Robert Redford 1936–2025

Robert Redford elokuvan Korppikotkan kolme päivää (1975) mainoskuvassa. Kuva: Studio Canal

Robert Redford oli yksi niistä suurista filmitähdistä, jolle uravalinta ei ollut selvä vielä aikuisiän kynnykselläkään. Hän ehti menettää opiskelupaikkansa ryyppäämisen takia, tehdä hanttihommia ja kierrellä Eurooppaa, ennen kuin asteli 19-vuotiaana ensimmäisen kerran näyttämölle Broadwayllä näytelmässä Tall Story (1959).

Nopea tie koe-esiintymisestä näyttämölle ei selittynyt vain lahjakkuudella, jota Redfordilla kyllä riitti, mutta myös komealla ulkomuodolla: sinisilmäinen, vaaleahiuksinen nuorukainen huomattiin.

Nuoren näyttelijän varsinainen läpimurto Broadwayllä oli Mike Nicholsin ohjaama Paljain jaloin puistossa, jota esitettiin neljän vuoden ajan yli 1 500 kertaa. Redford tosin oli mukana vain ensimmäisen vuoden 1963–1964, jonka jälkeen Hollywood alkoi kutsua.

Ensimmäisen elokuvaroolinsa Redford sai, kun Joshua Logan ohjasi elokuvasovituksen Tall Storystä (vuonna 1960 valmistunut Tytöt pitävät pitkistä pojista) ja otti hänet näyttelemään samaa roolia kuin Broadwayllä. Seuraavien viiden vuoden aikana Redford oli mukana vain yhdessä elokuvassa, mutta näytteli ahkerasti televisiossa.

Käännekohta oli vuosi 1965, kun Redford sai keskeisen roolin Natalie Woodin ja Christopher Plummerin tähdittämästä Pop-tytöstä. Robert Mulliganin ohjaama elokuva toi hänelle lupaavimman tulokkaan Golden Globen.

Seuraavaksi Redford sai näytellä miespääosaa Natalie Woodin vastanäyttelijänä epookkidraamassa Tyttö oli jokaisen (1966), ja samana vuonna hänet nähtiin toisessa miespääosassa Marlon Brandon ja Jane Fondan seurassa Arthur Pennin rikoselokuvassa Armottomat (1966). Pennin elokuva oli Redfordille ja Fondalle jo toinen yhteinen elokuva, sillä Fonda oli näytellyt naispääosan Tytöt pitävät pitkistä pojista -filmissä.

Tyttö oli jokaisen oli Sydney Pollackin varhaistöitä. Hän oli tutustunut Redfordiin jo ennen sitä, ja heistä muodostui yksi 1970- ja 1980-lukujen tärkeimmistä ohjaaja-näyttelijä-parivaljakoista. Sitä ennen Redford löi itsensä lopullisesti läpi muutamalla jättihitillä.

Vuonna 1967 Paljain jaloin puistossa -näytelmästä tehtiin elokuva ja Redford toisti siinä Broadwayllä näyttelemänsä miespääroolin, mutta ohjaaja vaihtui Mike Nicholsista Peter Tewksburyyn ja naispäänäyttelijä Elizabeth Ashleystä Jane Fondaan. Elokuva oli menestys, mutta ei samassa mittaluokassa kuin Redfordin seuraava elokuva, George Roy Hillin ohjaama kepeä länkkäri Butch ja Kid – auringonlaskun ratsastajat (1969).

Redfordin ja Paul Newmanin yhteispeli kameran edessä oli täynnä energiaa, iloa ja elämää – ja se näkyi yhtä lailla kuin tuntui. Butch ja Kid – auringonlaskun ratsastajat oli Yhdysvalloissa ensi-iltavuotensa katsotuin elokuva. Sen päätekijät löivät hynttyyt yhteen toistamiseen Puhalluksella (1973), 1930-luvulla tapahtuvalla huijarikomedialla.

Puhalluksesta tuli vielä Butchia ja Kidiäkin suurempi yleisömenestys: Suomessa sen näki yli 500 000 elokuvissakävijää ja Yhdysvalloissa vuoden ensi-illoista yleisönsuosiossa edelle meni vain Manaaja.

Erinomaisista tuloksista huolimatta Newmanin ja Redfordin yhteistyö loppui näihin kahteen elokuvaan; kenties keskinäinen kilpailu oli liian kovaa. George Roy Hill teki kuitenkin molempien kanssa vielä yhdet elokuvat: Suuressa Waldo Pepperissä (1975) Redford näyttelee maailmansodan lentäjäveteraania 1920-luvun uudessa maailmassa, Newman puolestaan nähtiin Hillin jääkiekkokomediassa Lämäri (1977).

