A Street Cat Named Bob (2016)

A Street Cat Named Bob oli tulossa Suomessa teatterilevitykseen Katukatti Bob -nimellä vielä vuoden alussa, mutta elokuvan kehno menestys Isossa-Britanniassa muutti suunnitelmia. Tuotantoyhtiöllä varmasti oli suuret odotukset elokuvan suhteen, sillä kyseessä on hyvin inhimillinen ja tosi tarina, joka on kirjan muodossa saavuttanut suuren suosion.

Englantilaisen James Bowenin omiin kokemuksiin pohjautuva elokuva kertoo huumeriippuvaisesta nuoresta Jamesista (Luke Treadaway), jonka elämästä noin puolet on mennyt huumehelvetissä. Pyrkimykset kohti raittiutta eivät ole tuottaneet tulosta, mutta tällä kertaa kaikki näyttää lupaavammalta: kaduilla elänyt ja itsensä katusoittajana elättänyt James saa pienen likaisen asunnon, joka on aina roskalaatikkoa parempi vaihtoehto.

Kaveriton, rahaton ja työtön James tapaa kohtalotoverinsa, Bob-nimisen oranssin kissan, josta tulee pian Jamesille sekä paras ystävä, ainoa perheenjäsen että työkaveri. Katusoittajan tienestit kasvavat, kun Jamesiin kiintynyt Bob on jatkuvasti hänen seurassaan, herättää ihmisten sympatiat, mikä taas avaa näiden kukkaroiden nyörit. Vieroitushoidossa oleva James ihastuu samassa taloyhtiössä asuvaan Bettyyn (Ruta Gedmintas), eläinrakkaaseen aktivistiin, jonka veli on kuollut huumeisiin. Betty ei tosin tiedä Jamesin riippuvuudesta.

Veteraaniohjaaja Roger Spottiswoode on tehnyt kaikenlaisia elokuvia Bond-filmeistä draamoihin, mutta myöskin Tom Hanksin uran ”ensimmäisen vaiheen” menestyneimmän filmin, Turner & Hootchin (1989). Siinä Hanksin näyttelemä poliisi saa ”työparikseen” kuolaavan koiran. Nyt Spottiswoode kertoo vähemmän koomisen, mutta silti humoristisen tarinan katusoittajasta ja kissasta. Sen hän tekee taidolla ja kokemuksella.

Elokuvan pieni budjetti ei näy lopputuloksessa, sillä elokuvan rahat eivät ole menneet nimekkäisiin näyttelijöihin tai erikoistehosteisiin. Hyvältä näyttävän ja taitavasti ohjatun elokuvan ainoa ärsyttävä epäkohta on varsinkin filmin alkupuolella viljellyt kuvat, jossa tapahtumia nähdään Bob-kissan silmin – ei ainoastaan hänen perspektiivistään, vaan kirjaimellisesti hänen silmin, hieman sumeana ja katseen vaeltaessa ympäriinsä. Tätä samaa tyyliä toinen kokenut filmiohjaaja Lasse Hallström viljeli Hachiko-elokuvassaan (2009), joka kertoo äveriään keski-ikäisen yhdysvaltalaismiehen ja koiran ystävyydestä. Spottiswoode ei mene ”tyylivalinnassaan” liiallisuuksiin Hallströmin tapaan, mutta ei myöskään saavuta samanlaista tunnetta kuin ruotsalaisohjaaja erittäin siirappisessa filmissään.

A Street Cat Named Bob on sisällöltään hyvin varman päälle pelattu elokuva, jonka käsikirjoituksessa tuntuu annetun suuri merkitys sille, ettei filmi varmasti loukkaa ketään tai synnytä tilanteita, joissa katsojan on valittava puolensa tai kantansa.

LISÄMATERIAALI:

Dokumentti elokuvan teosta.

BLU-RAY-JULKAISU: