Seuraavassa on poimintoja toukokuussa ilmestyvistä tallennejulkaisuista.

themule2still clairefolger
Clint Eastwood elokuvassa The Mule. Kuva: Claire Folger

Clint Eastwood palasi kameroiden eteen viime vuonna The Mulessa, jonka DVD- ja Blu-ray-tallenteet tulevat myyntiin 13. toukokuuta. Suomen-ensi-iltansa tammikuussa saaneessa tositapahtumiin pohjautuvassa elokuvassa Eastwood näyttelee 90-vuotiasta sotaveteraania, joka alkaa rahapulansa takia huumekuriiriksi. (20th Century Fox / Warner Bros.).

Robert Zemeckiksen ohjaamasta Welcome to Marwenista (2018) piti tulla viime vuoden palkintorohmu, mutta toisin kävi. Huonot arvostelut ja kehno yleisömenestys saivat Universalin perumaan elokuvan teatterilevityksen muun muassa Pohjoismaissa. Steve Carellin tähdittämä ja tositarinaan pohjautuva draama tulee 13. toukokuuta myyntiin DVD- ja Blu-ray-tallenteina. (Universal Sony).

Suomen elokuvateattereihin liki 70 000 katsojaa kerännyt ranskalainen jättihitti Koskemattomat (2011) filmattiin uudelleen Yhdysvalloissa. Kevin Hartin ja Bryan Cranstonin tähdittämä uusi versio, The Upside, ohjaajana Neil Burger, ei juuri huomiota herättänyt. Toukokuun 6. päivänä sen voi tarkistaa DVD- tai Blu-ray-tallenteena. (Universal Sony).

Will Ferrellin ja John C. Reillyn tähdittämä Holmes & Watson oli viime vuoden kenties haukutuin laajan levityksen saanut elokuva. Suomen valkokankailla se ei pyörinyt, mutta toukokuun 13. päivänä elokuva tulee nähtäväksi DVD- ja Blu-ray-tallenteina. (Universal Sony).

Kuulemma Transformers-elokuvasarjan parhaimpaa päätä edustava Bumblebee ei ollut suurmenestys Suomessa, kuten eivät sarjan viisi aiempaakaan osaa. Steven Knightin ohjaama, 1980-luvulle sijoittuva Bumblebee ilmestyy DVD-, Blu-ray- ja UHD-tallenteina 20. toukokuuta. Samana päivänä myyntiin tulee myös rajoitettu metallikantinen steelbook-versio. (20th Century Fox / Warner Bros.).

welcometomarwen1still
Steve Carell elokuvassa Welcome to Marwen. Kuva: Universal Pictures

Maggie Gyllenhaalin tähdittämä The Kindergarten Teacher (2018) on kertomus lastentarhan opettajasta ja lapsinerosta. Sara Colangelon elokuva nähtiin ensin yksinoikeudella Netflixissä, kuten Hävitys ja The Cloverfield Paradox, joiden tapaan se nyt julkaistaan fyysisinä talleinteina. DVD- ja Blu-ray-tallenteet ilmestyvät 27. toukokuuta. (Universal Sony).

Jennifer Lawrencen läpimurtoelokuvan Winter's Bonen (2010) ohjanneen Debra Granikin toinen pitkä elokuva Leave No Trace (2018) on sekin saanut erinomaisia arvosteluja. Toukokuun 6. päivänä siitä julkaistaan vain DVD-tallenne. (Universal Sony).

Ruotsalaisen Björn Rungen debyytti englanninkielisen elokuvan ohjaajana tapahtui The Wifella, jossa Glenn Close tekee viimeisimmän ylistetyn pääosaroolinsa. Joulukuussa ensi-iltansa saanut elokuva tulee 6. toukokuuta myyntiin DVD- ja Blu-ray-tallenteina. (SF Studios).

Toukokuussa ei julkaista yhtäkään ulkomaista elokuvaklassikkoa DVD- tai Blu-ray-formaateissa.

 

Kotimaista elokuvaa ja tv-tuotantoa

Lauri Törhösen esikoiselokuva Palava enkeli (1984) ja kansainvälistä tyyliä tavoitellut Jään kääntöpiiri (1987) eivät ole teatterilevityksensä jälkeen juuri missään pyörineet, mutta nyt pyörivät: molemmat ilmestyvät DVD-tallenteina toukokuun 10. päivänä. (VLMedia).

Raimo O. Niemen esikoispitkä Kissan kuolema (1994) piti julkaista DVD:llä jo pari vuotta sitten, mutta tuotantoyhtiön konkurssi hidastutti prosessia. Taru Väyrysen romaaniin pohjautuva ysärielokuva tulee kauppoihin 10. toukokuuta. (VLMedia).

Pekka Milonoffin vuonna 1997 ohjaama Vuoroin vieraissa -sarja julkaistaan DVD:llä kahdessa osassa, molemmat 10. toukokuuta. (VLMedia / Yle).

 

Ulkomaisia TV-sarjoja

Useita 1980- ja 1990-lukujen tv-sarjoja julkaistaan uudelleen DVD:llä. Luvassa on muun muassa Tom Berengerin, Madolyn Smith Osbornen ja Liam Neesonin tähdittämä Jos huominen tulee (1986) ja Paluu Eedeniin -sarjan oma jatko-osa, Paluu Eedeniin – tarina jatkuu (1986). Molempien julkaisupäivä on 3. toukokuuta. (VLMedia).

Kolme televisiosta tuttua brittikomediaklassikkoa, Pitkän Jussin majatalo, Musta kyy ja Älypää, julkaistiin alkuvuodesta uudelleen DVD:llä. Toukokuun 9. päivänä kustakin sarjasta ilmestyy oma kokoelmansa. (Elokuvapalvelu J. Suomalainen / Soul Media)

Ensi-illat

Keskiviikko 17.7.

leijonakuningasjuliste

Perjantai 19.7.

childsplayjul

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

poikajailves19juliste pelikaanimies19juliste angrybirds2teaserjul aatosjaaminejuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja