Arto Koskinen ja kymmenen suosikkia vanhoista kotimaisista elokuvista

Alatorniolaissyntyinen Arto Koskinen (s. 1962) on tehnyt yli kaksikymmenvuotisen uran sekä dokumentti- että fiktioelokuvan parissa. Lyhytelokuvatöiden ohella hänen varhaisimpia tehtäviään elokuvatuotannoissa oli mm. äänittäjän apulaisen pesti Mika Kaurismäen Zombie ja kummitusjunassa (1991). Koskisen tuorein elokuva, jalkapalloilija Jari Litmasesta kertova Kuningas Litmanen -dokumentti onkin Kaurismäen tuottama. Koskisen sekä ohjaama että käsikirjoittama elokuva lähtee teatterilevitykseen 28. syyskuuta.

Koskinen on lisäksi ohjannut ja käsikirjoittanut yhden teatterilevitykseen lähteneen pitkän elokuvan, Kahlekuninkaan (2002), josta hän sai Jussi-ehdokkuuden parhaasta käsikirjoituksesta. Kotimaassa ja ulkomaillakin palkitun fiktioelokuvan jälkeen Koskinen on palannut dokumenttien pariin, ja Kuningas Litmasen ohella hänellä on valmistumassa Suomen epävirallinen linja -niminen dokumenttielokuva Suomen ja Viron suhteesta Neuvostoliiton hajoamisen aikaan.

Arto Koskisen kymmenen suosikkia vanhoista kotimaisista elokuvista

Edellisten vastaajien tapaan myös Arto Koskista pyydettiin listaamaan sähköpostitse kymmenen (tai useampi) suosikkiaan ennen vuotta 1990 valmistuneista kotimaisista elokuvista.


TUNTEMATON SOTILAS (Edvin Laine, 1955

– Se ainoa oikea Tuntematon sotilas.

JOKIN IHMISESSÄ (Aarne Tarkas, 1956)

– Väkevä Mika Waltarin novellin elokuvatisointi, jonka kyllä voisi tehdä uudelleen. Tuottajille "plink, plink!"

TYÖMIEHEN PÄIVÄKIRJA (Risto Jarva, 1967)

– Jarva halusi ja onnistui kertomaan elokuvillaan suomalaisuudesta modernin tyylikkäästi. Jarvan elokuvia haluaisi lisätä useammankin. Taidanpa tehdäkin niin.

KUN TAIVAS PUTOAA (Risto Jarva, 1972)

– Jarva ei epäröinyt yrittää kertoa ihmisille jotain tärkeää eikä ottaa moraalista kantaa.

KAHDEKSAN SURMANLUOTIA (Mikko Niskanen, 1972)

– Niskasen tavassa tehdä elokuvia oli ehdotonta pyrkimystä avata meille tuttuja suomalaisia maailmoja uudesta näkökulmasta. Joskus hänen täytyi heittää itsensäkin peliin oikeanlaisen aitouden saavuttamiseksi. Kymmenvuotiaalle maaseudulla asuvalle katsojalle se maailma ja maisema olivat niin lähellä.

MAA ON SYNTINEN LAULU (Rauni Mollberg, 1973)

– Toinen intohimoinen elokuvantekijä. Tämä elokuva on enemmän dogmaa kuin yksikään Trierin elokuvista. Tämä elokuva on totta.

MIES, JOKA EI OSANNUT SANOA EI (Risto Jarva, 1975)

– Jarva tajusi myös, että jos elokuvilla haluaa ansaita, pitää osata myös naurattaa sanoman välittämisen lomassa. Antti Litjan löytyminen tähän oli kai eräänlaista kohtalon johdatusta.

TÄÄLTÄ TULLAAN, ELÄMÄ! (Tapio Suominen, 1980)

–Aloitti uuden ajanjakson suomalaisessa elokuvassa.

ARVOTTOMAT (Mika Kaurismäki, 1982)

– Nämä veljekset toivat suomalaiseen elokuvaan oman erityislaatuisen leimansa. Molemmat omilla tavoillaan, ytimessä vahva tarinan kerronta.

JON (Jaakko Pyhälä, 1983)

Jaakko Pyhälän esikoisteos, joka lupasi tekijältään paljon.

RIKOS JA RANGAISTUS (Aki Kaurismäki, 1983)

– Elokuva joka olisi hauska nähdä pitkästä aikaa uudestaan. Tämän ja edellisen elokuvan repliikkejä usein siteerattiin omassa elämässä.


Elokuvia Jokin ihmisessä, Kun taivas putoaa ja Jon ei ole julkaistu DVD:llä.

Kuningas Litmanen elokuvateattereissa 28.09.2012

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).