Lewis Gilbert, Bondien ja Alfien ohjaaja, kuoli 97-vuotiaana
Barbara Bach ja Lewis Gilbert elokuvan 007 – rakastettuni (1977) kuvauksissa. Kuva: MGM/UA
Brittiläinen elokuvaohjaaja Lewis Gilbert kuoli helmikuun 23. päivänä 97-vuotiaana, The Hollywood Reporter uutisoi. Gilbert oli syntynyt Lontoossa maaliskuun 6. päivänä vuonna 1920. Elokuvahistoriaan Gilbert jää monipuolisena ohjaajana, joka osoitti taitonsa niin ajankohtaisen draaman ja komedian, suurten sotafilmien kuin James Bondin seikkailujen tekijänä.
Gilbert syntyi näyttelijäperheeseen ja kiersi pienestä lapsesta saakka vanhempiensa mukana näiden esiintyessä konserttihalleissa. Pian poika pääsi myös näyttelemään valkokankaalla elokuva-avustajana toimineen äitinsä ansiosta. Tuottajamoguli Alexander Korda oli valmis lähettämään Gilbertin opiskelemaan näyttelemistä Royal Academy of Dramatic Arts -kouluun, mutta nuorella miehellä oli toinen suunnitelma: hän halusi ohjaajaksi. Gilbert pääsi Alfred Hitchcockin apulaisohjaajaksi Jamaica Innin merirosvot -elokuvaan (1939), joka jäi Hitchcockin viimeiseksi brittielokuvaksi.
Ilmavoimista ilmailuelokuvien ohjaajaksi
Toisen maailmansodan alettua Gilbert liittyi Ison-Britannian ilmavoimiin, minkä toimintaa koskevia dokumenttielokuvia hän pääsi tekemään. Sodan jatkuessa GIlbert työskenteli myös Yhdysvaltain ilmavoimien elokuvaosastolla ohjaaja William Keighleyn alaisuudessa. Keighley oli Robin Hoodin seikkailujen (1938) alkuperäinen ohjaaja, jonka tilalle tuottaja määräsi Michael Curtizin halutessaan elokuvasta toimintapainotteisemman.
Sodan loputtua Gilbertin ura dokumenttielokuvien parissa jatkui muutamien vuosien ajan, kunnes hän siirtyi kokonaan näytelmäelokuvien pariin. Vuodesta 1947 lähtien näytelmäelokuvia ohjanneen Gilbertin ensimmäiset elokuvat olivat pienen budjetin filmejä kotimaan markkinoille, mutta 1950-luvun puolivälissä työtehtävät muuttuivat. Nuori Laurence Harvey näytteli pääroolin Hyvät kuolevat nuorina -rikoselokuvassa (1954) ja Tuonen tumma varjo -jännityselokuva (195) sai kiitosta. Tie kohti varsinaista läpimurtoa alkoi kuitenkin Gilbertille tuttujen aiheiden parissa: toiseen maailmansotaan sijoittuvilla ja lentäjistä kertovilla sotaelokuvilla.
Bismarckin tuhon (1960) aulakuva. Kuva: Fox
Meri ei heitä saa (1954), tähtenään Michael Redgrave, aloitti Gilbertin lentäjäaiheisten sotaelokuvien sarjan. Se jatkui Lentäjäsankarilla (1956), brittielokuvan klassikolla, joka voitti parhaan brittiläisen elokuvan BAFTA-palkinnon. Elokuvan pääosassa nähdystä Kenneth Moresta tuli nuoren ohjaajan uusi vakiotähti; yhteistyö jatkui elokuvilla Oi, mikä hovimestari (1957), Bismarckin tuho (1960) ja Mysteerio hotellissa (1961). Bismarckin tuho oli todellinen suurelokuva, mustavalkoisena kuvattu Scope-filmi.
Gilbertin 1950-luvun elokuvista mainitsemisen arvoisia ovat myös sotaelokuva Naisvakooja (1958) ja Lautta Hongkongiin (1959), Gilbertin oman kertomuksen mukaan onneton elokuva, jonka tuotantoprosessi oli yhtä onneton. Lautta Hongkongiin -elokuvan pääosissa nähtiin Curt Jürgens, Orson Welles ja Sylvia Syms.
Gilbert oli nopeasti matkalla kohti suurempia elokuvia ja Hollywoodia. Brittituotantona valmistunut Kapinalliset merellä (1962) on 1700-luvulle sijoittuva meriseikkailu, jota Alec Guinness ja Dirk Bogarde tähdittivät. Toisen maailmansodan aikaiseen Malesiaan sijoittuva 7:s aamunkoitto (1964) puolestaan oli brittiläis-yhdysvaltalainen yhteistuotanto, jonka tuotantoon pääosaa näytellyt Hollywood-tähti William Holden osallistui.
Jane Asher ja Michael Caine Alfiessa (1966). Kuva: Paramount
Ajankohtainen Alfie
1960-luvun puolivälissä Gilbertin vaimo Hylda oli kampaajalla ja kuuli viereisessä tuolissa istuvalta näyttelijältä teatterissa esitettävästä Bill Naughtonin näytelmästä. Vaimon käytyä katsomassa näytelmän hän suositteli sitä miehelleen elokuva-aiheeksi, mihin Gilbert myös tarttui. Naughton laati itse elokuvakäsikirjoituksen, Gilbert ohjasi ja tuotti sekä hankki rahoituksen Hollywoodin Paramount Pictures -studion brittiläiseltä tytäryhtiöltä. 800 000:lla dollarilla tuotettu Alfie -- naisten viettelijä (1966) kertoo nuoresta miehestä, joka huoletta kiertää tytöstä toiseen, kunnes saattaa yhden onnettoman nuoren naisen raskaaksi. Pian elämä näyttää kovemman puolensa Alfiellekin.
Gilbert valitsi elokuvansa päärooliin nuoren ja lupaavan Michael Cainen, joka oli saanut runsaasti huomiota Cy Endfieldin Zulu-sotaelokuvasta (1964). Gilbertin taitavasti ohjaaman Alfien pieni budjetti kääntyi sen eduksi, tehden siitä entistäkin aidommanoloisen ja aikansa kuvauksen. Alfiesta tuli elokuva, joka oli kaikkien huulilla ja jota kriitikot kilpaa kiittelivät, mutta samanaikaisesti kyseessä oli merkityksellinen ja arkaluontoinenkin tarina. Isoon-Britanniaan sijoittuva ja siellä kokonaisuudessaan valmistettu Alfie keräsi Yhdysvalloista liki 20:n miljoonan dollarin lipputulot ja oli siellä vuoden 13. katsotuin ensi-iltaelokuva. Ranskan ja Espanjan kaltaisissa suurissa Euroopan maissa Alfien yleisömenestys ei ollut kaksinen.
Alfie huomioitiin viidellä Oscar-ehdokkuudella, mutta yhtäkään Oscaria se ei lopulta voittanut. Caine sai ehdokkuuden pääroolistaan ja Gilbert tuottajana parhaasta elokuvasta. Cannesin filmifestivaaleilla Gilbert sai tuomariston erikoispalkinnon ja lisäksi pääpalkintoehdokkuuden, BAFTA-ehdokkuuksia tuli kuusi ja Golden Globe -ehdokkuuksia seitsemän, joista parhaan englanninkielisen ulkomaisen elokuvan palkinnon Alfie voitti.
Vuonna 2004 Charles Shyer ohjasi Alfien uudelleenfilmatisoinnin, jossa nimiroolissa nähtiin Jude Law.
Roger Moore ja Richard Kiel elokuvassa 007 – rakastettuni (1977). Kuva: MGM/UA
Bond tulee kuvaan
Alfien jälkeen Gilbert sai James Bond -elokuvia tuottaneelta Albert Broccolilta tarjouksen ohjata sarjan seuraava osa, Elät vain kahdesti (1967). Vuonna 1962 alkanut elokuvasarja oli heti alusta alkaen poikkeuksellisen suosittu ympäri maailman: elokuva elokuvalta kasvavat budjetit antoivat mahdollisuudet yhä suuremmille ja näyttävämmille toimintajaksoille sekä eksoottisille kuvauspaikoille. Gilbertin elokuvaa kuvattiin Japanissa, Gibraltarilla, Espanjassa, Norjassa, Yhdysvalloissa ja tietysti Isossa-Britanniassa.
Elät vain kahdesti oli sarjan aiempien osien tapaan loistava yleisömenestys: hieman yli kymmenellä miljoonalla dollarilla tuotettu elokuva keräsi maailmalaajuisesti yli 110:n miljoonan dollarin lipputulot. Gilbertin Bond-ura ei kuitenkaan jatkunut välittömästi, vaan kahden agenttitarinan välissä ehti vierähtää vuosikymmen, minkä aikana Gilbert ohjasi viisi elokuvaa.
Bondin jälkeen Gilbert oli aikeissa ohjata Oliver!-menestysmusikaalin elokuvasovituksen, mutta sopimus Paramount Picturesin kanssa velvoitti hänet ohjaamaan ensin Hurjat seikkailijat -nimisen suurelokuvan. Liki kolmituntinen elokuva sisälsi suuren romanssin, salaliiton, murhia ja eteläafrikkalaisen diktaattorin. Päärooleihin valittiin ranskalainen näyttelijä-laulaja Charles Aznavour ja yhdysvaltalainen Candice Bergen, sivuosissa nähtiin Olivia de Havillandin, Fernando Reyn ja Ernest Borgninen kaltaisia legendoja. 17:n miljoonan dollarin suurbudjetti ei taannut muuta kuin suuret tuotantoarvot. Elokuva sai surkeat arvostelut ja vielä kehnomman yleisömenestyksen. Oliver!:n filmatisoinnista tuli Carol Reedin ohjauksessa suuri yleisö- ja arvostelumenestys, joka voitti myös viisi Oscaria, mukaan lukien parhaan elokuvan Oscarin.
1970-luvun alussa Gilbert kaavaili Mario Puzon Kummisetä-romaanin filmaamista, mutta vaati Paramountilta tarjottua suurempaa budjettia – ja homma raukesi. Francis Ford Coppolan filmatessa Kummisetää Gilbert ohjasi Ystävät-nimisen brittiläisen nuorisodraaman, johon Elton John sävelsi musiikin. Elokuva menestyi sen verran, että Gilbert ohjasi sille jatko-osan Paul and Michelle (1974). Sen jälkeen Gilbert ohjasi toisen maailmansodan aikaan sijoittuvan Salamurhan aamunkoitteessa (1975), jossa tshekkiläiset nuoret miehet päättävät murhata SS-johtaja Reinhard Heydrichin. Japanissa kuvattu romanttinen draama Seven Nights in Japan (1976) ei päässyt laajaan levitykseen, ja Gilbert olikin pian kaukana suosionsa huippuajoista.
Gilbertin uran pelasti uusi komennus James Bondin pariin. Sean Connery oli jo vaihtunut Roger Mooreen, jonka kaksi ensimmäistä Bond-seikkailua ohjasi sarjan veteraani Guy Hamilton. Nyt Hamilton oli kiinni Teräsmiehen filmatisoinnissa – jossa hänet lopulta Richard Donner korvasi – ja Gilbert kutsuttiin hätiin. 007 – rakastettuni esitteli hieman erilaisen Bondin ja Richard Kielin Rautahammas teki ensiesiintymisensä. Monilta osin Bond-sarjan mieleenpainuvimpiin osiin lukeutuva elokuva oli loistava menestys ja keräsi Suomessakin liki 435 000 katsojaa. Toisin oli seuraavan Bond-filmin kohdalla. Gilbert sai Kuuraketissa (1979) käyttöönsä ennätysmäisen suuren budjetin, joka oli yli kaksi kertaa edellisen filmin omaa suurempi. Yleisömäärä ei kuitenkaan tuplaantunut, vaan pikemminkin yleisönsuosio laski: Kuuraketti sai Suomessa vain reilut 380 000 katsojaa.
Michael Caine elokuvassa Tunnit Ritan kanssa (1983). Kuva: Columbia Pictures
Bondin jälkeen
Kuuraketin jälkeen Broccoli valitsi seuraavan tarinan ohjaajaksi leikkaaja John Glenin. Gilbert puolestaan filmasi seuraavana elokuvanaan Willy Russellin käsikirjoittaman Tunnit Ritan kanssa -draamakomedian (1983). Pygmalion-tyyppinen tarina kertoo työväenluokan naisesta, josta onneton, mutta sivistynyt oppinut mies koulii itsevarman ja sivistyneen yksilön. Ritan roolissa nähtiin Julie Walters, Gilbertin uusi luottonäyttelijä, ja miespääosassa Michael Caine. Caine, Walters ja käsikirjoittaja Russell saivat kukin Oscar-ehdokkuudet suorituksistaan.
Tunnit Ritan kanssa aloitti Gilbertin uralla vaiheen, jossa naiset tulivat hänen elokuviensa pääosiin. Not Quite Paradise (1985) oli tarina israelilaisesta opettajasta (Joanna Pacula) ja tämän yllätysromanssista turistiin (Sam Robards). Elokuva ei ollut menestys, toisin kuin Shirley Valentine (1989), tarina liverpoolilaisen työväenluokan naisen menneisyydestä ja toteutumatta jääneistä haaveista. Joanna Collins sai Oscar-ehdokkuuden pääroolistaan, ja vuosien varrella Willy Russellin käsikirjoittamasta Shirley Valentinesta on kasvanut brittielokuvan moderni klassikko. Naisvoittoinen oli myös Steptaan pois -musiikkielokuva (1991), tähtinään Liza Minnelli ja Alfiessa ikimuistoisen roolin tehnyt Shelley Winters.
James Herbertin romaaniin pohjautuva kummitustarina Edbrook Hallin salaisuus (1995) jäi melko vähäiselle huomiolle ja joutui monissa maissa suoraan videolevitykseen. Pienimuotoiseksi jäi myös Hullujen hautajaisten (2002) levitys. Gilbert oli tämän viimeisen elokuvansa valmistuessa jo 82-vuotias.