Yrjö Tähtelä kuoli – suomalaisen indie-elokuvan epäonninen uranuurtaja
Yrjö Tähtelä 1960-luvulla. Kuva: KAVI
Näyttelijänä pitkän uran tehnyt ja elokuvantekijänäkin siipiään kokeillut Yrjö Tähtelä kuoli 88-vuotiaana helsinkiläisessä sairaalassa torstaina 9. tammikuuta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
Yrjö Juhani Tähtelä syntyi Juho ja Irene Tähtelän perheeseen Helsingissä 9. maaliskuuta 1936. Perhetausta oli monella tapaa tavallisuudesta poikkeava, ei vähiten siksi, että Juho oli peräti 58-vuotias poikansa syntyessä. Lisäksi hän oli romani: Juhon isän Aleksanterin alkuperäinen sukunimi oli Hagert, joka vaihtui jossakin vaiheessa Franzeniksi. Yrjö Tähtelä sai tietää romanitaustastaan vasta aikuisena.
Aleksanteri Franzenin kuusilapsinen perhe vaihtoi välillä paikkakuntaa, mutta pysyi pitkään Pohjois-Savossa samalla seudulla. Juho syntyi Kuopiossa vuonna 1877, mutta muut sisarukset tulivat maailmaan Leppävirralla.
Yksi Juhon sisaruksista oli häntä 13 vuotta nuorempi pikkuveli Kalle Tähtelä, jonka 16-vuotiaana kirjoittamaa Mustalaisen kosto -näytelmää esitettiin työväenliikkeen amatöörinäyttämöillä Suomessa ja Yhdysvalloissa, jossa tämä asui useamman vuoden 1910-luvulla. Kotimaahansa palattuaan Kalle kouluttautui lentäjäksi ja lähti vuonna 1921 punaisten puolella Neuvosto-Venäjälle ilmataisteluun vastavallankumouksellisia vastaan, mutta häneen koneensa ammuttiin alas ja vangiksi jäänyt lentäjä teloitettiin.
Juho Tähtelä oli työmies ja työväenliikkeen aktiivinen jäsen, vaikka olikin lähtöisin varsin varakkaasta perheestä, etenkin romanien mittapuulla. Toisaalta, koko perhe ei edustanut samaa aatetta eikä ainakaan yhtä palavasti kuin Kalle oli tehnyt. Esimerkiksi Juhon toinen pikkuveli Salomon Tähtelä oli aktiivinen suojeluskuntatoiminnassa.
Vuonna 1906 J. V. Snellmanin syntymän 100-vuotisjuhlien yhteydessä Aleksanteri Franzenin perhe suomensi nimensä lukemattomien muiden suomalaisten tapaan. Alkujaan Hagertina kirkonkirjoihin merkitystä Aleksanterista tuli nyt Tähtelä, samoin hänen vaimostaan ja lapsistaan. Tällä kertaa nimi pysyi loppuun asti.
Aikuisina veljekset Juho ja Salomon Tähtelä asettuivat Tuusulaan, josta Juho hankki omistukseensa Purolan kartanon ja Salomon puolestaan pääsi konttoripäälliköksi vanutehtaalle. Syksyllä 1929, jo 51 vuoden ikään varttuneena, Juho meni kihloihin pernajalaisen maanviljelijän 28-vuotiaan tyttären Aili Irene Klemolan kanssa. Kuulutuksilla käytiin Pernajan kirkossa tammikuussa 1930, mutta varsinaiset häät pidettiin Vihdin pappilassa seuraavan kuun puolella.
Tähtelän pariskunta sai Yrjön lisäksi ainakin yhden lapsen, Eino Ilmarin (1938–2019), joka teki lyhyen uran elokuvanäyttelijänä.
Anneli Sauli ja Yrjö Tähtelä elokuvassa Raportti eli balladi laivatytöistä (1964). Kuvakaappaus
Aidon suomalaisen ”indie-elokuvan” uranuurtaja
Yrjö Tähtelä oli 24-vuotias, kun hänet valittiin Suomen Teatterikoulun oppilaaksi vuonna 1960 aloittaneelle kolmivuotiselle kurssille. Jo sitä ennen hän oli näytellyt teatterissa, jopa Suomen Kansallisteatterissa vuonna 1957 englantilaisen Dennis Arundellin ohjaamassa Hamletissa. Opiskeluaikoinaan Tähtelä oli kiinnitettynä ensin Teatteri Jurkkaan ja sitten Intimiteatteriin.
Tähtelä pääsi ensimmäisen kerran elokuvakameroiden eteen kesällä ja syksyllä 1957, kun Suomi-Filmi tuotti Valentin Vaalan ohjaamaa värifilmatisointia Niskavuoren naisista (1958) ja neuvostoliittolaisten kanssa yhteistyönä tehtyä Kalevala-filmatisointi Sampoa (1959). Tähtelä pääsi näissä tuotannoissa mukaan vain avustajana, mutta T. J. Särkän ohjaamassa Pienessä luutatytössä (1958) hänen roolihahmollaan oli jopa nimi, joskaan näyttelijän oma nimi ei päässyt elokuvan alkuteksteihin.
Ensimmäisen isomman elokuvaroolinsa Yrjö Tähtelä näytteli Maunu Kurkvaaran ohjaamassa Autotytöissä (1960), jonka naispääosa näytelleestä Ritva Vepsästä (1941–2016) tuli samana vuonna hänen aviopuolisonsa. Tähtelä ja Vepsä näyttelivät samaan aikaan Kellariteatterissa.
»Ei me oikeastaan koskaan styylattu. Päätettiin vain kerran, että tasan kahden vuoden kuluttua mennään naimisiin. Ja mentiin kanssa», Tähtelä kertoi Elokuva-aitalle vuonna 1966.
Pariskunnan ensimmäinen lapsi Ritva Tulikki (1960–2007) syntyi samana vuonna, ja muutamaa vuotta myöhemmin perheeseen syntyi vielä toinen tytär, Vuokko Pilvikki (1964–2008). Tähtelä ja Vepsä erosivat parinkymmenen avioliittovuoden jälkeen, mutta pysyivät ystävinä.
Yrjö Tähtelän ura ei edistynyt suurissa tuotantoyhtiöissä 1960-luvun alussa, vaan vielä Autotyttöjen jälkeenkin hän joutui tyytymään pelkkiin avustajatason tehtäviin. Näin siitäkin huolimatta, että Näyttelijäliiton elokuvatuotantoihin kohdistaman lakon aikana Tähtelä erosi liitosta.
Kolmen suuren studion varjossa pienet yrittäjät kävivät kokeilemassa siipiään, yleensä heikoin tuloksin. Yksi tällainen yrittäjä oli Eino Ruutsalo, joka otti Tähtelän miespääosiin esikoiselokuvaansa Hetkiä yössä (1961) ja Tuuliseen päivään (1962) sekä Laiturin (1965) sivuosaan. Yhteistyö jatkui vuosien varrella Ruutsalon eri projekteissa.
Näyttelijäntyötä teatterissa ja elokuvassa Tähtelä piti samanlaisena.
»Molemmissa on kysymys samasta asiasta: ilmaisusta. Minä tajuan roolin sisällyksen olevan tämän ja tämän, ja nyt minun täytyy löytää keinot, millä saan tämän tiedon välitettyä myös yleisölle», Tähtelä kuvaili Elokuva-aitalle vuonna 1966. »Erona filmissä näyttelemisessä on vain se, että ohjaaja voi mitätöidä näyttelijän osuuden, jollei anna näyttelijälle kuvallista tukea. Siinä mielessä filmi on myös ohjaajan taidetta kuin teatteri.»
Talvella 1962 Yrjö Tähtelä perusti oman tuotantoyhtiönsä Tähtelä-Filmi Oy:n, jossa oli pieninä osakkeenomistajina mukana muun muassa elokuvaaja Osmo Harkimo, ohjaaja Jack Witikka, kirjailijat Pentti Saarikoski ja Pekka Lounela sekä lakimies ja tasavallan presidentin poika Matti Kekkonen.
Yhtiön ensimmäisen elokuvan pohjaksi otettiin Stefan Olivierin lääkäriromaani Lupaan ja vannon, vaikka oikeuksia sen filmaamiseen ei ollut. Tuottajan näyttelijäkollega Jarno Hiilloskorpi laati käsikirjoituksen ja ohjasi elokuvan esikoisenaan. 22-vuotiaasta Hiilloskorvesta tuli yksi Suomen elokuvahistorian nuorimmista pitkän näytelmäelokuvan ohjaajista, ja kokematon oli myös elokuvan kuvaaja Raimo Lehto.
Elokuva sai nimen Varjostettua valoa (1962). Pääosaa, uraansa aloittelevaa kirurgia jonka ammattitaitoa vanha opiskelutoveri epäilee, näytteli Yrjö Tähtelä itse. Resurssit olivat vähäiset: elokuvan tuotantokustannukset vastaisivat nykyrahassa runsasta 200 000 euroa, ja vähäiset olivat myös elokuvan tuotot.
»Siitä piti tulla vakava elokuva, mutta yleisö nauroi koko ajan», Tähtelä muisteli muutama vuosi myöhemmin Elokuva-aitalle.
Tähtelä-Filmin jäädessä odottelemaan parempia aikoja Yrjö Tähtelä näytteli pienen roolin Ossi Skurnikin ohjaamassa jännityselokuvassa Tie pimeään (1962) sekä kahdessa Maunu Kurkvaaran elokuvassa, sivuosan Naisissa (1964) ja pääosan kohuelokuvassa Raportti eli balladi laivatytöistä (1964). Jälkimmäinen elokuva tarttui lehtien palstoilla esiintyneeseen aiheeseen eli satamien maksullisiin naisiin, joiden tarinasta filmin päähenkilö, Tähtelän näyttelemä lehtimies, on kiinnostunut. Naispääosaa näytteli Anneli Sauli.
Raportti eli balladi laivatytöistä oli vaikeasti myytäviä elokuvia tehneen Kurkvaaran tuotannon suurin kassamenestys. Kotimaassa sitä myytiin julisteella, jossa Saksasta kotimaahan palannut Anneli Sauli esiintyi rinnat paljaana. Ruotsissa elokuva sai suomalaiselokuvaksi poikkeuksellisen suuren yleisön, liki 45 000 katsojaa.
Yrjö Tähtelä oli sekä kameran edessä että takana mukana aidon suomalaisen independent-elokuvan alkuvaiheilla – siis suurten studioiden ulkopuolella tehdyistä ”riippumattomista” tuotannoista. Myöhempinä vuosikymmeninä mitään vastaavaa ei ole voinut ollakaan, koska suuria studioita ei ole ollut Suomessa 1960-luvun puolivälin jälkeen.
Toisinaan ”uuden aallon” tekijät ja suuret studiot löivät kättä. Näin kävi esimerkiksi elokuvan Vaaksa vaaraa (1965) kohdalla, kun Suomi-Filmi tuotti elokuvataiteesta kovasti innostuneen Aito Mäkisen ensimmäisen pitkän elokuvan. Yrjö Tähtelä näytteli sivuosan.
Yrjö Tähtelä ja Carola Toprallissa (1966). Kuva: Tähtelä-Filmi
"Ehkä suomalaisen elokuvahistorian suurin floppi"
Yrjö Tähtelän ura elokuvantekijänä huipentui ja päättyi Topralliin (1966). Kaverinsa Antti Hammarbergin kanssa laulaja-lauluntekijäkaksikkona pinnalle noussut Veikko ”Vexi” Salmi keksi, että Irwin Goodmanin nimellä esiintyneestä Hammarbergista oli tehtävä myös filmitähti. Salmi sai kuulla kontaktiensa kautta Yrjö Tähtelästä, joka oli puhunut halustaan tehdä uusi pitkä elokuva.
Salmi ja toimittaja Markku Veijalainen laativat käsikirjoitushahmotelman, jonka he esittivät Tähtelälle hämeenlinnalaisessa ravintolassa pidetyssä tapaamisessa. Salmi ja Veijalainen kuvittelivat Tähtelän rahoittavan heidän ideansa, kun taas Tähtelä luuli, että pojat olivat tulleet mukanaan sekä idea että rahoitus.
Totta olikin, että Yrjö Tähtelällä oli tuolloin halu jatkaa elokuvantekoa. Hän oli talvella 1965 suunnitellut täysin tuntemattoman brittiläistuottaja George Grotschin kanssa yhteistyössä tehtävää värielokuvaa Ragtime Story, joka oli tarkoitus kuvata kesällä Suomessa, mutta hyviä tarkoituksia pidemmälle hanke ei edennytkään.
Ensitapaamisen väärinkäsityksestä huolimatta Salmen ja Veijalaisen esittelemä musiikkielokuvan kuvaukset polkaistiin käyntiin joulukuussa 1965. Käsikirjoitus syntyi matkan varrella kolmikon yhteistyönä, josta ilmeisesti kukaan ei halunnut ottaa kunniaa, sillä pumaska kreditoitiin nimimerkki Crazyn aikaansaannokseksi. Sitä se ehkä olikin – hulluutta – sillä juuri minkäänlaista juonta ei käsikirjoituksessa ollut.
Topralli oli eräänlainen jatkumo ja vastine 1950-luvulla hetkeksi suureen suosioon nousseille iskelmäelokuville, joissa ei tarvinnut olla käytännössä mitään tarinaa tai juonta eikä elokuvallisia arvojakaan, mutta kansa tuli eläviin kuviin, kunhan he näkivät suosikkiartistit laulamassa laulujaan – vaikka sitten playbackina.
Irwin Goodmanin lisäksi Topralliin saatiin mukaan Katri Helena, joka nousi elokuvan markkinoinnissa pääosaan ohi Irwinin, sekä Carola, Eero ja Jussi Raittinen, brittiläinen The Renegades -yhtye ja kotimainen yhtye The Creatures, jonka kokoonpanoon kuuluivat muun muassa Kirka Babitzin ja Remu Aaltonen. Tähtelä yritti saada mukaan myös ruotsalaisen Lill-Babsin, mutta tämän sopimus ei antanut myöten.
Varsinaisia näyttelijöitä mukana oli vain muutamia; Tähtelän itsensä lisäksi kameran edessä poikkesivat muun muassa tulevaisuuden suuret nimet Pertti Melasniemi ja Petra Frey.
Topralli oli Yrjö Tähtelän ensimmäinen ja viimeinen pitkän elokuvan ohjaustyö. Kuvaajanaan hänellä oli Varjostetun valonkin kuvannut Raimo Lehto, joka ei ottanut työtä omiin nimiinsä, vaan käytti nimimerkkiä Raymond.
Toprallilla oli kaksoisensi-ilta Helsingissä huhtikuun lopulla 1966, vain noin kuukausi kuvausten päättymisen jälkeen. Arvostelut olivat murhaavia ja menekki niin surkea, että Tähtelä-Filmi teki nykyrahassa 300 000 euron tappion, joskin tuottaja muisteli vuosikymmeniä myöhemmin elokuvan 16 mm:n kiertuenäytösten tuottaneen niin hyvin, että ennen pitkää tuotanto pääsi omilleen.
Elokuvan koko budjetti ei ollut juuri tuota 300 000:tta euroa suurempi, sillä laulajat olivat leikissä mukana prosenttisopimuksilla. Kun mitään voittoa ja jaettavaa ei tullut, ei heille tarvinnut myöskään mitään maksaa, mutta tappio jäi Yrjö Tähtelän firman harteille.
Sittemmin Topralli on julkaistu DVD:llä ja se on saanut jonkinasteisen kulttimaineen. Yrjö Tähtelä suhtautui vanhoihin vastoinkäymisiin ja ylipäätään moiseen kokemukseen huumorilla.
»Minusta on merkittävä asia, että olen pystynyt tekemään leffan, joka oli ehkä suomalaisen elokuvahistorian suurin floppi», Tähtelä vitsaili Iltalehden haastattelussa 2013.
Toprallin valmistumisen aikoihin suomalainen elokuvatuotanto oli kokonaisuudessaan kriisissä, joten Tähtelän uran tyssääminen pitkien elokuvien tekijänä ei ollut sinänsä mitenkään poikkeuksellista, kuten ei sekään, että hänen näyttelijäroolinsa valkokangaselokuvissa harvenivat ja pienenivät. Maunu Kurkvaara työllisti Tähtelää elokuviensa sivuosissa, mutta elantonsa tämä hankki teatterista, televisiosta, mainoksista ja radiosta.
Yrjö Tähtelä ja Thelma Ramström Rottasodan (1968) mainoskuvassa. Kuva: Kurkvaara-Filmi / KAVI
Johan Bergenstråhlen ohjaama tosipohjainen epookkielokuva Baltutlämningen (1970) tarjosi Yrjö Tähtelälle tilaisuuden esiintyä ruotsalaisessa elokuvassa. Mukana filmissä oli myös Anneli Sauli – ilmeisesti ruotsalaisohjaaja oli keksinyt kaksikon Kurkvaaran Raportti-elokuvasta, kun se oli pyörinyt Ruotsin teattereissa.
Vuonna 1976 valmistui Fennada-Filmin ja Sovfilmin yhteistuotantona Luottamus, josta piti alkuvaiheessa tulla jännityskertomus V. I. Leninin seikkailuista Suomessa, mutta joka oli lopulta kuiva ja pystyynkuollut elokuva kalmankalpeasta Leninistä ”antamassa” Suomelle itsenäisyyden. Yrjö Tähtelä näytteli keskeistä roolia senaattori Carl Enckellinä.
Kansainvälistä menoa oli myös ranskalaisen jännitystelevisiosarja Mahdollisen rajoilla Savonlinnassa ja Helsingissä kuvatussa jaksossa Les hommes volants (1974), jossa Yrjö Tähtelä näytteli useiden suomalaisten kollegoidensa kanssa. Sarjan ja jakson pääosa oli Pierre Vaneckilla, ohjaajana oli tv-nikkari Claude Boissol ja kuvaajana Heikki Katajisto.
Hyvin artikuloiva ja miellyttävällä äänellä varustettu Tähtelä oli kysytty mies elokuvien kertojaääneksi, joskin kertojaääntä ylipäätään käytettiin kotimaisissa elokuvissa varsin harvoin. Tähtelä spiikkasi kertojan osuudet Teuvo Tulion viimeiseen elokuvaan Sensuela (1973) sekä Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon ohjaamaan Tulipäähän (1980).
Yrjö Tähtelän viimeiseksi valkokangasrooliksi jäi tšekkoslovakialaisohjaaja Vojtech Jasnýn Suomessa kuvaama Eläköön itsemurhaaja! (1984), ja viimeisen televisioroolinsa hän näytteli Käenpesä-sarjassa kaksi vuosikymmentä myöhemmin.
Katso Yrjö Tähtelän elokuvia ilmaiseksi Elonetissä