Fist Fight (2017)

Fist Fight on niin huono elokuva, että siitä on vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa. Eniten harmittaa tekijöiden puolesta, jotka vaikuttavat olevan aivan tietämättömiä siitä, miten elokuvia tehdään.

Charlie Day näyttelee kovaäänistä ja jatkuvasti pälättävää, mutta pelkurimaista opettajaa, joka pyrkii miellyttämään kaikkia. Pelko on perseessä, kun koulun johtaja (Dean Norris) irtisanoo opettajakuntaa säästösyistä – tai ihan vittumaisuuttaan. Kevään viimeisenä koulupäivänä potkut ovat lähempänä kuin koskaan, mutta Andy yrittää selviytyä ja pysyä poissa johtajan silmistä. Sitten hän tunkee nokkansa paikkaan, mihin se ei kuulu ja opettajakollega Strickland (Ice Cube) haastaa hänet nyrkkitappeluun koulun jälkeen. Välttyäkseen varmalta selkäsaunalta, Andy tekee kaikkensa sovitellakseen tai ajaakseen Stricklandin liriin. Aikaa on vain muutama tunti – ja kaiken lisäksi Andyn pitäisi vielä ehtiä hiirulaistyttärensä koululle päättäjäisjuhlien ohjelmanumeroon, jonka on tarkoitus nostattaa tytön itsetuntoa ja saada häntä kiusaava oppilas huonoon valoon.

Koko elokuvan karmein tapaus on Jillian Bellin näyttelemä opettaja, jolle koko elämä on yhtä seksiä ja rivouksin latelua. Sitten hän kertoo ihastuksestaan yhteen poikaoppilaaseensa, jonka kanssa hän haluaa samojen lakanoiden väliin. Kääntäkääpä tilanne päinvastaiseksi: iäkkäämpi miesopettaja puhumassa siitä, miten hän haluaisi naida tyttöoppilastaan. Tietyn ihmisryhmän mielestä tämä on tietysti mahdottoman hauskaa, kun oppilaaseen haluaa sekaantua nais- eikä miesopettaja. Sen ihmisryhmän kanssa en halua olla tekemisissä.

Ainoat asiat, missä ohjaaja Richie Keen ja käsikirjoittajat Van Robichaux ja Evan Susser ovat onnistuneet, on luoda illuusio kiireestä ja elokuvan loppu. Kiirettä on helppo kuvata, kun Day juoksee jatkuvasti pää kolmantena jalkana ja kertoo, miten kiire hänellä on ja mitä kaikkea pitäisi ehtiä tehdä. Se ei ole Dayn vika, että elokuva on niin huono. Käsikirjoituksessa ei ole mitään, minkä takia siitä tehtyä elokuvaa haluaisi katsoa puolentoista tunnin ajan, eikä ohjaaja Keen ole tilannetta parantanut. Sketsisarjamaisesti etenevä elokuva on kuvaukseltaan niin täydellisen mitäänsanomaton pannukakku, ettei sitä voi kutsua edes televisiomaiseksi. En silti ole lainkaan yllättynyt, että Keenin aiemmat ohjaustyöt ovat kaikki tv-tuotantoja.

 
LISÄMATERIAALI:

Poistettuja kohtauksia.

BLU-RAY-JULKAISU: