarin satuun pohjautuvaa lastenelokuvaa Kuningas jolla ei ollut sydäntä (1982).

Vuonna 1979 Kaj Holmberg osti yhdessä Tuomo Kattilakosken ja Ilmo Lintosen kanssa Skandia Filmi Oy:n, jonka äänittäjä Evan Englund oli perustanut Niilo Harjun ja Eino Laakson kanssa keväällä 1954. Yhtiö ei ollut tuottanut yhtäkään elokuvaa, mutta Holmberg – lunastettuaan firman kokonaan itselleen – alkoi tuottaa sen nimissä pitkiä elokuvia.

Ensimmäinen Skandia Filmin toteutunut hanke oli Matti Kassilan ohjaama Niskavuori (1984), joka oli yhteistuotanto Kassilan oman kommandiittiyhtiön kanssa. Samana vuonna valmistui Skandia Filmin yksin tuottama Palava enkeli, jonka Lauri Törhönen ohjasi esikoispitkänään. Molemmat elokuvat saivat noin 150 000 katsojaa, joten Skandia Filmin alku oli lupaava, mutta seuraavat elokuvat olivatkin sitten toinen toistaan heikompia menestyksiä.

Vuonna 1986 Skandia Filmi tuotti neljä pitkää elokuvaa, mutta niiden yhteenlaskettu katsojamäärä jäi alle 20 000:nnen. Niistä kaksi, Huomenna ja Harmagedon, ovat Juha Rosman ohjaamia.

– Holmberg otti tuottajana riskejä normaalia enemmän, uskoi trendeihin ja luotti ammattilaisiin, mutta onni oli harvoin hänen puolellaan. Sosiaalisesti avoin ja joskus tunteittensakin kuljettama yrittäjä, johon oli helppoa ottaa maailmalla yhteyttä loppuun asti, Rosma muistelee.

Jussi Parviaisen kirjoittaman Harmagedonin erikoisuus oli siinä, että puolalaisesta elokuvasta innostunut Rosma sai siihen kuvaajaksi Slawomir Idziakin (Lyhyt elokuva tappamisesta, Kolme väriä: sininen, Isku Mogadishuun).

Kenties Skandia Filmin kunnianhimoisin projekti oli Franz Kafkan romaaniin pohjautuva Linna, jonka Jaakko Pakkasvirta ohjasi ja Esa Vuorinen kuvasi. Ensi-iltansa se sai Venetsian elokuvajuhlien pääkilpasarjassa, mutta ei kelvannut ulkomaisille ostajille eikä kotimaisellekaan yleisölle.

Skandia Filmin vuoden 1986 neljästä tuotannosta kaupallisimmaksi oli kaiketi ajateltu Velipuolikuu-sarjan tekijöiden komediaa V. Y. Vihdoinkin yhdessä, mutta siitä tulikin menekiltään joukon surkein. Neljän flopin jälkeen yhtiö oli jo pahasti velkaantunut, eikä Skandia Filmiltä tullut enää kuin kaksi elokuvaa, molemmat vuonna 1987. Lauri Törhösen ohjaama Tropic of Ice – jään kääntöpiiri pohjautuu Juha Vakkurin romaaniin ja kertoo liikemiehestä, jolla on salaisuuksia myytävänään länteen ja itään. Elokuvaa kuvattiin Suomen lisäksi Lontoossa, Neuvostoliitossa ja Saksassa, mutta yleisöä se ei kiinnostanut. 

Pentti Kirstilän romaaniin pohjautuva Jäähyväiset presidentille jäi Skandia Filmin viimeiseksi elokuvaksi. Matti Kassilan ohjaama jännäri presidentin salamurhaa suunnittelevasta psykopaatista keräsi noin 70 000 katsojaa, mutta filmivuokratuotot eivät riittäneet pelastamaan yhtiötä konkurssilta.

Skandia Filmin konkurssin jälkeen Kaj Holmberg oli mukana linjatuottajana Sowetoksi nimetyssä elokuvassa, joka kuvattiin ja leikattiin, mutta jota ei koskaan ole esitetty missään. Etelä-Afrikkaan sijoittuvan elokuvan rahoitus tuli Lontoosta ja se kuvattiin Nigeriassa. Holmberg päätyi hankkeeseen mukaan ohjaaja Michael Raeburnin kautta.

Myöhemmin Holmberg asettui Saksaan. Hänen viimeinen työnsä pitkien näytelmäelokuvien saralla oli Jutta Raben, Holmbergin silloisen naisystävän, Estonian uppoamiseen liittyvistä salaliittoteorioista ammentava jännityselokuva Itämeren arvoitus (2003). Se oli saksalais-brittiläinen yhteistuotanto, mutta Holmberg palkkasi mukaan useita suomalaisia, mm. kuvaaja Robert Nordströmin ja säveltäjä Mauri Suménin.

Itämeren arvoituksen päärooleja näyttelivät Greta Scacchi, Jürgen Prochnow ja Donald Sutherland. Ohjauksesta vastasi tv-käsikirjoittaja Reuben Leder, jonka paljon kuuluisampi ja menestyneempi sisko Mimi Lederin oli mukana vastaavana tuottajana.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).