manaaja vet1822

Lokakuun 4. päivänä tuli kuluneeksi 45 vuotta siitä, kun William Friedkinin (s. 1935) ohjaama Manaaja (1973) sai Suomen-ensi-iltansa. William Peter Blattyn (1928–2017) oman romaaninsa pohjalta kirjoittama elokuva paholaisen riivaamasta teinitytöstä, tämän äidistä sekä tyttöä manaamaan kutsutuista papista ja lääkäristä oli tehnyt Yhdysvaltain elokuvateattereiden lippuluukuilla selvää jälkeä. Yli sadallamiljoonalla katsojallaan Manaaja oli Yhdysvalloissa koko 1970-luvun kolmanneksi katsotuin elokuva, ja se on yhä sen maan kaikkien aikojen kymmenen katsotuimman joukossa.

Manaajan tulo Suomeen oli itsestään selvää, kuten oli myöskin se, että elokuva tulisi joutumaan sensuurin hampaisiin poikkeuksellisen sisältönsä, tehokkuutensa ja jo syntyneen maailmanmaineensa takia. Tapaninpäivänä 1973 Yhdysvaltain elokuvateattereihin laskettu kauhutarina sai alkuvuodesta 1974 peräti kymmenen Oscar-ehdokkuutta.

 

Ei sensaatiota, eikä ainakaan itsetyydytystä

Manaajan tuottaneella Warner Bros. Pictures -studiolla oli tuolloin oma edustajansa Suomessakin, tosin yhteisesti Columbia Pictures -studion kanssa. Näiden studioitten tuotannot tulivat Suomessa automaattisesti Oy Warner-Columbia Films Ab:n levitykseen, mikäli ne ylipäätään tulivat levitykseen.

Leo Jardenin (1928–1993) johtama Warner-Columbia Films lähetti Manaajan Valtion elokuvatarkastamoon toukokuun 31. päivänä 1974. Liki kuukautta myöhemmin, 27. kesäkuuta, Elokuvatarkastamo käsitteli Friedkinin elokuvan viisihenkisen työryhmän voimin.

Päätös esitysluvan myöntämisestä K18-ikärajaluokituksella oli yksimielinen – kukaan ei edes vaatinut sille korkeampaa elokuvaveroa, millä yleensä rangaistiin tämäntyyppisiä viihde-elokuvia. Mutta Elokuvatarkastamo asetti Manaajan esittämiselle kolme ehtoa. Ensinnäkään sitä ei saanut mainostaa ”sensaatiota tavoittelevalla tavalla”, mikä käytännössä saattoi merkitä mitä tahansa tavallisesta elokuvamarkkinoinnista poikkeavaa. Termistö on yhtä epämääräinen ja tulkinnanvarainen kuin lain maininta raaistavien ja hyvien tapojen vastaisten elokuvien sensuroinnista.

Toinen ehto oli, että elokuvan kolmannen osan ”shokkimielessä käytettyjä lääketieteellisiä toimenpiteitä voimakkaasti lyhennetään”. Kolmas ehto koski sekin sensurointia: seitsemännen osan ”itsetyydytyskohtaus ja äidin pahoinpitelykohtaus” oli poistettava elokuvasta kokonaan.

Sensurointien eli leikkausten puolesta äänestivät Elokuvatarkastamon puheenjohtaja Jerker A. Eriksson ja jäsenet Aune Raitasalo, Leo Ståhlhammar sekä Katriina Virtanen. Leikkauksia vastaan äänestäneitä oli kaksi: Erkki Nuorvala ja Olli Närvä

manaaja vet1835
Valtion elokuvatarkastamon päätös Manaajan ikärajaluokitusanomukseen.

Valitus lautakunnalle

Warner-Columbia Films ei tyytynyt Elokuvatarkastamon päätökseen. Heinäkuun 3. päivänä maahantuoja valitti päätöksestä Valtion elokuvalautakunnalle, joka käsitteli valituksen jo viisi päivää myöhemmin. Levittäjä toivoi Elokuvalautakunnan muuttavan Elokuvatarkastamon päätöksen ja myöntävän Manaajalle esitysluvan leikkaamattomana, ilman poistoja. Ikärajan alentamista ei pyydetty, ja turhaa se todennäköisesti olisi ollutkin, sillä Manaaja on vuonna 2019 yhä kielletty alle 18-vuotiailta.

Elokuvalautakunta kokoontui kahdeksanhenkisenä katsomaan elokuvan ja tekemään päätöksensä. Mukana olivat puheenjohtaja Ragnar Meinander, Paul Hägglund, Kirsti Rekola, Kari Vanhala, Seppo Mäkelä, Leo Nordberg, Kauko Vauhkonen, Kosti Huuhka ja Martti Soramäki. Lautakunnan jäsenissä oli sekalainen kattaus ihmisiä eri aloilta, hallitusneuvoksista lääketieteen, kasvatuksen ja elokuvajournalismin edustajiin. Ainoa, joka heistä oli eri mieltä Elokuvatarkastamon kanssa, oli Vanhala – kaikki muut äänestivät valituksen hyväksymisen ja poistovaatimusten perumisen puolesta. Päätös oli yksiselitteinen ja lyhyt: "leikkauksia ei tarvitse suorittaa". Sen sijaan "sensaatiota tavoittelevan" markkinoinnin kielto pysyi voimassa, joskaan sitä ei päätösasiakirjan mukaan sen tarkemmin käsiteltykään.

manaaja23kuiskauksia324
Warner-Columbia Filmsin ja Filmipajan ilmoitukset Helsingin Sanomissa 3.10.1974 (mikrofilmiltä digitoituja).

Liki puolen miljoonan katsojan elokuva

Manaajan Suomen-ensi-ilta oli Helsingissä lokakuun 4. päivänä 1974 samanaikaisesti Bristolissa ja Maxim 1:ssä. Bristol oli avattu jo vuonna 1961, jolloin sen avajaisohjelmana nähtiin William Wylerin ohjaama Ben-Hur (1959). Kyseessä oli Charlton Hestonin tähdittämän, yhdellätoista Oscarilla palkitun elokuvan pohjoismainen ensi-ilta.

Maxim se vasta vanha teatteri olikin, mutta vain sijainniltaan ja nimeltään. Vanhan Maximin omistanut Kinosto purki koko rakennuksen ja rakensi tilalle uuden samannimisen, kaksisalisen Maximin. Teatterin toisessa salissa pyrittiin parhaimman mukaan säilyttämään alkuperäisen teatterin tyyli. Lokakuun 4. päivänä ykkössalin avajaisohjelmana oli Manaaja ja kakkossalissa katseltiin Ingmar Bergmanin odotettua uutuutta Kuiskauksia ja huutoja (1972).

maxim1sali karihakli
Maxim 1, Manaajan ensi-iltasali, vuonna 1975. Kuva: Kari Hakli / Helsingin kaupunginmuseo

Manaaja keräsi loppuvuoden 1974 aikana peräti 177 269 katsojaa, ja seuraavan vuoden puolella kertyi 120 515 katsojaa. Sitten vauhti jo hidastui, mutta Manaaja pysyi ja piipahteli ohjelmistossa jatkuvasti. Vuoteen 1981 mennessä sen oli nähnyt 345 827 suomalaista, ja seuraavina vuosina katsojamäärä kohosi vielä 392 403:een. Manaajasta tuli 1970-luvun ulkomaisista ensi-illoista 11. katsotuin, kun mukaan lasketaan sen ja muiden elokuvien uusintaensi-illatkin.

Friedkinin elokuva sai hyvää ilmaista mainosta uskovaisilta. Kirkko ja kaupunki -lehden Matti Paloheimo (s. 1947) kirjoitti ensi-illan alla, kuinka Manaaja on kaupallinen elokuva, joka käy kauppaa saatanalla, ”jos ei suorastaan kauppaa saatanaa”. Paloheimon mukaan elokuvaa ei kannattanut käydä katsomassa, ”eikä kaikkien varmasti pitäisikään.”

Pitkään kirkon palveluksessa oltuaan Paloheimo valittiin Elokuvatarkastamon johtajaksi vuonna 1999. Siinä toimessa hän pysyi vuoteen 2011 saakka, jolloin Elokuvatarkastamo lakkautettiin ja ikärajaluokittelun menetelmiä uudistettiin.

Paloheimo oli ehtinyt olla alle vuoden Elokuvatarkastamon johtajana, kun hän sai henkilökohtaisesti tarkastaa Manaajan niin kutsutun ohjaajan version. Friedkin oli tehnyt elokuvastaan pidemmän version, joka laskettiin maailmanlaajuiseen teatterilevitykseen uuden vuosituhannen alussa. Tammikuun 12. päivänä 2001 Paloheimo antoi Manaajan "ennennäkemättömälle versiolle" K18-ikärajan. Elokuvan uusintaensi-ilta oli helmikuun 9. päivänä, ja sen myötä Manaajan kokonaiskatsojamäärä nousi 450 427:ään.


Manaajan alkuperäinen, käyttämättä jätetty traileri

Manaajakin joutui videolain uhriksi

Myös Manaajan katsominen tehtiin vaikeaksi vuonna 1987 voimaan tulleella videolailla. Pääasiassa kristillisten kansanedustajien keksimä ja läpi runnoma laki teki lopun K18-ikärajalla varustettujen elokuvien levittämisestä tallennemuodossa. Videolevitykseen sai tulla korkeintaan alle 16-vuotiailta kiellettyjä elokuvia. Sitä korkeammalla ikärajalla varustetut elokuvat oli poistettava levityksestä ja lähetettävä uudelleen tarkastettavaksi, mikäli videolevitystä haluttiin jatkaa. Manaajan kaltaisten elokuvien kohdalla lupaa tosin olisi irronnut, vaikka sitä olisi miten sensuroitu ja lyhennelty.

Musiikki-Fazer omisti Manaajan videolevitysoikeudet, eikä se sitä alkanut leikellä. Tammikuussa 1988 Elokuvatarkastamo käsitteli Manaajan videolevitystä varten ja piti ikärajan ennallaan, K18:ssa. 1990-luvun puolivälissä Japanissa lanseerattiin uusi DVD-tallenneformaatti, joka rantautui Suomeen 1990-luvun loppupuolella. Vuonna 1998 Warner Home Video halusi tuoda Manaajan Suomeen DVD-levitykseen, mutta Elokuvatarkastamon pitäessä K18-ikärajan voimassa merkitsisi se teokselle yhä videolevityskieltoa. 

Videolaki tuli päätökseensä vuonna 2001, samana vuonna, jolloin Manaajan pidennetty versio pyöri Suomen elokuvateattereissa. Vuonna 2002 se sitten jo pääsikin Suomeen DVD-levitykseen.

Vaikka videolaista oli kuluttajille ja sananvapaudelle pelkkää haittaa, oli siitä hyötyä televisiolle, jota K18-elokuvien totaalikielto ei koskenut. Manaaja nähtiin kuitenkin Suomen televisiossa ensimmäisen kerran vasta vuonna 1997, tietysti MTV3:lla. Vuosien varrella tv-esityksiä on ollut vain viisi, ja niistäkin viimeisin jo kymmenen vuoden takaa.

Sensuuri ei tietenkään koskaan koskenut kirjallisuutta. Blattyn romaani suomennettiin heti tuoreltaan ja julkaistiin Paholaisen riivama -nimisenä vuonna 1972. Vuonna 1988, videolain estettyä elokuvasovituksen levityksen, kirjasta otettiin uusi painos ja nimi vaihdettiin Manaajaksi.

 

 

manaaja vet1834
Manaajan tarkastusanomus vuodelta 1974.