4K UHD -arvostelussa Barbarella (1968)

Ranskalaisohjaaja Roger Vadim (1928–2000) teki Brigitte Bardot’sta filmitähden ja aikansa seksisymbolin esikoiselokuvallaan Ja jumalai loi naisen (1956). Siitä alkoi erikoinen ja monipuolinen ura elokuvaohjaajana, vaikka mies tunnettiinkin paremmin häntäheikkiydestään ja monista naisvalloituksistaan, joiden suloisuutta ja suloja hän esitteli myös elokuvissaan. Barbarella (1968), nimiroolissaan ohjaajan silloinen vaimo Jane Fonda, ei suinkaan ole näistä seksikkäistä pop-elokuvista vähäisin.

Toisin kuin Bardot, Fonda ei ollut Vadimin kanssa filmatessaan täysin tuntematon kokelas, vaan jo Hollywoodissakin päärooleja tehnyt filmitähti ja sentään jo 30 vuotta täyttänyt. Sisällöllisesti näillä kahdella filmillä ei muistikuvani mukaan ole mitään yhteistä ja toteutukseltaankin lähinnä vain scope-kuvauksen osalta.

Barbarellassa eletään jossakin kaukana tulevaisuudessa ja hyvin etäällä nykyhetken todellisuudesta. Muodollisesti pätevä Barbarella ottaa videopuhelun välityksellä ja ilman rihman kiertämää asennossa seisten vastaan suuren tehtävän: hänen on etsittävä ulkoavaruuteen kadonnut tiedemies. Matkalla Barbarellan avaruusalus tekee pakkolaskun vieraalle planeetalle, jossa hän tutustuu erikoisiin ihmisiin – muun muassa sokeaan enkeliin (John Phillip Law) – ja outoihin örkkeihin.

Mikä juoni on ja miten se etenee, onko tarinaa tai roolihahmojen kehitystä, kaikki sellainen porvarillinen puoli on Barbarellassa yhdentekevää. Pääosassa on kepeys ja hauskuus sellaisessa miljöössä ja muodossa, ettei sitä ainakaan pelkän teen voimalla ole kehitelty.

Käsikirjoitustyöhön osallistui myös yhdysvaltalaiskirjailija Terry Southern, jonka elokuvaura käsikirjoittajana oli harvinaisen korkeatasoinen. Hän oli mukana kirjoittamassa Tri Outolempeä (1964), Neitoperhoa (1965), Täyskäsi-Kidiä (1965) ja Easy Rideria (1969), jotka ovat kaikki kestäviä klassikoita. Casino Royale (1967), Barbarella (1968) ja Hupsu, hupsumpi, hupsuin (1969) ovat vähemmän mestarillisia juttuja, mutta kuitenkin hauskoja ja ennen kaikkea oman aikansa hengen taltioineita tuotteita.

Barbarellan villit lavastukset ja puvustukset pääsevät oikeuksiinsa komeassa scope-kuvauksessa, jota Vadimin kanssa on pähkäillyt kuvaaja Claude Renoir, kuuluisan taidemaalarin pojanpoika.

Mainittakoon hauskana yhteläisyytenä isä ja tytär Fondasta, että samana vuonna 1968 nämä poikkesivat melko kauas heille ominaisista rooleista, kun Jane näytteli sinisilmäistä, puolialastonta Barbarellaa ja Henry säälimätöntä murhaajaa Huuliharppukostajassa.

Tavallista rakeisempi kuva, mutta erittäin komea ja HDR ansiosta väreiltään vieläkin filmillisemmän oloinen kuin aiempi Blu-ray-tallenne, joka sekin on laadukas.