kaasuakomisariopalmu

KAASUA, KOMISARIO PALMU!
Suomi 1961

Ohjaus: Matti Kassila
Käsikirjoitus: Matti Kassila, Kaarlo Nuorvala
Tuotanto: Mauno Mäkelä / Fennada-Filmi
Pääosissa: Joel Rinne, Matti Ranin, Leo Jokela, Elina Salo

1 tunti 34 minuuttia


"Tää on ny savua, komisario Palmu!"

Se oli tyypillinen päivä toukokuisessa Helsingissä vuonna 1961. Akat pyykillä ja ukot katuja lakaisemassa, kukin työnsä äärellä. Eräänkin kerrostalon asukkaille tämä on vain yksi päivä muiden joukossa, kunnes posteljooni (Jarno Hiilloskorpi) saapuu ja tekee kammottavan havainnon – rouva Skrofin (Henny Valjus) postiluukusta tulee ilmiselvä kaasun haju. Paikalle hälytettävä konstaapeli (Kullervo Kalske) löytää asunnosta rouva Skrofin elottoman ruumiin.

Vaikka tapaus on selvä onnettomuus, lähetetään komisario Palmu (Joel Rinne) ja apulaisensa Virta (Matti Ranin) tutkimaan asunto. Virta on jo matkaan lähtiessä varma, että kyseessä on murha – eihän heitä muuten lähetettäisi sitä tutkimaan. Hetken aikaa asunnossa oltuaan Palmu käskee apulaistaan soittamaan paikalle murhamiehet... ei kun murharyhmän: rouva Skrof ja hänen äkäinen koiransa on murhattu kaasulla.

kaasuakomisariopalmu1t kaasuakomisariopalmu2t

Yhdellä jos toisellakin rouva Skrofin elämään liittyneellä henkilöllä on ollut sekä motiivi hänen murhaamiseensa että myöskin melkoisen pitävä alibi murhayölle. Ainoastaan sukulaistyttö Kirstillä (Elina Salo), sukulaispoika Lankelalla (kehno Saulo Haarla) ja tämän paidalle perseenä toimivalla Kurt Kuurnalla (Pentti Siimes) on joko hatara tai suorastaan olematon alibi. Kuka murhasi rouva Skrofin, sitä ei komisario Palmukaan heti osaa sanoa. Murhaajan jäljet ovat lyhyet, mutta eivät niin selkeät, että juttu selviäisi ilman perusteellista tutkintaa, silminnäkijöiden jututtamista ja psykologista peliä epäiltyjen kanssa.

Kaasua, komisario Palmu!:ssa on näin ollen lievästikin sanottuna paljon sisältöä, levähdystaukoja ei lainkaan, eikä niitä olisi tarvittukaan. Sen sijaan etsivä Kokin (Leo Jokela) läsnäoloa olisi kaivattu enemmänkin. Ilman häntäkin ohjaaja Matti Kassila ja käsikirjoittajakumppaninsa Kaarlo Nuorvala, kuvaaja Esko Nevalainen, leikkaaja Ossi Skurnik ja säveltäjä Osmo Lindeman ovat luoneet yhden suurimmista suomalaisen elokuvan mestariteoksista. Onko se parempi kuin Komisario Palmun erehdys (1960) tai Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962), sitä tuntuu olevan mahdoton päättää. Jokavuotiseksi perinteeksi osoittautunut Palmu-maratoni kun tuntuu aina laittavan nämä kolme elokuvaa uuteen paremmuusjärjestykseen.

Elokuvan teknisessä ja taiteellisessa toteutuksessa on enemmän loistokkuutta, lennokkuutta ja kekseliäisyyttä kuin sen käsikirjoituksessa, joka tietysti pohjautuu Mika Waltarin romaaniin. Kassila teki parhaat työnsä juurikin Palmujen äärellä, vaikka ne ovat kevyttä viihdettä, eikä niistä kaiken järjen mukaan olisi pitänyt tulla merkittävämpiä elokuvia kuin Kassilan F. E. Sillanpää- ja Ilmari Kianto -filmatisoinneista. Silti niistä tuli, lukuisista syistä, ei vähiten siksi, että elokuva elää viihteestä ja viihteenä, komiikasta ja vauhdista. Sellaista on vaikea laittaa alkoholistikertomuksiin tai poliittisiin, köyhälistön elämää kuvaaviin draamoihin.

Ei liene suomalaisen elokuvan historiassa hienompaa avausjaksoa kuin Kaasua, komisario Palmu!:ssa. Ensimmäiset kuvat näyttävät helsinkiläisiä arkisten askareiden äärellä, mutta varsin pian ollaan murhan tapahtumapaikkana toimineen kerrostalon pihamaalla. Eräs asukkaista (Pia Hattara) valittelee talonmiehelle kaasun hajusta käytävällä. Talonmies tietää syylliseksi pihin ja ilkeän rouva Skrofin, mutta ei silti epäile tälle sattuneen mitään. Posteljoonin ripeä laukka läpi useiden kerrosten rappukäytävien päättyy rouva Skrofin postiluukun äärelle – nopea leikkaus lähikuvaan posteljoonin järkyttyneistä kasvoista. Ruumista hän ei postiluukusta nähnyt, mutta kaasun haistoi. Katsoja ei heti tiedä, mitä posteljooni näki, haistoi, kuuli, tunsi tai maistoi, mutta leikkauksen tehokkuus piileekin juuri siinä.

kaasuakomisariopalmu3t kaasuakomisariopalmu4t

Itse elokuvasta on vaikea tai lähes mahdoton huomata, että posteljoonin tallustelemat rappukäytävät on kuvattu studioon rakennetuissa lavasteissa, jotka Ensio Suominen suunnitteli. Hyvin monesta muusta tuon ajan kotimaisesta elokuvasta sen olisi huomannut, mutta tässä elokuvassa tämäkin lavaste on tehty taidolla ja vaivalla. Ainoa seikka, joka viittaa siihen, että kyseessä on nimenomaan lavaste, on yksi ylimääräinen leikkaus posteljoonin juoksussa. Elokuvaa taustoittavat kirjat kertovat, että rappukäytävä oli lavaste ja studioon mahtui vain yhden kerroksen lavaste, eli kerroksen vaihtuessa oli leikattava uuteen kuvaan ja lavasteeseen.

Tämä avausjakso on suuren maailman tyyliä, sitä samaa sarjaa Kassilan Radio tekee murron -elokuvan (1951) ja muiden mustavalkoisten Palmujen kanssa: klassista brittiläistä ja hollywoodilaista elokuvaa, niitä matkimalla matkimatta, vaan samalla tyylillä tehtynä. Toteutuksensa kaikilta osin juuri kolme ensimmäistä Palmu-elokuvaa ovat suomalaisessa elokuvahistoriassa lähimpänä näiden kahden suuren elokuvamaan klassikkotuotantoja.

Elokuvan huomattavia jaksoja ovat myös mykän elokuvan nopeutta ja musiikkia hyödyntävät takaumajaksot, muutamat still-kuvin kerrotut takaumajaksot sekä juoksu erään toisen kerrostalon portaikossa, joka on kuvattu suuren lasiseinän läpi. Still-kuviakaan ei ole kotimaisessa elokuvassa ennen eikä jälkeen hyödynnetty niin paljon saati hyvin kuin tässä. Vaikka Kirstin rouva Skrofilta saamaa ankaraa, ilkeää ja ankeaa kohtelua kuvaavat still-valokuvat ovatkin sisällöltään niin liioiteltuja, että ne menevät komediasta, on ne leikattu yhteen sellaisella tehokkuudella, että ne toimivat myös pulssia nostattavina kauhukuvina. Samaa voi sanoa pastori Mustapään (Risto Mäkelä) esiintymisistä elokuvan alkupuolella.

Perisuomalaiseksi elokuvan tekevät – niin, eivät tässä tapauksessa mitkään piirteet. Uteliaita naapurinrouvia, outoja taiteilijoita ja omalaatuisia rikospoliiseja on muissakin maissa. Helsinki on elokuvan selkeä tapahtumapaikka, mutta ei niin merkittävällä tavalla yksi sen hahmoista kuin Tähdet kertovat, komisario Palmussa.

Mestariteos, yksi kolmesta kaikkien aikojen parhaimmasta kotimaisesta elokuvasta.


LISÄMATERIAALI

Elokuvan traileri ja lyhytdokumentti Helsinki, Pohjolan valkea kaupunki (1959, n. 18 minuuttia).

Finnkinon vanhassa versiossa traileri, ohjaaja esittelee elokuvan, Kassilan TV-elokuva Pariisilaissolmio ja Kassilan TV-dokumentti Palmu-elokuvista (9 + 56 + 29 min)

DVD-JULKAISU

  Julkaisija: VLMedia / Yle
  Tekstitys: Suomi
  Ääni: Dolby Digital 1.0
  Kuva: 4:3 (1.33:1), mv
  Levyjä: 1

7

Osta tämä elokuva

 | 

Ensi-illat

Keskiviikko 22.5.

aladdinjuliste

Perjantai 24.5.

phenomenajul ternetninjajul

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

elvisjaonervajuliste angrybirds2teaserjul aatosjaaminejuliste veeranmaaginenelamajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja