4K UHD -arvostelu: Hitchcockin Frenzy – solmiokuristaja (1972) on sarjamurhaajaelokuvien aatelia

Alfred Hitchcockin toiseksi viimeinen elokuva Frenzy – solmiokuristaja (1972) pohjautuu Arthur La Bernin suomentamattomaan romaaniin, ja ainakin elokuvan ilmiselvänä innoittajana on Rillingtonin kuristajan tapaus, jossa syytön mies teloitettiin oikean murhaajan todistettua oikeudessa syytöntä miestä vastaan.

Frenzy on kertomus himomurhaajasta, joka raiskaa naisia ja sen jälkeen kuristaa nämä solmiollaan kuoliaaksi. Bob (Barry Foster) on oudonnäköinen, mutta muuten tarpeeksi normaalin oloinen voidakseen toimia kaikessa rauhassa vailla pelkoa kiinnijäämisestä. Kun hän sitten ryhtyy murhaamaan tuttuja ja puolituttuja naisia, alkaa silmukka kiristyä. Bobin onneksi silmukka kiristyykin hänen kaverinsa Richardin (Jon Finch) ympärillä. Elämä on viime aikoina potkinut Richardia päähän oikein kunnolla, mutta ne vastoinkäymiset tuntuvat pieniltä, kun poliisi alkaa jahdata häntä epäiltynä ex-vaimonsa murhasta.

Richard ei ole yhtä aktiivinen tai älykäs »väärä mies» kuin mihin Hitchcockin elokuvissa on totuttu. Pikemminkin hän tyytyy piilottelemaan virkavallalta sen sijaan, että yrittäisi tavalla tai toisella todistaa syyttömyytensä. Väärän miehen asetelmasta huolimatta Frenzy – solmiokuristaja on monella muullakin tavalla tavanomaisesta poikkeava Hitchcock-elokuva. Murhaaja on suuressa roolissa ja suorittaa uusia sadistisia murhia, mukana on alastomuutta ja päähenkilöt ovat tavallista työväenluokkaa, kaukana rikkauksista ja ihannekansalaisista. Kaikkia näitä voidaan pitää moderneina piirteinä, kuten myös sitä, että Hitchcock on valinnut rooleihin tuntemattomia brittiläisiä ammattinäyttelijöitä.

Hitchcock oli kahdessa edellisessä elokuvassaan vähät välittänyt elokuvallisen ilmaisun uusista tuulista, mutta Frenzyn hän kuvasi hyvin suurelta osin Lontoossa ulkona ja muutama interiöörikin aidossa miljöössä. Sitä kökömmältä vaikuttaakin yksi auton sisällä tapahtuva kohtaus, jossa takaikkunasta näkyy kömpelöä taustaprojisointia. Muutamassa kohdassa Hitchcock käytti yhtä ja samaa ruutua pidemmän aikaa – se pistää aina silmään, vaikka tässä tapauksessa kuvan sisältö viekin siitä huomion pois.

Ajan hengessä mukana pysyessään Hitchcock ei onneksi tinkinyt omaperäisyydestään tai tyylistään. Frenzyn rytmi on loistava ja mukana on useita mieleenpainuvia kuvia, muun muassa pitkä kamera-ajo (yhdellä leikkauksella) pois asunnosta, jossa murhaaja on juuri aloittamassa työnsä. Huumoria on paljon ja eri sävyissä. Murhaajaa jäljittävä rikospoliisin mies kauhistelee töiden jälkeen vaimonsa eksoottisia keitoksia ja yrittää selvitä illallisesta syömättä palaakaan. Murhaajaan liittyy mustaa, vahingoniloista huumoria.

Frenzy – solmiokuristaja ei ole Hitchcockin parhaimpia töitä, vaikka se onkin sarjamurhaajaelokuvien aatelia. Seitsemänkymppinen ohjaaja osoitti, että hän kykeni tekemään myös 1970-luvun estetiikkaan ja mielenmaisemaan sopivia elokuvia, vaikka tuskinpa hän oli erityisen innostunut ajasta, jossa ei ollut sijaa mustavalkoiselle romantiikalle.

Frenzyn vanha Blu-ray-tallenne jätti kuvanlaadultaan paljon toivomisen varaa, mutta tuore 4K-restauroitu versio on kokonaisuudessaan varsin hyvännäköinen. Värimäärittely vastaa alkuperäistä, ja alkutekstijaksokin on napattu master-kopiosta sen sijaan, että olisi alettu sorkkia alkuperäistä ja tehdä uusia alkutekstejä vain sen takia, että taustalla näkyvät kuvat olisivat yhtä tarkkoja kuin kaikki alkutekstejä seuraavat kuvat.