4K UHD -arvostelussa Erin Brockovich (2000), Steven Soderberghin ylenkatsottu loistotyö

Steven Soderbergh oli vuoden 2001 Oscar-gaalassa ehdokkaana parhaan ohjauksen kategoriassa kahdesta elokuvastaan: synkästä huumeongelmien ja -rikollisuuden kuvauksesta Traffic (2000) ja optimistisesta, joskin vakavia aiheita käsittelevästä elämäkertaelokuvasta Erin Brockovich (2000). Voitto meni Trafficille.

Traffic ja Erin Brockovich ovat niin kaukana toisistaan, että vaikka ne ovat samalta vuodelta ja samalta ohjaajalta, on niitä turha verrata keskenään. Se lienee hyvä osoitus Steven Soderberghin monipuolisuudesta elokuvaohjaajana: hän on tehnyt vähän kaikkea ja yleensä hyvin, joskus erinomaisesti, kuten Erin Brockovichin tapauksessa.

Julia Roberts on elämänsä iskussa tissit törröllään vähän hutsahtavissa kuteissa kulkevana yksinhuoltajaäiti Erininä, joka kaipaa töitä. Mitä tahansa töitä. Mutta mitään työtä, josta saatavalla palkalla voisi pärjätä, ei ole saatavilla. Sitten vielä sattuu autokolari, jonka seurauksena Erin on hetken aikaa työkyvytön ja päätyy käräjöimään häneen törmännyttä lääkäriä vastaan.

Erin häviää oikeudessa ja haukkuu puolustusasianajansa Edin (Albert Finney). Sitten hän epätoivonsa syventyessä keksii näyttää Edille luonteensa vahvuudet ja vaatia töitä. Erinistä tulee konttorin apulaisista alhaisin, mutta pikkuhiljaa hän saa lisää töitä tehtäväkseen.

Kun Erin sitten joutuu opettelemaan ammattiaan oikeasti perehtymällä käsiteltäviin asioihin, löytää hän firman historian suurimman tapauksen, joka on mennyt muilta ohi huomaamatta: Eräs hyväntekeväisyystarkoituksessa hoidettava tapaus osoittautuukin aivan muuksi kuin firmassa on luultu. Erin sen huomaa ja alkaa tyhjästä rakentaa suurta joukkokannetta.

1990-luvun alkuun sijoittuva Erin Brockovich pohjautuu samannimisen oikean ihmisen elämäntarinaan. Kahden ex-miehen kanssa kolme lasta saaneen, siitä huolimatta filmitähden mitoissa (!) olevan äidin rooli on Julia Robertsin uran paras. Ei siksi, että hän olisi erityisen uskottava yh-äitinä, vaan siksi, koska hän on uskottava räväkkänä ja turhankin suoraan puhuvana ihmisenä, jota ei voi milloinkaan lopullisesti lannistaa. Siitä elokuvakin kertoo, peräänantamattomuudesta, vähintään yhtä paljon kuin pienen ihmisen asemasta ja yhteistyön voimasta.

Jossain määrin ylenkatsottu Erin Brockovich on Steven Soderberghin uran parhaimpia töitä. Myöhemmin lähes kaikki elokuvansa itse kuvannut ja leikannut ohjaaja käytti vielä tässä vaiheessa apujoukkoja; kuvaajana oli Ed Lachman ja leikkaajana erittäin päteväksi tiedetty Anne V. Coates.

Silmiin pistävät muutamat tapahtumapaikan vaihtumista ja ylipäätään uutta miljöötä ilmaisevat lyhyet ulkokuvat, joissa nähdään rakennuksen julkisivu, mutta ei mitään varsinaista toimintaa. Ne kuuluvat paremminkin johonkin tv-sarjaan eivätkä Soderberghin tasoisen ohjaajan elokuvaan.

Erin Brockovich koskettelee pinnallisesti hyvin monia tunteita ja teemoja menemättä mihinkään kovin syvälle. Välillä ollaan jo jossakin melodraaman ja sosiaalipornon välimaastossa, kun saasteiden sairastuttamat ihmiset kertovat oireistaan Erinille. Sitten taas joskus ollaan hetken junttiromanssin parissa, kun hutsahtavasti pukeutuva Erin ja karvanaamainen, hyväsydäminen moottoripyöräjengiläinen (Aaron Eckhart) miettivät, rakastaako vai eikö.

Vastakohtana on runsaasti huumoria, jota on varsinkin Julia Robertsin ja Albert Finneyn välisissä kohtauksissa. Pienehköä mutta menestyksekästä lakifirmaansa pyörittävän Edin rooli jäi yhdeksi Finneyn upean uran viimeisistä huippuhetkistä. Vanhanakin elinvoimaa uhkunut brittinäyttelijä ei turhan usein näytellyt tällaisia kepeitä rooleja.

Tuore 4K UHD -tallenne on komeimpia näkemiäni. Alkuperäinen filmillinen olemus on säilytetty sellaisenaan ja kuva on erittän laadukas. Ainoa outous on lievästi uusi rajaus: alkuperäinen kuvasuhde oli 1,85:1 (se oli myös vanhassa Blu-rayssä) mutta tässä Soderbergh on jostakin syystä valinnut 1,78:1:n.