Sota ja rauha (2016, TV-sarja)

Venäläiskirjailija Leo Tolstoi (1828–1910) antoi pitkän elämänsä aikana ihmiskunnalle useita sen rakastetuimmista romaaneista, joista Sota ja rauha (1865) on kohonnut kaikkein tunnetuimmaksi. Kolossaalisen pitkästä romaanista on tehty filmatisointeja koko elokuvan historian ajan, mutta vain kaksi valkokangassovitusta on jäänyt elämään: King Vidorin vuoden 1956 ja Sergei Bondarchukin vuoden 1966 suurelokuvat. Vuonna 2016 vuorossa oli Tom Harperin ohjaama kuusiosainen ja -tuntinen televisiosarjasovitus, joka tulevien vuosikymmenten myötä tullee kohoamaan Sodan ja rauhan filmatisoinneista kaikkein katsotuimmaksi ja kestävimmäksi.

BBC:n ja Weinsteinin veljesten tuottama uusi televisiosarjasovitus on merkkipaalu suurten historiallisten romaanien televisiosovitusten joukossa. Aniharvoin mikään valkokankaalle tai televisioon tehty pukudraama on ollut niin luonteva ja moderni kuin tämä. Klassikkokappaleiden televisiosovituksiin erikoistuneen Andrew Daviesin käsikirjoitus on esimerkillinen: hän on jättänyt pois kaikki tylsät kohdat, suvannot ja rönsyilyt, mutta Tolstoin humaani maailmankatsomus välittyy sitäkin voimakkaampana.

Vuodesta 1805 alkava ja seuraavalla vuosikymmenellä päättyvä Sota ja rauha on monitasoinen tarina sodasta ja rauhasta, rakkaudesta ja vihasta, luottamuksesta ja petoksesta aristokraattien ja vähän myöskin tavallisten kuolevaisten silmin nähtynä. Tarinassa on monta merkittävää roolihahmoa, mutta tärkeimmässä osassa on kolme nuorta, Pierre (Paul Dano), Natasha (Lily James) ja Andrei (James Norton).

Pierre ei ole aristokraatti, mutta hän on kreivi-isänsä suosikkilehtolapsi, josta isäukko myös tekee ainoan perijänsä. Pierrestä tulee uusi kreivi ja äveriäs mies, joka uuden onnen myötä vakavoituu, menee naimisiin petollisen naisen (Tuppence Middleton) kanssa ja alkaa miettiä elämää aiempaa vakavammin. Se tarkoittaa sitä, ettei Pierrestä onnellista tule, mutta hän näkee, kuulee, ajattelee ja toimii, toisin kuin valtaosa muista seurapiirien ihmisistä.

Natasha on puolestaan yhden aristokraattiperheen toiseksi nuorimmainen tytär, kuvankaunis ilmestys, viattomuuden ja onnellisuuden perikuva. Hän on myös nopea rakastumaan. Palava rakkaus Andreihin, hiljattain leskeksi jääneeseen upseeriin ja aristokraattiin, joutuu koetukselle, kun Andrein kovaluontoinen isä (Jim Broadbent) määrää poikansa lähtemään vuodeksi ulkomaille ja katsomaan, viilenevätkö tunteet.

Onnettomia ja onnellisia romansseja kuvattaessa näiden venäläisten aristokraattien tulevaisuus on vaakalaudalla Napoleonin (Mathieu Kassovitz) ratsastaessa joukkoineen halki Euroopan kohti Venäjää. Edessä on sellainen sota, missä tuskallista kuolemaa edeltää tyhmänurhoollinen kunniallinen taistelu. Miekan edessä aristokraatti ja talonpoika ovat tasavertaisessa asemassa. Harperin ja Daviesin televisiosarjassa on riittävästi erilaista sisältöä ja pohdiskeltavaa moniin katselukertoihin. Pohjimmiltaan se on kuitenkin tarina aikakaudesta ja hyvistä ihmisistä, jollaisina tsaarin ajan venäläisiä aristokraatteja moni suomalainenkin piti.

Yhdysvaltalaisen Danon ja brittiläisten Jamesin, Nortonin ja lukuisten muiden roolisuorituksissa on luontaisuutta ja luontevuutta. Vaikka taatusti kymmeniä miljoonia maksaneen tuotannon lavastukset ja puvustukset ovat ensiluokkaisia, on tällä kertaa kaikessa menty luontevuus edellä. Niinpä naisnäyttelijät eivät lainkaan näytä kärsivän raskaista asusteistaan, eikä miesten tarvitse yrittää näytellä naurettavien partojen ja monokkelien takaa. Nykyaikainen näyttelijäntyö yhdistyy moderniin tapaan tehdä pukudraamaa luoden nimenomaan luontevan lopputuloksen.

Siinä missä King Vidorin elokuvasovituksessa kohtaukset ja varsinkin repliikit mentiin läpi juosten, ovat Harper ja Davies ymmärtäneet dramaturgiaa ja antaneet kohtauksille juuri sen verran aikaa kuin ne tarvitsevat. Oikeanlaisin painotuksin se onnistuu ilman, että teos venyy tolkuttoman pitkäksi. Pitkä Sota ja rauha toki tässäkin muodossa on (onhan kyse televisiosarjasta), mutta nyt pituus ei merkitse ylipituutta saati tylsyyttä.

Loistavasti näytellyn, käsikirjoitetun ja niin teknisesti kuin visuaalisestikin toteutetun sarjan suurimpia sankareita ja lurjuksia on ohjaaja Harper. Kuten elokuvaohjauksissaankin on Harperin kuvakerronta erikoinen sekoitus valkokangas- ja televisioestetiikkaa. Nykypäivänä perinteistä televisiokerrontaa ei enää olisi välttämätöntä (jos lainkaan edes tarpeellista) harjoittaa. Harper on ottanut vaikutteita sieltä sun täältä, tehden välillä hyvinkin valkokangaskelpoista kuvaa ja sitten taas suosien televisiomaista tarinan- ja kuvakerrontaa. Epäilemättä lopputulos olisi ollut kauniimpi, jos se olisi kuvattu elokuvamaisesti ja ankarammin rajattuna laajakuvana. Harperin onnistumista itse tarinan kertojana ja pukudraaman modernisoijana ei sen sijaan voi vähätellä.

 
LISÄMATERIAALI:

Lisämateriaalia ei ole.

TALLENNEJULKAISU:

Julkaisija:	Future Film / Atlantic Film, 2016
Tekstitys:	Suomi, ruotsi
Ääni:	Dolby Digital 5.1
Kuva:	16:9 (1.78:1)
Levyjä:	3
Ikäraja:
Formaatit: