Yle jättää nyt Pekka ja Pätkä neekereinä -elokuvan esittämättä
Esa Pakarinen ja Masa Niemi elokuvassa Pekka ja Pätkä neekereinä. Kuva: KAVI
Yle esittää toukokuussa TV1-kanavallaan kaikki Suomen Filmiteollisuuden Pekka ja Pätkä -elokuvasarjan osat viimeistä, Pekkaa ja Pätkää neekereinä (1960), lukuun ottamatta. 13-osaisen elokuvasarjan edellisen tv-esityksen aikaan syksyllä 2016 sosiaalisessa mediassa syntyi keskustelua siitä, onko Aarne Tarkaksen ohjaama ja Reino Helismaan käsikirjoittama elokuva rasistinen ja saisiko sitä enää esittää.
Pekka ja Pätkä neekereinä -elokuvassa Pekka (Esa Pakarinen) ja Pätkä (Masa Niemi) menevät hakemaan ohjausta ammatinvalinnassa tietokoneelta, jonka mukaan kaksikolla on loistava tulevaisuus "neekereinä", lainausmerkeissä. Tästä syntyy väärinkäsityksiä, kun Pekka ja Pätkä ottavat ehdotuksen kirjaimellisesti, vaikka tietokone tarkoitti sanomalehtineekeriä. Pekka ja Pätkä vetävät kenkälankkia naamoihinsa ja lähtevät etsimään töitä "neekereinä", päätyen ravintolaan amerikkalaisiksi viihdyttäjiksi.
Elokuvan muissa rooleissa nähdään muiden muassa Anja Hatakka, Leo Jokela, Maija Karhi, Tommi Rinne ja Toivo Mäkelä.
Ohjelmapäällikkö: "Nyt tehtiin yksittäinen julkaisupäätös"
Vuonna 2016 Ylen ohjelmapäällikkö Pentti Väliahdet kommentoi TV1:n Facebook-sivulla asiasta seurannutta kohua: "Elokuva pitää nähdä ja tulkita sen hetkisessä yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa. Suomi oli eristynyt maa eikä meillä nähty tummaihoisia ihmisiä katukuvassa. Tämä elokuva kuvastaa siis ennen muuta suomalaisten asenteita ja ennakkoluuloja. Niille elokuva nauraa, ja niille katsojankin pitäisi nauraa eli sen ajan asenteillemme ja ennakkoluuloillemme. Asiat voidaan nähdä aina kärjistetysti ja kapeasta kulmasta, mutta miksi haluaisimme näin nähdä. Ainakin voisimme ensin katsoa tuon elokuvan, ennen sen teilaamista. Itse haluaisin esittää elokuvia sensuroimattomina ja sensuroimatta omaa kulttuurihistoriaamme."
– Sensurointi on tosiaan hyvin eri asia kuin yksittäinen julkaisupäätös, Väliahdet kertoo nyt Elokuvauutiset.fi:lle. – Tätä elokuvaa ei olla sensuroimassa, vaan nyt tehtiin yksittäinen julkaisupäätös. Toisin sanoen nyt tehty päätös koskee vain tätä esityskierrosta, seuraavalla tehdään omat ja yksilölliset ratkaisut, hän jatkaa.
– Edellisestä kierroksesta ja kyseisen elokuvan esityskerrasta on lopulta varsin vähän aikaa. Muiden Pekka ja Pätkä -leffojen arvo ja katsottavuus ei ole kiinni tästä yksittäisestä elokuvasta. Lisäksi meidän(kin) tehtävä on kuunnella yhteiskunnan ja katsojien reaktioita ja kunnioittaa niitä, ja tämä aika reagoi herkästi, ja toisaalta hyvä, että reagoi herkästi. Totesimme, että nyt ei ole oikea hetki ja ehkä oikea julkaisualustakaan tälle nimenomaiselle elokuvalle, Väliahdet sanoo.
Mustaksi maalattuja valkoihoisia näyttelijöitä on myös elokuvissa Pekka ja Pätkä ketjukolarissa (1957) ja Pekka ja Pätkä Suezilla (1958), jotka Yle nyt jälleen esittää, vaikka Pekka ja Pätkä neekereinä jää esittämättä.
Yle on toisinaan käyttänyt varoitustekstiä ohjelmissa, joiden sisältö voi erityisesti nykyisten katsojien silmissä tuntua loukkaavalta. Tällainen varoitusteksti oli esimerkiksi Åke Lindmanin ohjaaman Harjunpää ja heimolaiset -sarjan (1995) DVD-julkaisussa. Matti Yrjänä Joensuun romaaniin pohjautuva sarja kertoo siitä, miten ennakkoluulot voivat vaikuttaa poliisin toimintaan ja johtaa syyttömien syyttämiseen sekä tutkittavan rikoksen selvittämättä jäämiseen.