Lunastus (1997)

Kari Heiskanen Jussi-palkitussa roolissaan kappalaisena, lääkärinä ja opettajana.

Kolmen lyhytelokuvan jälkeen Olli Saarela sai mahdollisuuden tehdä debyyttinsä pitkän elokuvan ohjaajana alun perin lyhytelokuvaksi kaavailulla Lunastuksella (1997). Kaksikymmentä vuotta esikoiselokuvansa valmistumisen jälkeen Saarela on ohjannut kaksi suurmenestystä, Rukajärven tien (1999) ja Röllin ja metsänhengen (2001), sekä kolme vähemmän menestynyttä elokuvaa. Edellisestä ohjaustyöstä on jo seitsemän vuotta.

Lunastuksessa eletään loppukevättä 1918, sisällissodan viimeisiä hetkiä. Pienessä itäsuomalaisessa kylässä kappalaisen, opettajan ja lääkärinkin virkoja hoitava, kaupungista saapunut Patrick (Kari Heiskanen) on viiden vuoden jälkeen täynnä työnsä yksinäisyyttä ja ajan brutaalia henkeä. Koulun ja kirkon virkaa ajavassa hirsitalossa yksinään asuva, nälkää näkevä Patrick on paremmista piireistä jo syntyään: vaikkei hänellä ole ruokaa, on hänellä kuitenkin gramofonit ja polkupyörät.

Muutaman päivän aikana Patrickin onneton elämä kokee kovia kolauksia. Yksinäisellä miehellä on himoja erästä yksinkertaista, kevytkenkäistä Tsutsusen Amaliaa (Anna Pitkämäki) kohtaan, mutta toisaalta hänen on pidettävä huolta tytön jälkeenjääneestä Sulo-veljestä (Jussi Lehtonen), jolle alkoholisti-isän (Ahti Kuoppala) ja luulosairaan, huomionkipeän äidin (Pirjo Leppänen) luona oleskelu ei ole hyväksi. Samalla kun Patrick yrittää päästä eroon Sulosta, hän kaipaa toisenlaisia suloja ja yksinäisyyttään kirjoittelee veljelleen.

Jevgeni Haukka, Jussi Lehtonen, Ville Virtanen ja Petri Manninen.

Saarelan ja Heikki Vuennon käsikirjoittama Lunastus on hyvin tyypillinen nykypolven käsitys sisällissotaelokuvasta: seurataan korkeintaan muutamaa henkilöä jossakin muualla kuin taistelutantereilla ja muistetaan ottaa mukaan tuohon aikaan laitonta poikarakkautta. Samanlainen teos oli myös Aku Louhimiehen Käsky (2008). Saarelan elokuvaa ei tosin voi pitää miltään osin vasemmistolaisena: punakaartilaiset kuvataan verenhimoisina tappajina, köyhälistöä edustaa jo mainittu Tsutsusen perhe, josta löytyy vain alkoholisteja, luulosairaita, huoria ja jälkeenjääneitä. Patrick ja hänen jääkäriveljensä (Robert Enckell) saavat huomattavasti parempaa kohtelua elokuvan käsikirjoittajilta, mutta eivät hekään puhtoisia enkeleitä ole. Joka tapauksessa Lunastus on sellainen elokuva sisällissodasta, mikä ei ole täysin ilmiselvästi valkoisten tai punaisten puolella – muttei taatusti puolueetonkaan.

Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogian tai siitä tehdyn elokuvasovituksen vaikutus tekijöihin on ilmiselvä: Tsutsusen perhe on kuin Leppästen oma Linnan teoksessa.

Pitkälti kirjakielellä tai muuten vain epäluontevasti kirjoitettu dialogi ei sovi kaikkien näyttelijöiden suuhun, mutta Kari Heiskanen tekee hienon roolisuorituksen oman aikansa ja omien moraalikäsitystensä piinamana miehenä.

Kari Heiskanen ja Robert Enckell, onnettomat veljekset

Super 16 mm -filmille kuvattu ja alle 700 000 nykyeurolla tuotettu Lunastus on juuri sen näköinen: tuotantoarvot ovat vaatimattomat, mutta pääasiassa yhteen taloon ja sen pihamaalle sijoittuva elokuva ei pienestä budjetistaan kuitenkaan liiaksi kärsi. Lunastus oli kuvaaja Antti ”Pini” Hellstedtin vasta neljäs elokuva pääkuvaajana, mutta hänen kädenjälkensä on hyvää. Hellstedtin ja Saarelan yhteistyö on elokuvakerronnallisesti ammattitaitoista, mutta kuvat ja miljööt pienimuotoisia. Suurelokuvan kuvastoa ei ole.

Vuoden 1997 kotimaisten elokuvien anti ei ollut kaksista, muttei toivotontakaan. Silti Lunastus voitti peräti kuusi Jussi-palkintoa: ohjauksen, käsikirjoituksen, miespääosan, musiikin, lavastuksen ja pukusuunnittelun palkinnot, kaksi viimeistä jaetusti Sagojogan ministerin kanssa.

 
LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU