Nainen ei armoa antanut (1941)

Lillian Hellmanin oman näytelmänsä pohjalta käsikirjoittama Nainen ei armoa antanut on yksi parhaimmista esimerkeistä ohjaaja William Wylerin taidoista. Wylerin parhaimman luomiskauden alkuaikana syntynyt kevyt, mutta väkevä draama on jäänyt elokuvahistoriaan hienona ihmiskuvauksena ja teknisesti täydellisenä teoksena.

1900-luvun alun Yhdysvaltain eteläosaan sijoittuva elokuva alkaa hyvin kevyesti, jopa enemmän komediana kuin draamana. Kaiken keskiössä ovat Hubbardin sisarukset Regina (Bette Davis), Ben (Charles Dingle) ja Oscar (Carl Benton Reid). He ovat tehneet puolisoistaan ja perheenjäsenistään yhtä onnettomia kuin heidän orjatyömaillaan pikkupalkalla työskentelevistä paikallisistakin. Nyt he aikovat lyödä kunnolla rahoiksi kehruutehtaalla, johon eräs teollisuuspohatta hakee sijoittajia. Benin ja Oscarin rahat eivät riitä, vaan heidän on saatava myös Reginalta yhtä suuri osuus. Reginan rahat ovat kuitenkin hänen miehensä, Horacen (Herbert Marshall), takana. Niinpä Regina lähettää tyttärensä Alexandran (Teresa Wright) noutamaan sydänsairaan Horacen takaisin kotiin luovuttamaan tukun seteleitä. Sairastelu on kuitenkin saanut Horacen miettimään entistäkin enemmän moraalia ja elämää itsessään.

Ensiluokkaisesti näytellystä elokuvasta ei puutu hienoja roolihahmoja. Regina on kylmä ja epäinhimillinen, mutta hänessä on vielä pienen pieni vivahde rakkautta lastaan ja miestään kohtaan. Horace puolestaan on koko tämän perheen kollektiivinen omatunto ja moraalinvartija, sydämellinen ja lämmin ihminen, jota hänen tyttärensä rakastaa yli kaiken. Tytär puolestaan on täydellisen viaton, viimeisen päälle harmittomaksi nuoreksi naiseksi kasvatettu tyttö, joka vasta nyt alkaa ajatella itse ja nähdä, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Tähän häntä rohkaisee sulhaskandidaatti David (Richard Carlson), joka on köyhemmistä oloista, mutta älykäs, kouluja käynyt ja Horacen suosikki-ihmisiä. Hän on täysin toisenlainen tuote kuin Oscarin poika Leo (Dan Duryea), joka on rikkaista oloista, mutta ilmeisen tyhmä ja jopa äitinsä Birdien (Patricia Collinge) halveksuma. Birdie on kaappijuoppo, jonka elämästä kaikki ilo on määrätietoisesti riistetty. Benissä taasen on samanaikaisesti sitä pahuutta ja hyvyyttä, mitä Reginasta ei tule esille.

Samana vuonna Citizen Kanen kuvanneen Gregg Tolandin kameratyöskentely on tässäkin filmissä vertaansa vailla. Toland ja Wyler ovat yhdessä luoneet teknisesti täydellisen elokuvan, jossa alkuperäismateriaalin teatterimaisia asetelmia on osattu hyödyntää ja kääntä ne elokuvan voitoiksi. Koko elokuvassa on paljon samaa deep focus -kuvausta, mitä Citizen Kanessakin, eli koko kuva-ala on yhtä aikaa terävänä. Tyylikkäästi valaistussa elokuvassa Wylerin tarinankerronta ja rytmi ovat moitteettomia.

Hellmanin kaunis ja aidonoloinen dialogi ovat suuressa osassa tässä loisteliaassa tarinassa perheestä, unelmista ja rakkaudesta. Kaiken keskiössä on kysymys siitä, miten pitäisi toimia, jotta voisi itsensä kanssa elää.

 
LISÄMATERIAALI:

Elokuvan traileri.

DVD-JULKAISU: