The Zookeeper's Wife (2017)

Ohjaaja Niki Caron (Whale Rider, North Country) viides pitkä elokuva The Zookeeper’s Wife kertoo Jan ja Antonina Żabińskin tarinan 1940-luvun Varsovasta. Paikallista eläintarhaa pyörittäneen pariskunnan molemmat osapuolet olivat arvostettuja tekijöitä alallaan, ja kun natsi-Saksa miehitti Puolan vuonna 1939, Żabińskit saivat jatkaa tehtävissään. Juutalaisia he eivät olleet.

Diane Ackermanin kirjaan pohjautuva elokuva kertoo, miten äidillinen Antonina (Jessica Chastain) ja yhtä sydämellinen Jan (Johan Heldenbergh) eivät jää pelkiksi sivusta katsojiksi saksalaisten saavuttua eristämään juutalaiset Varsovan laidalla sijaitsevaan ghettoon. Natsi-Saksan johtava eläintieteilijä Heck (Daniel Brühl) on sivistynyt mies, jolle eläimet ovat lähellä sydäntä – tieteellisen tutkimuksen aiheena, eivät viattomina luontokappaleina. Heck ihastuu Antoninaan, joka on kuitenkin uskollinen miehelleen. Tätä Heckin heikkoutta Antonina ja Jan käyttävät hyväkseen pyytäessään lupaa sikalan perustamiseksi suljettuun eläintarhaan. Heck antaa luvan, mutta ei ole tietoinen siitä, että koko sikala on vain kulissi, jonka takana Antonina ja Jan pelastavat satoja juutalaisia ghettosta.

Koko pääosakolmikko tekee vahvaa työtä rooleissaan. Koomisuutta ei kuitenkaan ole voitu välttää, kun Caro on päättänyt korostaa puolalaispariskunnan eroa saksalaiseen Heckiin. Yhdysvaltalainen Chastain puhuu uskollisesti läpi koko elokuvan puolalaisella aksentilla, kun taas belgialainen Heldensbergh ja saksalainen Brühl eivät väännä mitään tekoaksentteja.

The Zookeeper’s Wife kertoo positiivisen tarinan toisen maailmansodan ja natsi-Saksan kauhujen keskeltä. Sattuneesta syystä Caron elokuvalla on runsaasti yhtäläisyyksiä Steven Spielbergin Schindlerin listan (1993) kanssa, mutta Caron elokuva on siihen nähden sekä tarinaltaan että toteutukseltaan huomattavasti pienimuotoisempi, hillitympi ja vähemmän provosoiva. The Zookeeper’s Wifen suurin siirappisuus ja sentimentaalisuus on rakkaudessa viattomia eläimiä kohtaan, jotka tietysti symbolisoivat samalla niitä miljoonia juutalaisia, jotka olivat syyttömiä kohtaloonsa.

Caron ja kuvaaja Andrij Parekhin yhteistyö on kaunista katseltavaa, aitoa suurelle valkokankaalle tarkoitettua kuvakerrontaa. Värimaailma vaihtelee elävistä ja kirkkaista tummasävyiseen hieman tilanteen mukaan. Ainoa heikkous on useissa kuvissa toistuva kuvan alalaidan epätarkkuus.

LISÄMATERIAALI:

Poistettuja kohtauksia ja dokumentit elokuvan teosta sekä Zabinskin perheestä.

BLU-RAY-JULKAISU: