Galveston (2018)

Tämä on vanha tarina, mutta tekijät ovat melko uusia. True Detective -televisiosarjan kirjoittaneen Nic Pizzolatton oman romaaninsa pohjalta (salanimellä) kirjoittama Galveston on ranskalaisnäyttelijä Mélanie Laurentin viides oma ohjaustyö, mutta ensimmäinen englanninkielinen.

Ben Foster on nelikymppinen palkkatappaja Roy. Vuosi on 1988. Keuhkosyöpään sairastunut Roy ei ole mukava mies, mutta kun tilanne tulee, hän auttaa pelokkaan nuoren naisen, Rockyn (Elle Fanning), pakoon roistojen luota. Roy on tullut paikalle tappamaan, mutta on itse tulla tapetuksi.

Roy ja Rocky eivät juuri tutustu toisiinsa, mutta lähentyvät ja rakastuvat. Luonnonlapselta vaikuttava Fanning on mainio roolissaan turmeltuna, herkkänä nuorena naisena. Foster on totuttu näkemään liki jokaisessa elokuvassaan roiston roolissa, ja vaikka hän on roisto tässäkin, on nyt kyseessä protagonistin ja jonkinlaisen sankarin osa. Roolihahmot ja heidän kohtalonsa ovat kyllä ennestään tuttuja, mutta hyvät näyttelijät pelastavat paljon.

Galveston on elokuva välittämisestä ja hyvityksestä. Se on Arnaud Potierin, Laurentin jokaisen elokuvan kuvaajan, komeasti kuvaama. Ei se persoonallinen ole, yllätyksellinen tai edes hyvin lopetettu filmi, mutta miellyttävä katsella, toisinaan hyvinkin tunnelmallinen ja hyvä pääpari saa välittämään roolihahmoistaan. (Ja ei, vaikka kyseessä on Galvestoniin sijoittuva ja Galvestoniksi nimetty elokuva, ei siinä kuulla tätä laulua).

LISÄMATERIAALI:

Ei lisämateriaalia.

BLU-RAY-TALLENNE: