Funny Face (1957) [Blu-ray]

FUNNY FACE
Yhdysvallat 1957

Ohjaus: Stanley Donen
Käsikirjoitus: Leonard Gershe
Tuotanto: Roger Edens
Pääosissa: Audrey Hepburn, Fred Astaire

1 tunti 43 minuuttia

Vuonna 1957 valmistui Richard Thorpen ohjaama, Elvis Presleyn ympärille rakennettu erinomainen Jailhouse Rock. Aika oli muuttunut, musikaalielokuvien tyyli oli muuttunut – nyt tehtiin musiikkielokuvia, ei musikaaleja. Samana vuonna vanhaa perinteistä linjaa edusti mm. Stanley DoneninFunny Face, suomenkieliseltä nimeltään Rakastunut Pariisissa.

Musikaalinäytelmiä ja lauluja kirjoittaneen Leonard Gershen ensimmäinen elokuvakäsikirjoitus ei ole kovinkaan kaksinen. Fred Astaire, ikääntynyt tanssijalegenda, näyttelee Dick Avery -nimistä muotilehden valokuvaajaa, joka kuvauskeikan yhteydessä rakastuu Jo Stocktoniin (Audrey Hepburn). Tyttö on – tai haluaa olla – syviä pohdiskeleva intellektuelli, kirjakaupassa työskentelevä nuori nainen, joka ei välitä sellaisista turhuuksista kuin muotivaatteista. Hän haluaa vain olla.

Jon työpaikalle ryntäävä Dick, hänen työryhmänsä ja lehden päätoimittaja Maggie (Kay Thompson) tajuavat kuvausten jälkeen, että Jo saattaisikin olla erinomainen mannekiini tulevaa lehteä varten. Jo ei ole tehtävästä lainkaan kiinnostunut, vaikka pitääkin miellyttävästä Dickistä, jonka kanssa hän saisi nyt mahdollisuuden viettää aikaa. Tehtävään hän suostuu vasta, kun kuulee kuvauspaikan olevan Pariisi, jossa asuvaa suurta filosofia Jo lähtee mielellään tapaamaan. Paikan päällä hän huomaa olevansa rakastunut Dickiin – tai ehkä sittenkin tuohon filosofiin, joka ei ehkä niin suuri ajattelija olekaan.

Astaire oli elokuvan valmistuessa 58-vuotias, joka jo yksistään riittänee syyksi siihen, miksei hän tanssi lainkaan niin paljon tai niin näyttävästi kuin Fred Astairen elokuvaesiintymiseltä osaa odottaa. Hepburn sen sijaan oli 28-vuotias. Molempien ikä näkyy, ikäero sitäkin paremmin. Vaikka nuoren kauniin naisen ja charmantin vanhemman miehen välinen rakkaus ei ole lainkaan tavatonta ainakaan valkokankaalla, ei voi olla ajattelematta sitä, miten paljon parempi tästä elokuvasta olisi saattanut tulla, jos Astairen roolissa olisi nähty vaikkapa Gene Kelly. Kelly oli parempi ja hauskempi näyttelijä, joskin hänkin jo 45-vuotias tämän elokuvan valmistuessa. Hän olisi kuitenkin voinut tuoda tähän elokuvaan sitä energiaa, mitä tästä puuttuu.

Stanley Donenin (Laulavat sadepisarat) kädenjälki on tunnistettavaa: kaunis visuaalinen musikaalielokuva. Tällä kertaa musiikki- ja tanssinumerot tosin tuntuvat enemmänkin haitalta kuin hyödyltä, mutta jos ne ottaisi pois, jäisi tarinaan vielä vähemmän sisältöä. Se kun on vain yksinkertainen ja melko tylsä kertomus ja näkemys siitä, miten sinisilmäisiä nuoret naiset voivat olla ja siitä, kuinka nämä heikot naikkoset tarvitsevat rinnalleen vahvan, älykkään miehen. Tämä on siis se vaikutelma, joka syntyy elokuvaa katsoessa, ei arvostelijan oma näkemys.

Elokuvan ehdottomasti parasta antia on visuaalisuus. Erityisesti elokuvan alkupuolella on runsaasti lukuisia kauniita kuvia, liikkuvia ja liikkumattomiakin. Päänäyttelijöiden yhteistyö sujuu sekin mutkattomasti, eikä kahden näin valovoimaisen Hollywood-tähden katselemisessa ole mitään tylsää, vaikka elokuva itsessään ei niin kaksinen olisikaan.

Funny Facen monista heikkouksista huolimatta valehtelisin, jos väittäisin, etten tätä elokuvaa tule koskaan uusiksi katsomaan. Hepburn oli valkokangashistorian upeimpia ilmestyksiä, jonka täydellinen viehättävyys on jo yksistään riittävän hyvä syy katsoa mitä tahansa.

LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.

BLU-RAY-JULKAISU