Manaajan kirjoittaja William Peter Blatty on kuollut
Jason Miller, William Peter Blatty ja Ellen Burstyn Manaajan kuvauksissa. Kuva: Warner Bros.
Kirjailijana, elokuvakäsikirjoittajana ja -ohjaajana tunnettu William Peter Blatty kuoli torstaina luuydinsyöpään 89 vuoden ikäisenä. Blattyn kuolemasta uutisoi muun muassa The Hollywood Reporter.
New York Cityssa tammikuun 7. päivänä vuonna 1928 syntynyt Blatty lähti köyhästä maahanmuuttajaperheestä, rahoitti opiskelujaan useilla eri hanttihommilla ja luki itsensä kirjallisuuden maisteriksi vuonna 1954. Yhdysvaltain ilmavoimia ja hallintoa palveltuaan Blatty debytoi kirjailijana omaelämäkerrallisella Which Way to Mecca, Jack? -romaanilla vuonna 1960. Blatty ryhtyi kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi voitettuaan Groucho Marxin isännöimmästä televisiovisailusta 10 000 dollaria (noin 80 000 dollaria nykyrahassa) vuonna 1961.
Humoristista romaaneistaan kehuja saanut Blatty debytoi elokuvakäsikirjoittajana vuonna 1963 Frank Tashlinin ohjaamalla Luottomies liisterissä -komedialla, jonka pääosassa nähtiin Danny Kaye. Läpimurtonsa Blatty teki jo toisella käsikirjoituksellaan: Blake Edwards palkkasi Blattyn kirjoittamaan jatko-osan Vaaleanpunaiselle pantterille (1963), maailmanlaajuiselle hitilleen. Edwards ja Blatty laativat Laukaus pimeässä -elokuvan (1964) käsikirjoituksen ranskalaisen näytelmän pohjalta. Laukaus pimeässä meni hyvin yleisöön, sai hyvät arvostelut ja on saavuttanut suuren komediaklassikon maineen.
Blattyn ja Edwardsin yhteistyö jatkui Mitä teit sodassa, isä? -komedialla (1966), jännityselokuvalla Peter Gunn iskee (1967) ja massiivisen kalliilla, nykyrahassa yli 150 miljoonaa dollaria maksaneella Darling Lili -musikaalilla (1970). 1960-luvulla Blatty kynäili myös kolme komediaa muille ohjaajille. Blatty kirjoitti oman romaaninsa pohjalta J. Lee Thompsonin ohjaaman Hälytyksen haaremissa (1965), jonka pääosia Shirley MacLaine ja Peter Ustinov näyttelivät. Arthur Hillerin ohjaaman Lupaa mitä vain -komedian (1966) tähtinä nähtiin Warren Beatty ja Leslie Caron. Hy Averbackin ohjaama Suurenmoinen pankkiryöstö -länkkärikomedia (1969), tähtinään Zero Mostel ja Kim Novak, pohjautui Frank O'Rourken romaaniin. Rourken teoksista oli aiemmin filmattu kaksi hyvin menestynyttä lännenfilmiä, Henry Kingin Bravados (1958) ja Richard Brooksin Saalistajat (1966), joiden varjoon Suurenmoinen pankkiryöstö auttamatta jäi.
Manaaja. Kuva: Warner Bros.
Blattyn hyvin alkanut elokuvaura ja elämä mullistui 1970-luvun alussa. Vuonna 1971 ilmestyi Blattyn kirjoittama Manaaja, romaani paholaisen riivaamasta teinitytöstä ja jumalaapelkäävistä kirkonmiehistä, jotka yrittävät manata paholaisen pois tytöstä. Aihe oli pyörinyt Blattyn mielessä yli kahdenkymmenen vuoden ajan; hän oli kuullut todellisesta manaustapauksesta opiskeluaikoinaan vuonna 1950. Romaania myytiin arvioiden mukaan jopa kymmenen miljoonaa kappaletta.
Blatty myi romaaninsa filmatisointioikeudet Warner Bros. -studiolle, laati itse elokuvan käsikirjoituksen ja toimi myös sen tuottajana. Ohjaajaksi valikoitui William Friedkin, joka oli hiljattain voittanut parhaan ohjaajan Oscarin Kovaotteisista miehistä (1971). Elokuvan pääosaan riivatun tytön äidiksi palkattiin Ellen Burstyn, riivatuksi tytöksi Linda Blair ja tämän manaajiksi Max von Sydow, Jason Miller ja William O'Malley.
Manaajasta tuli maailmanlaajuinen sensaatio. Pohjois-Amerikassa se oli vuoden toiseksi katsotuin elokuva 193 miljoonan dollarin lipputuloillaan. Nykypäivän lipunhinnoilla summa vastasi lähes 880 miljoonaa dollaria, ja uusintajulkaisujen jälkeen summa nousee lähes 950 miljoonaan ollariin. Inflaatioon suhteutettuna Manaaja on kaikkien aikojen yhdeksänneksi katsotuin elokuva Pohjois-Amerikassa. Yleisömenestys ei kuitenkaan rajoittunut vain Pohjois-Amerikkaan: Manaaja sai Ranskasta kahdeksan miljoonaa, Saksasta 5,3 miljoonaa ja Espanjasta 4,8 miljoonaa katsojaa.
Suomessa Manaajan esityslupaa puitiin vielä kesään 1974 saakka. Kesäkuussa Valtion elokuvatarkastamo hyväksi elokuvan esittämisen alle 18-vuotiailta kiellettynä sillä ehdolla, ettei "elokuvaa mainosteta sensaatiota tavoittelevalla tavalla" ja että "3. osan shokkimielessä käytettyjä lääketieteellisiä toimenpiteitä voimakkaasti lyhennetään" sekä "4. osan itsetyydytyskohtaus ja äidin pahoinpitelykohtaus poistetaan." Elokuvan levittäjä Warner Bros. / Columbia Pictures valitti päätöksestä elokuvalautakuntaan, joka heinäkuun alussa hyväksyi elokuvan esittämisen ilman leikkauksia. Manaaja sai ensi-iltakierroksellaan 392 403 katsojaa ja 2000-luvun alun uusintajulkaisun myötä kokonaiskatsojamäärä nousi 450 427:ään katsojaan. Samalla se varmisti paikkansa Suomen tilastoidun elokuvahistorian ylivoimaisesti katsotuimpana kauhuelokuvana.
Vuoden 1975 Oscar-kilvassa Manaaja sai peräti yksitoista ehdokkuutta, mutta palkittiin lopulta vain Blattyn käsikirjoituksesta ja elokuvan äänisuunnittelusta.
George C. Scott elokuvassa Manaaja III. Kuva: Morgan Creek Productions
Eräiden lähteiden mukaan Blatty olisi saanut 40 prosenttia Manaajan tuotosta, mikä osaltaan selittäisi hänen elokuvauralleen tulleen useamman vuoden tauon. Filmin pariin Blatty palasi vasta Yhdeksännellä aistilla (1980), kauhukomedialla, jonka käsikirjoituksen hän laati omasta romaanistaan. Tällä kertaa Blatty toimi myös ohjaajana. Kehuja saaneen elokuvan yleisömenestys jäi vaatimattomaksi, mutta Blatty palkittiin parhaan käsikirjoituksen Golden Globella.
Blattyn viimeiseksi elokuvaksi jäi Manaajan vuonna 1990 valmistunut toinen jatko-osa, jonka Blatty jälleen käsikirjoitti omasta romaanistaan ja ohjasi. John Boormanin ohjaama Manaaja II: Luopio (1977) tehtiin ilman Blattyn osallistumista: pystyynhaukuttu elokuva menestyi kuitenkin hyvin, joskin edeltäjäänsä verrattuna vaatimattomasti. Manaaja III sai huomattavasti myötämielisemmän vastaanoton kriitikoilta, mutta paljon vaatimattomamman yleisömenestyksen. Viime lokakuussa elokuvan ohjaajan versio julkaistiin Yhdysvalloissa DVD:llä ja Blu-raylla.
Manaajan tarina on jatkunut vielä näihin päiviin saakka. Paul Schrader ohjasi sarjan neljännen osan, johon tyytymättömät tuottajat palkkasivat Renny Harlinin kuvaamaan jatko-osan uudelleen. Harlinin Manaaja: Alku (2004) sai laajan levityksen, kohtalaisen yleisömenestyksen ja huonot arvostelut, kun taas Schraderin loppuun saattama Dominion: Prequel to Exorcist (2005) vain pienen teatterilevityksen, mutta suopeammat arvostelut ja kehuja Blattylta itseltään. Viime vuonna Yhdysvaltain televisiossa alkoi pyöriä Manaajan uusi televisiosarjaversio.