4K UHD -arvostelussa Presidentin miehet (1976), tutkivan journalismin kuvausten virstanpylväs

Alan J. Pakula (1928–1998) oli ohjaajana erityisen kiinnostunut salaliitoista, aidoista ja kuvitelluista. Niistä kertovat hänen uransa alkupuolen kolme elokuvaa, jotka ovat myös hänen arvostetuimmat työnsä.

Klute – rikosetsivä (1971) on voimakastunnelmainen kertomus korkeamman hintaluokan huorasta (Jane Fonda) ja rikospoliisista (Donald Sutherland), joka arvelee naisen asiakkaan olevan etsimänsä rikollinen. Ansa – Parallax Viewissä (1974) puolestaan Warren Beattyn näyttelemä pikkulehden toimittaja pääsee presidenttikandidaatin salamurhan takana olevan salaliiton jäljille. Vaikka salaliiton idea on yksinkertainen, on se niin kieroutunut ja nihilistinen maailma, ettei siitä ottaisi parempikaan toimittaja selkoa.

Pakulan »salaliittotrilogian» päätti Presidentin miehet (1976), joka on tosipohjainen kertomus Washington Post -sanomalehden kahdesta nuoresta toimittajasta, Bob Woodwardista (Robert Redford) ja Carl Bernsteinista (Dustin Hoffman), jotka avomielisinä, valppaina ja innokkaina poikina pääsevät 1970-luvun alun suurimman poliittisen skandaalin jäljille. Kun Watergate-hotelliin murtautuneita miehiä kuullaan vangitsemisoikeudenkäynnissä, on Bob käräjäsalissa kuuntelemassa, josko asiassa paljastuisi mitään mielenkiintoista. Niin totisesti käy: demokraattien puoluetoimistoon murtautuneet miehet ovat entisiä CIA:n palkollisia.

Kyseessä on ilmiselvä poliittinen vakoiluoperaatio, mutta miten lähelle vallan huippua jäljet johtavat, siitä Bobilla ja Carlilla ei ole aavistustakaan, kun he ryhtyvät toimituspäällikön (Jack Warden) kannustamana ja päätoimittajan (Jason Robards) topuuttelemana selvittämään asiaa.

Woodwardin ja Bernsteinin tietokirjaan pohjautuva, William Goldmanin käsikirjoittama Presidentin miehet on Alan J. Pakulalta Klute – rikosetsivän veroinen taidonnäyte, jossa on virheetön rytmi ja voimakas tunnelma, joka syntyy osittain siitä, että elokuvan tapahtumapaikat on hyvin tarkkaan rajattu ja ennen kaikkea niissä liikkuvien ihmisten määrä on rajallinen. Siinäkin mielessä Presidentin miehet muistuttaa Klutea ja Ansaa.

Ihmisiä ja tapahtumapaikkoja ei kuitenkaan ole liian vähän – vaikutelma ei ole tunkkainen – mutta Pakulan kyky hyödyntää tiloja on tärkeässä roolissa hänen elokuviensa psykologisessa puolessa. Katsoja on todellakin Woodwardin ja Bernsteinin seurassa tutkimuksessa, toiminnan keskipisteessä, joskaan sana toiminta ei tässä tapauksessa tarkoita nopeatempoisuutta.

Oman aikansa journalismin kuvauksena Presidentin miehet on epäilemättä hyvin realistinen, ja Pakulan filmi on ollut esimerkkinä melkeinpä kaikille sen jälkeen tehdyille elokuville tutkivasta journalismista. Sama realismi, siis elokuvaan sopiva käsitys aitoudesta ja autenttisuudesta, kuuluu myös visuaaliseen toteutukseen, joka on mestarillista. Kuvaajana oli Pakulan luottomies, myös Kluten ja Ansan kuvannut Gordon Willis, joka kuvasi myöhemmin vielä kolme hänen elokuvaansa.

Presidentin miehet on kiinnostava aisapari Robert Redfordin vuotta aiemmin tekemälle elokuvalle, Sydney Pollackin ohjaamalle Korppikotkan kolmelle päivälle (1975), joka on sekin mestariteos ja salaliittokuvaus, joskin aivan toisenlaisen salaliiton kuin Pakulan elokuvassa. Kuten hänellä oli tapana, myös Woodwardin roolissa Redford nimenomaan on – toisin kuin Dustin Hoffman, joka näyttelee. Hoffman on hienossa vedossa, mutta jää väistämättä täysin Redfordin varjoon juuri tuosta syystä.

Komea, filmillinen 4K-tallenne alkuperäisellä monoääniraidalla (stereomiksattuna).