Jo 1970-luvulla Robert Redford kunnostautui yhteiskunnallisten aiheiden parissa. Michael Ritchien ohjaama poliittinen satiiri Valtapeli (1972) kertoo siitä, kuinka entisen kuvernöörin komeasta pojasta leivotaan senaattoria, ja Alan J. Pakulan mestariteos Presidentin miehet (1976) tositarinan kahdesta lehtimiehestä, jotka paljastavat Watergate-skandaalin. Pakulan elokuvassa Redford näytteli Bob Woodwardia ja Dustin Hoffman Carl Bernsteinia.

Redfordin ja Sydney Pollackin yhteistyö jatkui lännenelokuvalla Jeremiah Johnson (1972), romanttisella draamalla Parhaat vuotemme (1972) – jossa naispääosassa oli Barbra Streisand – sekä vakoiluelokuvaklassikolla Korppikotkan kolme päivää (1975). Kaikki olivat tavalla tai toisella merkittäviä teoksia, sen sijaan Valaistu ratsumies (1979), Redfordin ja Jane Fondan neljäs yhteinen elokuva, ei jäänyt historian lehdille.

Minun Afrikastani (1985) tuli sekä Pollackin, Redfordin että Meryl Streepin uran suurimpia menestystarinoita. Tositapahtumiin pohjautuva suurelokuva 1920-luvun Keniassa syttyvästä romanssista tanskalaisen hienostonaisen ja brittiläisen metsästäjän välillä.

Minun Afrikkani voitti seitsemän Oscaria ja sai suuren yleisön suosion, myös Suomessa, jossa se pyöri yli 435 000 katsojalle.

Redfordin ja Pollackin viimeiseksi yhteiseksi elokuvaksi jäi Havanna (1990), jossa Redfordin näyttelemä amerikkalainen korttipeluri on Havannassa, kun siellä alkaa tapahtua vuonna 1958.

Mainittujen elokuvien lisäksi Redford näytteli 1970- ja 1980-luvuilla mm. Peter Yatesin rikoskomediassa Kuuma kivi (1972), Jack Claytonin ohjaamassa F. Scott Fitzgerald -filmatisoinnissa Kultahattu (1974), Richard Attenborough’n suuressa sotaelokuvassa Yksi silta liikaa (1977), Stuart Rosenbergin vankilapakoelokuvassa Brubaker – kiveä kovempi (1980), Barry Levinsonin ohjaamassa baseball-elokuvassa Voittajan paluu (1984) sekä Ivan Reitmanin draamakomediassa Vaaralliset yhdessä (1986).

Oman ohjaajauransa Redford aloitti Tavallisilla ihmisillä (1980), joka kertoo varakkaan perheen tavasta käsitellä perheen toisen pojan kuolemaa. Surutyötä kuvataan niin isän (Donald Sutherland), äidin (Mary Tyler Moore) kuin myös toisen pojan (Timothy Hutton) näkökulmasta. John Baileyn kuvaama kaunis, syksyn ja kuolleiden lehtien elokuva pohjautuu Judith Guestin romaaniin.

Ohjaaja ei itse näytellyt Tavallisissa ihmisissä, mutta siitä huolimatta elokuvasta tuli arvostelu- ja yleisömenestys sekä neljän Oscarin voittaja. Redford vastaanotti Oscarit parhaasta ohjauksesta ja filmi palkittiin myös parhaan elokuvan Oscarilla, joka meni tuottajalle.

Kenties menestys nosti riman korkealle seuraavaa ohjaustyötä ajatellen, sillä toisen elokuvansa puikoissa hän oli vasta kahdeksan vuotta myöhemmin. John Nicholsin romaaniin pohjautuvassa Milagron niityissä (1988) oli maagista realismia, mutta menestystä siitä ei tullut.

Paremmin kävi Norman Macleanin osittain omaelämäkerrallisesta romaanista ammentavalle draamalle Ja keskellä virtaa joki (1992), jossa seurataan veljesten vaiheita 1910-luvulta seuraavalle vuosikymmenelle. Brad Pitt, joka olisi ulkonäkönsä puolesta voinut olla Redfordin poika, näytteli pääroolia. Redford ei itse astunut tälläkään kertaa kameran eteen, mutta hänen äänensä kuullaan elokuvassa.

Neljäs ohjaustyö Quiz Show – tupla ja kuitti (1994) otettiin erinomaisesti vastaan. Tositapahtumiin pohjautuva kertomus television visailuohjelmasta ja siihen liittyvästä skandaalista tarjosi John Turturrolle suuren pääroolin. Redford pysytteli yhä kameran takana, mutta sai sivuosiin mukaan kaksi ohjaajakollegaansa, Martin Scorsesen ja Barry Levinsonin.

Kun Redford vihdoin viidennessä ohjaustyössään myös näytteli ja vieläpä pääosan, oli tuloksena melkoinen menestys. Nicholas Evansin romaaniin pohjautuvassa Hevoskuiskaajassa (1998) Redford näyttelee hevosvalmentajaa, joka yrittää saada hevosensa kanssa tapahtuneessa onnettomuudessa loukkaantuneen tytön ja myös pollen takaisin tolpilleen. Tytön roolia näyttelee 14-vuotias Scarlett Johansson.

Redfordin seuraava ohjaustyö Bagger Vance – viheriön legenda (2000) pohjautui sekin romaaniin. 1930-luvulle sijoittuvasta golfrainasta tuli jättibudjetin tuotanto, kun pääosiin palkattiin kaksi suosionsa huipulla olevaa nuorukaista, Matt Damon ja Will Smith. Naispääosan näytteli Charlize Theron, Redfordia itseään ei elokuvassa nähdä.

Sotasyyllisyysaihetta käsittelevä Lions for Lambs (2007) jäi monilla tavoin vaatimattomaksi työksi, vaikka Redford itse näytteli pääosaa seuranaan Meryl Streep ja Tom Cruise seuranaan.

Redfordin kahdeksas ohjaustyö The Conspirator (2010) kertoo tositarinan Abraham Lincolnin salamurhan jälkimainingeista. Viimeiseksi jäi The Company You Keep (2012), jossa ohjaaja itse näyttelee pääroolin lakia ja oikeutta pakenevana pankkirosvona ja murhamiehenä. Toinen pääosa on Shia LaBeoufilla.

1990-luvulla Robert Redford nähtiin valkokankaalla harvakseltaan. Hevoskuiskaaja oli rooleista tärkein, mutta pääosa hänellä oli myös Sneakersissa (1992) ja toinen miespääosa Adrian Lynen ohjaamassa Vain yhdessä yössä (1993), joka oli kyllä suuri yleisömenestys, mutta elokuvana vain lahjakkaiden tekijöiden kioskikirjallisuutta.

Uuden vuosituhannen alkupuolella Redford näytteli pääosat vankilapakoelokuvassa Viimeinen linnoitus (2001) ja Tony Scottin ohjaamassa vakoojatarinassa Spy Game (2001), vastaparinaan Brad Pitt. Yksi vuosikymmenen paremmista elokuvista Redfordin filmografiassa oli Lasse Hallströmin siirappinen mutta laadukas Kesken jäänyt elämä (2005).

Redford nähtiin 2010-luvulla vielä useissa elokuvassa – jopa kahdessa Marvelin supersankarijutussa. J. C. Chandorin ohjaamassa All Is Lostissa (2013) hän näyttelee merelle ajelehtimaan jäävää purjehtijaa. A Walk in the Woods (2015) on draamakomedia kahdesta vanhasta ukosta viimeisellä patikkamatkallaan; Newmanin sijasta buddy-komediassa Redfordin vastaparina on Nick Nolte.

Redford teki myös pari elokuvaa Netflixille, joista romanttinen draama Our Souls at Night (2017) toi hänet viidennen ja viimeisen kerran yhteen Jane Fondan kanssa.

Viimeisen pääroolinsa Redford näytteli David Loweryn ohjaamassa ja tositapahtumiin pohjaavassa rikoskomediassa The Old Man & the Gun (2018), joka tuli Suomessa vain tallennelevitykseen, The Last Gentleman -nimisenä. Se olisi ollut kelpo päätös upealle uralle elokuva, mutta Redford ehti sen jälkeen näytellä vielä cameo-roolin Avengers: Endgamessa (2019).

Kuten monet suurista suurimmat, Robert Redford ei koskaan saanut Yhdysvaltain elokuva-akatemialta arvostusta siitä, missä hän oli paras. Tavallisten ihmisten ohjauksesta annettu Oscar-palkinto jäi hänen ainoakseen, näyttelijätyöstään häntä ei huomioitiin vain kerran, Puhalluksesta. Redford oli myös ehdolla parhaan ohjauksen ja elokuvan kategorioissa elokuvastaan Quiz Show – tupla ja kuitti (1994). Vuonna 2002 hän sai elämäntyö-Oscarin.

Elokuun 18. päivänä 1936 Kaliforniassa Santa Monican kaupungissa kirjanpitäjäisän ja kotiäidin perheeseen syntynyt Charles Robert Redford Jr. kuoli 16. syyskuuta 2025 kotonaan Sundancen Utahin osavaltiossa 89-vuotiaana. Hän ehti olla kahdesti naimisissa ja sai neljä lasta ensimmäisen vaimonsa Lola Van Wagenen kanssa. Esikoisen elämä päättyi kätkytkuolemaan parin kuukauden ikäisenä ja toinen poika kuoli syöpään vuonna 2020.