kikkalp349
Kikan yli 70 000 kpl myyneen Mä haluun viihdyttää -albumin kansi. Kansi: Erik Uddström

Iskelmälaulaja Kirsi "Kikka" Sirénistä on parhaillaan kehitteillä kaksi näytelmäelokuvaa eri tekijöiltä. Kinosto Oy:n Taru Mäkelä suunnittelee Valkoinen flyygeli -työnimellä kulkevaa elokuvaa, jonka Merja Asikainen ja Johanna Hartikainen ovat käsikirjoittaneet. Hanke sai lokakuussa 2019 Elokuvasäätiöltä käsikirjoitustukea, mutta kehittämis- tai tuotantotukea hankkeelle ei ole myönnetty.

Mäkelä kertoo projektin etenevän vauhdilla: pääroolien esittäjät on valittu ja rahoittava tv-yhtiö ja levittäjä ovat jo hankkeessa mukana. Ohjaaja-tuottajan mukaan projektin toteutuminen on enää kiinni Elokuvasäätiön tuotantotuesta. Elokuvan ensi-illan ajankohdaksi on valittu tammikuu 2022.

Kesäkuussa 2019, muutama kuukausi ennen Valkoisen flyygelin käsikirjoitustukea, Elokuvasäätiö myönsi käsikirjoitustukea myös Maarit Nissilän Kikka!-nimiselle projektille. Elokuvayhtiö Komeetta Oy:n suunnittelema elokuva on saanut säätiöltä kehittämistukea joulukuussa 2019 ja viimeksi nyt kesäkuussa. Kaisla Viitalan tuottaman elokuvan ohjaajaksi on valittu Anna Paavilainen.

Viitala ja Mäkelä kertovat kummatkin, etteivät kilpailevat projektit ole vaikuttaneet heidän omiinsa.

Kikan (1964–2005) uran kulta-aika ajoittui 1990-luvun ensimmäiseen puoliskoon. Neljän vuoden aikana häneltä ilmestyi viisi kultalevyrajan ylittänyttä pitkäsoittoa, joita myytiin yhteensä noin 270 000 kappaletta.

Kikasta ilmestyy syyskuussa Raija Pellin kirjoittama uusi elämäkerta, jonka Docendo on kustantanut.

 

Kilpailua Kiljusen herrasväestä

Noin vuoden ajan on ollut kehitteillä keskenään kilpailevat projektit myös Jalmari Finnen Kiljusen herrasväestä kertovista lastenkirjoista. TACK Films Oy:n Kiljuset! on saanut Elokuvasäätiöltä useamman kerran käsikirjoitus- ja kehittämistukea, viimeisimmäksi kesäkuussa 2020. Tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy:n Kiljusen herrasväki ja yllätysperintö ei ole saanut Elokuvasäätiöltä lainkaan tukea. Molemmat hankkeet ovat yhä vireillä.

Vastaavaa kilpajuoksua samojen aiheiden toteuttamiseksi on nähty useita kertoja aiemminkin. Viisi vuotta sitten Solar Films Oy ja Yellow Film & TV Oy suunnittelivat kumpikin omaa elokuvaansa Juice Leskisestä, mutta Solar Films luopui pian omasta hankkeestaan. Yellow Film & TV:n tuottama Juice sai lopulta ensi-iltansa vuonna 2018. Solar Films puolestaan tuotti Kari Tapion elämäkerrallisen elokuvan Olen suomalainen, jonka ensi-iltaa vietettiin vajaa vuosi myöhemmin.

 

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Perjantai 3.7.

theperfectcandidatejuliste theboy2juliste

palomiessamjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

nakemiinneuvostoliittojuliste viimeisetjuliste neitiaikajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja