Bud Spencer on kuollut – suomalaisten suursuosikki

Bud Spencer ja Terence Hill suosionsa huipulla elokuvassa Trinity ratsastaa jälleen (1971). West Film.

1970- ja 1980-luvuilla suursuosiosta ympäri Euroopan nauttinut italialaisnäyttelijä Bud Spencer on kuollut. Napolissa lokakuun 31. päivänä 1929 syntynyt Spencer oli kuollessaan 89-vuotias. Spenerin kuolemasta uutisoi mm. italialainen La Repubblica -sanomalehti.

Spencer, oikealta nimeltään Carlo Pedersoni, tuli Suomenkin kansalle hyvin tutuksi Terence Hillin aisaparina lukuisista 1960–1990-lukujen toimintapainotteisista komediaelokuvista. 190-senttinen Spencer oli nuoruudessaan olympiatason uimari ja osallistui Helsingin olympialaisiin vuonna 1952. Spencerin urheilu-ura päättyi vuonna 1957, jolloin hän alkoi näytellä pieniä rooleja italialaisfilmeissä. Tuohon aikaan Italiassa kuvattiin vielä suuria Hollywood-elokuviakin, jonka ansiosta Spencer saattoi olla avustajana Mervyn LeRoyn Quo Vadiksessa (1951) ja pikkuroolissa Charles Vidorin Jäähyväisissä aseille (1957).

Bud Spencer ja Terence Hill elokuvassa Nimeni on Trinity (1970). West Film.

Spencer & Hill – suomalaisyleisön suursuosikit

Spencer ja Terence Hill tapasivat toisensa Victor Maturen tähdittämän historiallisen spektaakkelin, Hannibalin (1959), kuvauksissa. Hill, oikealta nimeltään Mario Girotti, oli komeampi ja nuorempikin, eikä häneltä filmirooleja puuttunut. Kummatkin löivät itsensä läpi vasta aloitettuaan yhteistyönsä. Ensimmäinen varsinainen Hill & Spencer -elokuva oli Giuseppe Colizzin ohjaama lännenfilmi Luoja armahtaa – minä en (1967). Colizzi ohjasi kaksikkoa heti perään myös kahdessa muussa länkkärissä, Luojan lähettiläissä (1968) ja Veristen saappaiden kukkulassa (1969).

Hillin ja Spencerin maailmanvalloitus alkoi vasta Enzo Barbonin ohjaamalla länkkärillä Nimeni on Trinity – paholaisen oikea käsi (1970). Sergio Leone oli tehnyt spagettiwesterneistä suositun ympäri maailman ja seurauksena oli ylitarjontaa. Hill ja Spencer onnistuivat kuitenkin luomaan jotain, mihin muut eivät pystyneet: komediallisia spagettiwesterneitä, joissa oli voimakas pääosakaksikko. Nimeni on Trinity saapui Suomen valkokankaille heinäkuussa 1971, sai lähes 200 000 katsojaa ja oli vuoden ensi-illoista neljänneksi katsotuin. Tämän jälkeen myös Colizzin ohjaamat kolme länkkäriä otettiin täkäläisiin teattereihin: kukin sai yli 100 000 katsojaa.

Kaksikon yhteistyö jatkui kiivaasti: heidät nähtiin yhdessä peräti 18 elokuvassa. Kaikkein suosituimmaksi osoittautui Nimeni on Trinityn jatko-osa, Barbonin ohjaama Trinity ratsastaa jälleen (1971), joka sai Suomessakin lähes 330 000 katsojaa. Yli 100 000 katsojan pääsivät myös Colizzin ohjaama Siitä vaan, pojat! (1972), Franco Rossin Kaksi lähetyssaarnaajaa (1974), Marcello Fondaton ...ja täältä pesee! (1974), Barbonin Turpiin vaan ja onnea (1977), Sergio Corbuccin Senkka nenästä, pojat (1978), Italo Zingarellin Mutaa kuonoon, sano virtahepo (1979) ja Corbuccin Banaanipojat hula-hula-saarella (1981). Kaikkiaan kaksitoista Hill & Spencer -elokuvaa sai yli 100 000 katsojaa ja kaksikko oli yksi suurimmista vetonauloista Suomen elokuvateattereissa.

Myös Spencerin ja Hillin "sooloelokuvat" menestyivät hyvin. Romahdus oli kuitenkin nopea, kun 1980-luvun puolivälissä julkaistut kaksi elokuvaa saivat yhteenlaskettunakin vain noin 50 000 katsojaa. Kaksikon jo unohduttua suurelta yleisöltä ja elokuvayleisön muututtua, Hill ja Spencer tekivät yhdessä vielä yhden elokuvan, Hillin itsensä ohjaaman länkkärin Minä armahdan, Mooses ei (1994). Vuonna 1996 Suomen elokuvateattereihin laskettu elokuva sai enää vain 89 katsojaa. Aika oli ajanut ohi.

Bud Spencer näytteli kaikkiaan yli viidessäkymmenessä elokuvassa, joista siis peräti noin kolmasosa oli yhteistöitä Hillin kanssa.