Nimeni on Nobody (1973)

Italialaisista pikkuspektaakkeleista ja suurten Hollywood-tuotantojen toisen kuvausryhmän ohjaajana tunnettu Sergio Leone osui kultasuoneen Kourallisella dynamiittia (1964) ja teki peräkkäin neljä mestariteosta, jotka visuaalisella tyylillään, omalaatuisella tunnelmallaan ja räväkällä tehokkuudellaan herättivät lännenelokuvagenren sen viimeiseen kukoistuskauteen. Maahan, senkin hölmö! -länkkärikomedian (1971) jälkeen Leone ideoi ja teki aloitteen Nimeni on Nobody -elokuvasta (1973), mutta ei ohjannut tai laatinut käsikirjoitusta. Tonino Valeriin ohjaama ja Henry Fondan ja Terence Hillin tähdittämä länkkärikomedia oli ja on viimeisiä valtavia yleisömenestyksiä lännenelokuvagenressä, eikä suotta.

Tässäkin elokuvassa tyyli ja katsojan viihtyvyys ovat pääosassa, ei tarina, joka onkin varsin riisuttu. Fonda näyttelee Jack Beauregardia vanhaa revolverisankaria, lainvalvojaa, joka on pitkän elämänsä aikana tappanut enemmän roistoja kuin jaksaa muistaa. Nobody (Hill) sen sijaan muistaa tarkasti, mutta aina hymyilevä ja hieman kukkoileva, likaisissa vaatteissa satulaa selässään kantava Nobody ei ole kuitenkaan mikään nobody tai typerä ihailijapoika: hän on Beauregardiakin nopeampi. Beauregard ei ole innostunut Nobodyn saamisesta riesakseen, varsinkaan, kun Beauregardin perässä on yli sadasta murhamiehestä koostuva Hurja joukko, joka ei lepää, ennen kuin Beauregard saa maistaa lyijyä. Beauregard yrittää vain päästä laivaan ja matkalle kohti Eurooppaa, viimeiseen auringonlaskuun.

Nimeni on Nobody ei millään tavalla ole Hill & Spencer -komedia, sillä ensinnäkään siinä ei ole Bud Spenceriä ja toisekseen tämä on riisutusta tarinastaan huolimatta juonivetoinen elokuva: juoni on yksinkertaisuudestaan huolimatta filmin punainen lanka, jota ohjaaja uskollisesti seuraa. Se ei estä häntä tyylittelemästä viimeiseen asti Leonen filmeistä saaduin vaikuttein. Valeriin tarinankerronta on tehokasta – toisaalta hyvin rentoa, mutta räväkkä leikkaus tulee silloin, kun sitä tarvitaan. Elokuva on nopeatempoinen ja värikäs, Ennio Morriconen iloinen tunnusmusiikki on ikimuistoinen, viattomat ja hauskat vitsit uppoavat ja Hill on elementissään sympaattisena sankarina, jollaiseksi tulemisesta pikkupojat voivat unelmoida. Hill ei tosin puhu tässä itse, vaan hänen englanninkielinen äänensä on toisen näyttelijän dubbaama – siitä huolimatta, että Hill puhui riittävän hyvää englantia. Fonda sen sijaan puhuu omalla äänellään, onneksi.

Nimeni on Nobodyssa riittää komeita lähikuvia, vaikuttavia laajoja kokokuvia ja jopa still-kuvin kerrottu lyhyt jakso, joka toimii paremmin kuin sen pitäisi. Mutta Leonen elokuva se ei selvästi ole: siihen se on sittenkin liian pienimuotoisen ja kiireessä tehdyn näköinen. Leonen on kerrottu ohjanneen toista kuvausryhmää ja oikeastaan vain kaksi oleellista kohtausta, eikä niitäkään kokonaan – eivätkä nekään ole suuria taistelukohtauksia, vaan saluuna- ja markkinakohtaukset.

Nimeni on Nobodyssa on puutteensa, mutta niitä on hyvin vähän. Pieni hutilointi näkyy, mutta sen lisäksi sitä on vaikea moittia mistään (naisia filmissä ei ole lainkaan, joka sekään ei tällä kertaa haittaa). Tällaisia innolla ja rakkaudella tehtyjä viattomia elokuvia tarvittaisiin edelleen, kenties enemmän kuin milloinkaan ennen.

LISÄMATERIAALI:

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU:

Hyvä kuvanlaatu, yhdessä kohtauksessa on selvästi käytetty lyhyen aikaa kehnommasta kopiosta olevaa osuutta.