Kuvaaja Peter Flinckenberg luo nyt uraa Hollywoodissa

Peter Flinckenberg perheineen.

Suomalaiskuvaaja on viettänyt vain pari vuotta Los Angelesissa, mutta takana on jo kolme pitkää elokuvaa Oscar-voittajien kanssa ja Jim Carreyn tuottama tv-sarja.

Kaksi ja puoli vuotta sitten helsinkiläinen Peter Flinckenberg otti riskin ja muutti perheineen Los Angelesiin luomaan uraa Hollywoodissa. Suomen elokuva-alalla tunnettu ja arvostettu kuvaaja sai kansainvälistä näkyvyyttä alan piireissä Pirjo Honkasalon Betoniyön (2013) myötä. Flinckenberg voitti mustavalkokuvauksestaan ASC:n Spotlight-palkinnon, jonka voi voittaa vain marginaalilevityksen saaneen elokuvan kuvaaja.

– Kyse on onnesta, mutta myös valmiudesta tehdä iso muutos oikeaan aikaan ja uskalluksesta ottaa riskejä. Alku täällä perheen kanssa oli taloudellisesti hankalaa, koska elinkustannukset ovat niin paljon kovemmat kuin Suomessa, Flinckenberg kertoo sähköpostin välityksellä Los Angelesista. – Alussa oli tärkeää olla paikan päällä luomassa verkostoja paikallisiin tekijöihin ja olla tarvittaessa tapaamisissa lyhyelläkin varoitusajalla. Nyt voisin asua muuallakin, mutta viihdyn tässä monikulttuurisessa ilmapiirissä hyvin. Luontokin on yllättävän lähellä, jos suomalaisuus puskee pintaan ja haluaa olla yksin metsässä, hän vitsailee.

Flinckenberg, 46, valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta elokuvaajaksi vuonna 2003. Samoihin aikoihin hän kuvasi kaksi ensimmäistä pitkää elokuvaansa, jotka olivat myös ohjaajiensa esikoispitkiä: Saara Saarelan komedian Hengittämättä & nauramatta (2002) ja Johanna Vuoksenmaan Nousukauden (2003). Saarelan elokuva sai vain pienimuotoisen teatterilevityksen Helsingissä, mutta Nousukaudesta tuli yleisö- ja arvostelumenestys. Pian nuorella kuvaajalla oli täystyöllisyys dokumentti- ja näytelmäelokuvien sekä mainosten parissa.

– Tiesin aina, että haluan tehdä isompaa elokuvaa kuin mihin Suomessa oli mahdollisuus, Flinckenberg kertoo. – Kyse ei ollut työn puutteesta vaan intohimosta ja tarpeesta kokeilla omia rajojaan. Yritin monta vuotta päästä tekemään venäläistä elokuvaa onnistumatta siinä koskaan kunnolla. Betoniyö oli minulle onnenpotku, joka avasi mahdollisuuden työskennellä Yhdysvalloissa.

Kolme pitkää elokuvaa Yhdysvalloissa

Flinckenberg on ehtinyt parissa vuodessa tehdä melkoisen määrän töitä uudessa kotimaassaan. Kesällä sosiaalisessa mediassa puhuttiin lyhytdokumentista, joka esitteli näyttelijä Jim Carreyn uuden elämän taidemaalarina. Flinckenberg oli toinen dokumentin kuvaajista, mutta sen lisäksi Carrey oli hänelle ennestäänkin tuttu henkilö: suomalainen nimittäin kuvasi Carreyn tuottamaa I’m Dying Up Here -komediasarjaa. 1970-luvun Los Angelesiin stand up -komiikan alkuaikoihin sijoittuvan sarjan pääosassa nähdään Oscar-voittaja Melissa Leo.

Syyskuussa Venetsian filmifestivaaleilla ensi-iltansa sai vaatesuunnittelijasiskosten Laura ja Kate Mulleavyn ohjaama psykologinen trilleri Woodshock. Kirsten Dunstin tähdittämä elokuva ei saanut ymmärrystä kriitikoilta, mutta Flinckenbergin värikästä kuvausta kehuttiin. Sen jälkeen Flinckenberg on jo kuvannut kaksi pitkää elokuvaa, How It Endsin ja Come Sundayn.

Valaisija Jani Lehtinen ja Flinckenberg elokuvan How it Ends kuvauksissa.

David M. Rosenthalin (The Perfect Guy, A Single Shot) ohjaama How It Ends on maailmanlopun trilleri, jonka päärooleja Theo James ja Oscar-voittaja Forest Whitaker näyttelevät. – How It Ends kuvattiin Kanadan Winnipegissä ja Albertassa sekä Chicagossa. Kaikki meni loistavasti, ja yhteistyö elokuvan tuottajien ja ohjaajan kanssa tulee jatkumaan tulevaisuudessakin, kuvaukset juuri päättänyt Flinckenberg kertoo. – Oli hienoa, että sain mukaan myös suomalaisen valaisijan Jani Lehtisen tiimeineen tähän tuotantoon. Heidän osaavuuttaan ja asennettaan arvostettiin korkealle!

Myös toinen Flinckenbergin kuvaama elokuva on jälkituotannossa. Joshua Marstonin (Maria Full of Grace) ohjaama Come Sunday kertoo evankelista Carlton Pearsonista, jota vastaan seurakunta nousee miehen väitettyä saarnassaan, ettei helvettiä ole olemassa. Pearsonin roolissa nähdään Chiwetel Ejiofor, joka on suomalaisillekin tuttu Steve McQueenin 12 Years a Slave -hittielokuvan (2013) pääroolista. Ejifiorin lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa komediarooleistaan tunnettu Jason Segel, Tappava ase -elokuvien Danny Glover ja pitkän linjan veteraaninäyttelijä Martin Sheen. Netflix on ostanut elokuvan levitysoikeudet.

Suuremmat budjetit ja kuvausryhmät

Flinckenbergin tähänastiset yhdysvaltalaiselokuvat ovat kaikki olleet independent-tuotantoja, mutta niissäkin budjetti on moninkertainen verrattuna suomalaiselokuviin. – Budjetit ovat suurempia, mutta isompi osa rahasta menee tähtinäyttelijöiden palkkoihin, kuvaaja täsmentää.

– Kuvausryhmää on paljon enemmän. Yleisesti ottaen työ isomman ryhmän kanssa on paljon helpompaa. Jokaiselle asialle on oma osaajansa. Suomessa olen tottunut tekemään esimerkiksi pienet pölyn lisäykset tai ikkunoiden kastelut itse. Täällä siihenkin työhön on oma ammattilaisensa, Flinckenberg jatkaa. – Huomaan, etten ole yhtä uupunut kuvauspäivän päätteeksi, koska saan keskittyä tärkeimpään: valoon ja näyttelijöihin.

Yhdysvaltain elokuva-alan eri ammattijärjestöt ja -liitot pitävät huolen jäseniensä oikeuksista. Flinckenberg kertoo joutuneensa opettelemaan paljon uusia sääntöjä ja käymään kahden viikon turvallisuuskoulutuksen, ennen kuin hän pääsi kuvaajaliiton jäseneksi. Alalla myös vallitsee samanlainen hierarkia, mikä oli Suomessakin voimissaan vielä studioelokuvan aikakaudella, jolloin ohjaaja ja kuvaaja olivat kuvausryhmän suurimpia herroja. – Olen yrittänyt rikkoa hierarkiaa suhteessa kaikkiin, kenen kanssa työskentelen, Flinckenberg kuvailee. – Sitä, että en linnoittaudu omaan telttaani monitorien eteen, on pidetty raikkaana ja myös tehokkaana tapana tehdä tätä työtä. Valo- ja grip-ryhmän vastuu on jaettu hieman eri tavalla kuin eurooppalaisessa perinteessä ja sitä [minun] oli aluksi vähän vaikea ymmärtää.

– Iso ero Suomeen verrattuna on, että johdan aina useampaa kameraryhmää, enkä yleensä saa itse operoida kameraa, Flinckberg kertoo. Tähän liittyykiin hänen vastauksensa kysymykseen siitä, onko hän yhä suomalaisten tuotantojen käytettävissä. – Todellakin! Pyrin edelleen muun muassa kuvaamaan yhden dokumenttielokuvan vuodessa, jotta kamera ja valot pysyvät hyppysissä.

Työtarjouksia tosin riittää muualtakin kuin Suomesta. – Päätökset seuraavista töistä teen sen perusteella, mikä on kiinnostava tarina, ketkä ovat yhteistyökumppanit ja kuinka haastava projekti on. Mietin myös, kuinka pystyn parhaiten tasapainoilemaan perhe-elämän ja keikkojen välillä.

Flinckenberg ja ohjaaja Juha Wuolijoki Hella W:n kuvauksissa. Kuva: Snapper Films

Seuraavaksi Cheech & Chong -elokuva

Ura Yhdysvalloissakin on kiinni siitä, miten työnsä tekee ja miten ihmisten kanssa tulee toimeen. – Edellinen leffa poikii aina seuraavaa. Tuottajat todella puhuvat keskenään ja suosittelevat niitä työntekijöitä, joiden kanssa homma on toiminut hyvin, Flinckenberg kertoo. – Tällä hetkellä suunnittelemme Cheech & Chong -koomikkoparin viimeisen elokuvan loppukuvauksia ja pöydällä on tarjous DreamWorksin elokuvasta, joka kuvattaisiin Irlannissa. Lisäksi Flinckenberg on juuri debytoinut ohjaajana Avanton Productions Oy:n tuottamalla To Siberia, With My Love -dokumentilla, joka kertoo iäkkäästä pariskunnasta viimeisellä matkalla rakkaalle tundralle.

Varsinaisen kuvaustöiden lisäksi Flinckenberg on mukana suomalaisen Whitepoint Optics Oy:n toiminnassa. Suomalaisittain poikkeuksellinen nuori yhtiö on kehittänyt yhteistyössä Flinckenbergin kanssa uudenlaisen linssisarjan elokuvakameroille. – Se perustuu Swing & Shift -tekniikkaan, jossa terävyysaluetta voi muuttaa perinteistä linssiä monipuolisemmin. Linssisarja oli käytössä myös How It Ends -elokuvassa ja se keräsi paljon innostusta omalaatuisen ilmeensä takia, Flinckenberg kertoo.

Tätä haastattelua tehtäessä suomalaisohjaaja Juha Wuolijoki oli parhaillaan Los Angelesissa ja sattumalta tapasi myös Flinckenbergin. Kaksikko teki yhdessä Hella W:n (2011), visuaalisesti näyttävän filmin kirjailija Hella Wuolijoen elämästä toisen maailmansodan aikaan.

– Peter on harvinainen kuvaaja monesta syystä. Ensinnäkin siksi, että hän on sosiaalinen, sivistynyt ja hauska eikä vain teknisesti taitava. Hän tuo mukanaan hankkeisiin iloa ja positiivisuutta. Hella W:n kuvauksissa nauroimme paljon vaikka elokuvan tarina ei ollut erityisen hauska, Wuolijoki kuvailee. – Peterillä on intuitiivinen ja vahva ymmärrys siitä, mikä on kaunista, aitoa ja kiinnostavaa. Se on aika paljon yhdelle miehelle. En ihmettele yhtään, että hänellä on töitä Yhdysvalloissa.

Flinckenbergin kuvaamat pitkät elokuvat: