kurkvaarankujanjuoksu
_

Taiteilija Maunu Kurkvaara (s. 1926) ehti jo hylätä elokuvanteon kokonaan ja ryhtyä leikkikalutehtailijaksi, mutta 1970-luvun alussa hän törmäsi aiheeseen, joka oli liian hyvä ohitettavaksi. Kaiken lisäksi Suomen elokuvasäätiö oli perustettu ja nyt valtiolta oli mahdollista saada ennakkotukea epävarmojen (rahallisten) valtionpalkintojen lisäksi.

1950-luvulta lähtien ”uuden aallon” elokuvia tehnyt Kurkvaara oli saanut useita valtionpalkintoja, Jussi-palkintoja, kansainvälistä festivaalimenestystä ja muutamilla elokuvillaan myös jonkin verran maksavia katsojia. Koska Kurkvaara omisti vuoteen 1970 saakka oman filmilaboratorionsa, hän saattoi tehdä värielokuvia jo 1960-luvun alussa aikana, jolloin suuret yhtiöt eivät värifilmiin juuri koskeneet. 1960-luvun loppuun mennessä tuotannon jatkaminen ei kuitenkaan ollut kannattavaa.

Tilanne muuttui loppuvuodesta 1970, kun Helsingin Sanomat ja muut tiedotusvälineet uutisoivat Suomen rikoshistoriassa ainutlaatuisesta tapauksesta: syytön mies oli istunut seitsemän pitkää vuotta kuritushuoneessa taposta, jota hän ei tehnyt. Kurkvaara haistoi aiheen elokuvaan – sellaisen aiheen, jonka vuoksi paluu kannatti tehdä. Tässä tarinassa oli veritekoja, päihdeongelmaisia, karua kertomusta syrjäytyneistä ja uskomattomia yhteensattumia sekä oikeusmurha. Kaiken lisäksi se oli totta.

kurkvaarankujanjuoksu2still
Kurkvaaran Kujanjuoksu (Matti Hämäläinen ja Maija Hentola). Kuva. KAVI

Tappo

Tiistai-iltana maaliskuun 5. päivänä vuonna 1963 Helsingin Kumpulassa tapahtui kaksi puukotusta. Noin klo 21 puukotuksen uhriksi joutui 16-vuotias Pirkko Ryhänen, joka odotti poikaystäväänsä saapuvaksi. Kahdestakymmenestä puukoniskusta yksi lävisti Ryhäsen sydämen ja kuolema tuli ennen sairaalaan pääsyä. Vain 15–20 minuuttia aiemmin kolmen sadan metrin päässä oli tapahtunut toinen puukotus. Kirvesmies Torsti Ossian Koskinen, 39, oli naisystävänsä kanssa joutunut pienen miesjoukon kanssa tappeluun ja Koskinen oli huitaissut yhtä miehistä leipäveitsellä poskeen. Pariskunta poistui paikalta.

Keskiviikkona Koskinen pidätettiin yksityisasunnosta, jossa hän oli viettämässä talon isännän syntymäpäiviä viinaksien voimalla. Tässä vaiheessa Koskista epäiltiin vain 21-vuotiaan miehen puukotuksesta, ja Koskinen tunnustikin teon. Helsingin Sanomien mukaan Koskista pidätettäessä tämän vaatteet olivat veressä, mutta puukotetun 21-vuotiaan miehen mukaan ainakaan hänen vertaan se ei voinut olla.

Lauantaina Helsingin Sanomat uutisoi Koskisen olevan pidätettynä epäiltynä myös Ryhäsen puukotuksesta ja taposta. Tekoa Koskinen ei tunnustanut tuolloin eikä milloinkaan myöhemminkään. Lehden mukaan puukotetun 21-vuotiaan miehen nuorempi kaveri oli samankokoinen ja hyvin samaan tyyliin pukeutunut kuin Ryhänen. Lehden teorian mukaan Koskinen oli saattanut puukottaa Ryhäsen luultua tätä puukottamansa miehen kaveriksi. Samaan teoriaan uskoi myöhemmin oikeuskin.

Maaliskuun 23. päivänä Koskinen julistettiin vangituksi epäiltynä Ryhäsen tahallisesta taposta. Seuraavana päivänä Helsingin Sanomat julkaisi miehen kuvan, nimi oli jo tuotu julki heti alussa. Koskinen ei ollut puhdas pulmunen: mies oli istunut vankeudessa aiemminkin ja oli parhaillaan ehdonalaisessa vapaudessa.

Koskisen tapaus eteni nopeasti oikeuskäsittelyyn ja Helsingin raastuvanoikeus antoi tuomionsa jo lauantaina 25. päivänä toukokuuta. Tuomio tuli myös tapaukseen sinällään mitenkään liittymättömästä löydetyn tavaran kavalluksesta (paketti, jossa oli muun muassa 25 kilogrammaa dynamiittia), mistä Koskinen tuomittiin kahden kuukauden vankeustuomioon. Lievästä pahoinpitelystä hän sai yhden kuukauden ja erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa tehdystä vähäisen vamman aiheuttaneesta pahoinpitelystä kahdeksan kuukautta vankeutta. Kovin tuomio tuli Ryhäsen tahallisesta taposta: 12 vuotta kuritushuonetta. Yhteensä istuttavaa tuli 12 vuotta ja viisi kuukautta. Lisäksi Koskinen tuomittiin melko lieviin rahallisiin korvauksiin eri asianosaisille ja tapetun tytön omaisille.

Helsingin hovioikeus piti tuomion voimassa 27. heinäkuuta antamassaan päätöksessä. Valituslupaa korkeimpaan oikeuteen ei myönnetty. Koskinen lähetettiin vankilaan suorittamaan tuomiotaan.

kurkvaarankujanjuoksu1still
Elokuvan komisario Kurki (Esa Saario), joka on Kurkvaaran tulkinta nimismies Haukasta. Kuva: KAVI

Oikeusmurha

Seitsemän vuotta myöhemmin, syyskuun lopulla vuonna 1970, eduskunnan oikeusasiamies Risto Leskinen pyysi Korkeinta oikeutta purkamaan Koskisen tuomion. Toinen kuritushuonevanki, päihdeongelmainen tinnerinhaistelija, oli ”täydentävissä poliisikuulusteluissa tunnustanut surmanneensa Ryhäsen”. Teon alusta asti kiistäneen Koskisen syyttömyyttä tuki myös konkreettisten todisteiden puuttuminen. Uusintakäsittelyssä oikeuden puheenjohtajana toimi sama mies kuin Koskista vangittaessa.

Uudessa oikeuskäsittelyssä yksi Koskisen puolustuksen todistajista oli tapon tekoaikaan Helsingin rikospoliisissa tutkijana työskennellyt Väinö Haukka, joka omien sanojensa mukaan oli vakuuttunut Koskisen syyttömyydestä jo vuonna 1963. Nyt uusintakäsittelyn aikaan hän toimi Teuvan kunnan nimismiehenä. Haukka vastasi Ryhäsen tapon tutkimuksista ensimmäisten viiden päivän ajan. Haukan mukaan hänen esimiehensä uskoi Koskisen syyllisyyteen ja siirsi toisin uskoneen Haukan muihin tehtäviin. Ennen Teuvalle päätymistä Haukka hoiti nimismiehen virkaa jonkin aikaa Isojoella, jossa Kyllikki Saaren vuonna 1953 tapahtunut murha oli yhä ratkaisematta. Kurkvaaran elokuvassa Haukasta tuli komisario Kurki, jota Esa Saario näytteli.

Koskinen ja Ryhäsen tapon tunnustanut tinnerinhaistelijavanki eivät puolustuksen mukaan tunteneet toisiaan. Teon tunnustanut mies oli puolustusasianajajan mukaan kertonut teostaan täysin ulkopuoliselle henkilölle jo vuonna 1964.

Joulukuun 1. päivänä Koskinen vapautettiin. Hän ei ollut omien sanojensa mukaan pitkästä vankilatuomiostaan katkera, mutta joulukuun puolessavälissä jätti kuitenkin Helsingin raastuvanoikeuteen haastehakemuksen, jolla hän vaati valtiolta 241 350:n markan (330 000 euron) korvauksia: 50 markkaa jokaiselta vangittuna vietetyltä 2 827:ltä vuorokaudelta sekä 100 000 markkaa vahingonkorvauksia. Raastuvanoikeus antoi päätöksensä asiaan maaliskuussa 1971 ja myönsi Koskiselle 93 290 markkaa (127 574 euroa). Tästä 20 000 markkaa oli korvausta taloudellisesta vahingosta ja 73 290 markkaa korvausta vankeudesta, eli 30 markkaa (41 euroa) kustakin niistä 2 443:sta perusteettomasti vankeudessa vietetystä vuorokaudesta. Eroa päivien lukumäärien välillä selittävät Koskisen muut tuomiot.

Huhtikuun 21. päivänä vuonna 1971 Helsingin raastuvanoikeus katsoi jääneen toteen näyttämättä, että Ryhäsen tapon tunnustanut ”tinnerinhaistelija” olisi tekoon syyllistynyt. Syytettykin oli jo ehtinyt perua tunnustuksensa, jonka puolustus pani tinnerinhaistelun aiheuttamien harhakuvitelmien piikkiin.

Tämä erikoinen episodi suomalaisessa rikoshistoriassa ei ole vieläkään päättynyt, sillä Ryhäsen tappo on yhä selvittämättä ja tekijä tuomitsematta.

kurkvaarankujanjuoksu3still
Tinnerinhaistelija (Markku Salonen) ja tyttöystävä (Meri Oravisto) pahanteossa. Kuva: KAVI

Anteeksi, haluan tragedianne taiteeksi

Koskisen tapaus kiinnosti heti tuoreeltaan ainakin kahta taiteilijaa, Kurkvaaraa ja Risto Juhania. Jälkimmäinen kirjoitti oikeusdraaman pohjalta kirjan, joka ilmestyi Tammen kustantamana vuonna 1971. Kurkvaara puolestaan oli viimeistään vuoden 1971 alussa täyttä hyöryä viemässä Koskisen tapausta valkokankaalle.

Kurkvaara aloitti uuden elokuvansa käsikirjoitustyön ilmeisesti jo vuodenvaihteessa 1970–1971, sillä Kurkvaaran ilmoittelu Kinolehdessä helmikuun numerossa kertoi käsikirjoituksen olevan viimeistelyvaiheessa ja ensi-illan olevan syksyllä. Tässä vaiheessa elokuvaa kutsuttiin Kurkvaaran Nimettömäksi. Tuotantoyhtiönä ei ollut Kurkvaara-Filmi Oy, sillä Kurkvaara oli myynyt tämän yhtiön ja sen elokuvalaboratoriotoiminnan Suomi-Filmi Oy:lle vuoden 1970 puolella. Tuotantoyhtiön nimeä ei mainittu missään yhteydessä – puhuttiin vain Maunu Kurkvaarasta – mutta myöhemmin oikeuskäsittelyä koskeneen uutisen mukaan tuotantoyhtiö oli Elokuva Oy Maunu Kurkvaara.

Kurkvaara laati käsikirjoituksensa tutkimalla oikeustapauksen asiapapereita ja haastattelemalla tapaukseen liittyviä eri ihmisiä. Kuvausvaiheessa realismia korostettiin kuvaamalla elokuvaa aidoilla tapahtumapaikoilla – jopa samassa asunnossa, missä Koskinen asui vuonna 1963. Kurkvaara kuvasi elokuvaa myös poliisilaitoksella, Kakolassa ja Tiurunniemellä.

kurkvaarankujanjuoksustill6
Kujanjuoksua kuvataan, turkistakkinen Kurkvaara kameran takana. Kuva: KAVI

Maaliskuun numerossa Kurkvaara ilmoitti kuvausten alkaneen ja samalla mainittiin elokuvan näyttelijäkaarti ja nimi: Kujanjuoksu. Kurkvaara valitsi Koskisen (elokuvassa Virtanen) rooliin 38-vuotiaan Aarre Karénin, Japanissa syntyneen Helsingin Kaupunginteatterin näyttelijän, joka oli nähty valkokankaalla vain pikkuosassa Aarne Tarkaksen Johan nyt on markkinat! -sotilasfarssissa vuonna 1966. Koskisen rooli on ainakin toistaiseksi jäänyt Karénin uran ainoaksi päärooliksi valkokankaalla. Tinnerinhaistelijana nähtiin uransa ainoassa elokuvaroolissa Markku Salonen, joka kuoli jo vuonna 1975 vain 26-vuotiaana. Komisario Kurjen lisäksi virkavaltaa edustaa rikospoliisin apulaispäällikkö Ranta, jota näytteli valkokankaan veteraani Esko Mannermaa. Elokuvan näyttelijöistä nimekkäin oli Leif Wager, mutta 1940-luvun supertähti nähtiin vain sivuosassa. Tulevista suuruuksista mukana olivat Marja Packalén, Juha Muje ja Hannu Lauri.

Huhtikuun 14. päivänä 1971 Suomen elokuvasäätiö myönsi Kurkvaaralle 75 000:n markan tuotantotuen, joka vastaisi nykyrahassa noin 103 000:ta euroa. Tuolloin tuotantotuet olivat lainoja, jotka oli maksettava takaisin, mikäli elokuva tuotti voittoa – jos filmi jäi tappiolle, laina muuttui avustukseksi. Kansallisfilmografian mukaan koko elokuvan tuotantokustannukset olivat 280 000 markkaa, eli 382 900 nykyeuroa. Viikko tuotantolainapäätöksen jälkeen Ryhäsen taposta epäilty tinnerinhaistelija todettiin oikeudessa syyttömäksi, mutta Kurkvaaran suunnitelmia tämä ei muuttanut: elokuvassa tinnerinhaistelija on tytön tappaja.

Kurkvaara teki elokuvansa tyylilleen uskollisesti mahdollisimman pitkälle yksin. Tuottamisen, ohjaamisen ja käsikirjoittamisen lisäksi Kurkvaara itse kuvasi, leikkasi ja lavasti elokuvansa. Kuvausryhmään kuuluivat Kurkvaaran ja näyttelijöiden lisäksi vain muutama assistentti. Kurkvaara suosi jälkiäänitystä ja kuvasi aina kaiken mykkänä. Myöskään Kujanjuoksun tapauksessa kukaan katsoja ei voi erehtyä luulemaan filmiä muuksi kuin jälkiäänitykseksi, vaikka Tuomo Kattilakoski onkin tehnyt hyvää työtä.

Toukokuussa Kurkvaara ilmoitti Kinolehdessä Väinän Filmi Oy:n levittävän Kujanjuoksunsa. Mäkelän suvun perinteinen firma oli maan suurimpia levittäjiä ja osa konsernia, jolla oli hallussaan myös yksi Suomen suurimmista elokuvateatteriketjuista. Tästä syystä elokuva nähtiinkin melko laajassa levityksessä heti ensi-iltapäivänään, kun se pyöri niin Helsingin Adamsissa, Axassa ja Tuulensuussa kuin Tampereella, Turussa ja Raumallakin. Heinäkuun numerossa Kurkvaara ilmoitti elokuvan olevan viimeistelyvaiheessa ja ensi-illan ajankohdaksi syyskuu.

kurkvaarankujanjuoksustill7
Elokuvan nuoriso, mukaan lukien Marja Packalén, haistelee. Kuva: KAVI

Onneton Kujanjuoksu

Suomen elokuva-alalla oleva sääntö siitä, että elokuvateatterilevityksessä nähtävän elokuvan nimellä on viiden vuoden suoja-aika, oli syynä siihen, miksi Kurkvaaran Kujanjuoksusta tuli viralliselta nimeltään Maunu Kurkvaaran Kujanjuoksu. Warner Bros. oli tuonut toukokuussa 1968 Suomen valkokankaille Raoul J. Lévyn ohjaaman L'espionin (1966) suomenkielisellä Kujanjuoksu-nimellä. Kurkvaara ehti mainostaa tulevaa elokuvaansa jo Kujanjuoksu-nimellä, kenties tietämättä nimen olevan varattu. Elokuvan virallisesta nimestä huolimatta syyskuun Kinolehdessä sekä levittäjä että tuotantoyhtiö itse mainostivat elokuvaa pelkällä Kujanjuoksu-nimellä. Tuolloin ensi-iltapäiväksi ilmoitettiin syyskuun 24. päivä, mutta lopulta se tulikin ensi-iltaan jo viikkoa aiemmin.

maunukurkvaara1
Maunu Kurkvaara 1960-luvulla. Kuva: Kurkvaara

Kurkvaaran Kujanjuoksu ei herättänyt maksavassa yleisössä suurta mielenkiintoa. Kuudella esityskopiolla maata kiertämään lähtenyt elokuva keräsi vain 13 083 katsojaa, mikä ilman muuta oli liian vähän kattamaan tuotantokustannuksia. Vuoden 1971 yhdeksästä kotimaista elokuvasta Kujanjuoksua huonommin meni vain Spede Pasasen tuottama Saatanan radikaalit. Toisaalta Kurkvaaran elokuvan katsojamäärä oli lähes identtinen kahden muun kotimaisen filmin, Matti Sokan Lumikin ja Jörn Donnerin, Jaakko Talaskiven ja Erkki Seiron Perkele! Kuvia Suomesta -dokumenttielokuvan kanssa.

Kansallisfilmografian mukaan Kurkvaaran osuus elokuvan lipputuloista oli vaatimattomat 18 700 markkaa. Näin ollen Kujanjuoksu jäi tappiolle ja Elokuvasäätiö muutti sen saamaan 75 000:n markan tuotantolainan avustukseksi. Valtion elokuvapoliittisen toimikunnan vuonna 1973 julkaiseman tilaston mukaan Kurkvaaran elokuva tuotti tappiota 261 300 markkaa, nykyrahassa 357 000 euroa.

Kurkvaara hylkäsi nyt elokuvan yli kymmeneksi vuodeksi. 1980-luvulla hän palasi filmiohjaajaksi kahdella elokuvalla, Menestyksen maulla (1983) ja noin tunnin mittaiseksi jääneellä Perhosen unella (1986).

kurkvaarankujanjuoksu8still
Virtanen (Karén, istumassa) linnassa. Kuva: KAVI

Kiista nimestä

Elokuva oikeuslaitoksesta ja oikeusmurhasta päätyi itsekin oikeussaliin, mutta melko yllättävästä syystä. Värikkään elämän elänyt sotakirjailija Niilo Lauttamus haastoi Elokuva Oy Maunu Kurkvaaran ja Väinän Filmi Oy:n oikeuteen vuonna 1960 ilmestyneen romaaninsa nimen varastamisesta. Lauttamuksen mukaan Kurkvaaran Kujanjuoksu-elokuva loukkasi tekijänoikeuslakia ja saattoi kirjailijan epäedulliseen valoon, "koska yleisö saattoi luulla, että filmi on tehty hänen kirjansa pohjalta", kuten Helsingin Sanomat aiheesta kirjoittti. Kurkvaara kiisti tämän ja kertoi, ettei edes tiennyt Lauttamuksen samannimisestä kirjasta elokuvaa tehdessään. Lauttamuksen Kujanjuoksu-sotaromaani ilmestyi jo vuonna 1960 ja menestyi hyvin, vaikkei siitä suurmenestystä tullutkaan.

Marraskuun 4. päivänä 1971 helsingin raastuvanoikeus käsitteli Lauttamuksen nostamaa kannetta. Lauttamus vaati 25 000:n markan (34 188:n euron) korvauksia Kurkvaaralta ja Väinän Filmiltä sekä elokuvan nimen muuttamista. Oikeudessa Lauttamusta edusti asianajaja Anders Crohns, joka sanoi Kurkvaaran saaneen "taloudellista hyötyä Lauttamuksen kirjan kustannuksella". Kurkvaara piti kanneta aiheettomana ja uskoi, ettei sellaista lukijaa löytyisi, joka voisi nämä kaksi teosta sekoittaa toisiinsa.

Väinän Filmin edustajana oli asianajaja Bo Therman, joka totesi, ettei Kujanjuoksu-nimestä ollut koitunut vastaajille mitään taloudellista hyötyä eikä Lauttamukselle mitään vahinkoa. Therman epäili Lauttamuksen nostaneen kanteen vain mainostaakseen joulumarkkinoille ilmestyvää uutta Kuolemanleirin kautta -romaaniaan. Thermanin puolustuspuheen mukaan Lauttamuksen kanne oli aiheeton siksikin, että Tauno Rautapalo oli vuonna 1967 julkaissut Kujanjuoksu-nimisen kirjan. Therman kertoi myös oikeudelle siitä, ettei Väinän Filmi ole elokuvan tuottaja, vaan levittäjä. Näin ollen Kurkvaaran elokuvan kaikki tekijänoikeudet olivat Kurkvaaralla – ja myöskin vastuu.

Tapausta käsiteltiin raastuvanoikeudessa kaikkiaan viidesti. Huhtikuun 27. päivänä vuonna 1972 raastuvanoikeus hylkäsi Lauttamuksen korvauskanteen ja velvoitti Lauttamuksen korvaamaan Väinän Filmin oikeudenkäyntikuluja 2 000:lla ja Kurkvaaran 500:lla markalla. Raastuvanoikeus katsoi päätöksessään, ettei Lauttamuksen ja Kurkvaaran teoksia tai tekijöitä voi sekoittaa toisiinsa. Päätöstä perusteltiin viittaamalla teoksien eri taidelajiin, aihepiiriin ja Kujanjuoksu-nimen yleisluontoisuuteen. Tässä vaiheessa raastuvanoikeus huomautti, että Kujanjuoksu-niminen ulkomaalainen elokuva oli esitetty Suomessa vuonna 1968.

Lauttamus valitti päätöksestä hovioikeuteen, joka lokakuun 22. päivänä vuonna 1975 antamassaan ratkaisussa piti raastuvanoikeuden tuomion voimassa. Kurkvaaran elokuvassa tinnerinhaistelijaa näytellyt Salonen nähtiin samana vuonna Jaakko Pakkasvirran ohjaamassa, opetusmielessä tehdyssä ja vain yksityisnäytöksissä esitetyssä Niilon oppivuosissa. Eräänlainen Niilon oppivuosi Kujanjuoksustakin siis tuli.

kurkvaarankujanjuoksustill5
Elokuvan juliste. Kuva: KAVI

 

Maunu Kurkvaaran Kujanjuoksu on julkaistu DVD:llä (Finnkino/VLMedia). Elokuvan teatterilevitysoikeudet omistaa KAVI.

Ensi-illat

Perjantai 13.7.

skyscraperjuliste hoteltransylvania3juliste2

whitneyjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

puluboinjaponinleffajuliste ilosiaaikojamielensapahoittajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 017 201
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909

Katsotuimmat ensi-illat 2018

Päivitetty 25.6.

1. Avengers: Infinity War 224 805
2. Deadpool 2 169 220
3. Black Panther
148 523
4. Supermarsu suomi
140 697
5. Coco  132 936

Katsotuimmat kotimaiset 2018

Päivitetty 25.6.

1. Supermarsu
140 697
2. Veljeni vartija 121 199
3. Varasto 2 94 031
4. Kaikki oikein 74 596
5. Suomen hauskin mies 55 755

ranin

Nyt elokuvateattereissa

jurassicworldjuliste2
Jurassic World: Kaatunut valtakunta
J. A. Bayona
2. viikko

67 031
katsojaa 18.6. mennessä

deadpool2juliste
Deadpool 2
David Leitch
6. viikko

163 459
katsojaa 18.6. mennessä

Kotimaiset elokuvat TV:ssä

Ilmoituksia