Yhdysvaltain ensimmäisenä parhaaseen katseluaikaan esitettynä saippuasarjana tunnettu Peyton Place oli 1960-luvun TV-ilmiö, aikansa merkkiteos, joka hävisi lähes yhtä nopeasti kuin oli ilmaantunutkin. Vuonna 1964 alkanut sarja pohjautui Grace Metalious'n romaaniin, josta Mark Robson oli alle kymmenen vuotta aiemmin ohjannut yhdeksän Oscar-ehdokkuutta saaneen Vihan tyyssijan (1957). Metalious'n romaanin ja varsinkin Robsonin elokuvan pohjalta syntynyt TV-sarja oli heti alusta lähtien niin suosittu, että sitä alettiin lähettää peräti kolmena iltana viikossa ja niinpä neljässä vuodessa jaksoja kertyi peräti 514. Niistä 501:ssä Ryan O'Neal näytteli Rodney Harringtonia, nuorta ja komeaa poikaa, jolla on vispilänkauppaa nätin tytön (Mia Farrow) kanssa, mutta siitä hänen entinen heilansa ei tykkää.

Televisiossa 1960-luvun alusta lähtien siellä sun täällä yhden tai muutaman jakson verran nähdylle 23-vuotiaalle O'Nealille Peyton Place oli tie tähteyteen. Jäätyään pois sarjasta O'Neal näytteli pääroolin Elmore Leonardin romaaniin pohjautuneessa Seikkailunhaluiset-rikoselokuvassa (1969) ja pian sen jälkeen filmasi Arthur Hillerin ohjauksessa Love Storyn (1970) – elokuvan, josta tuli oman aikansa Titanic (1997); nuorten ihmisten rakkaustarina, jota nuoret ihmiset kävivät sankoin joukoin katsomassa.

1970-luvulla O'Neal teki puolisenkymmentä hittiä ja/tai muuten merkittävää teosta. Seuraavassa hänen uransa suurimmat hitit Suomen elokuvateatterilevityksestä tulleiden katsojamäärien perusteella sen kunniaksi, että Love Storyn valmistumisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi pyöreät 45 vuotta ja että O'Nealin myöhempi elokuva Keikkakuski (1978) sai juuri Blu-ray-ensi-iltansa täällä Suomessa.

 

ottaakspaahan
Barbra Streisand ja O'Neal elokuvassa Ottaaks' päähän? Warner Bros.

 

Ottaaks' päähän? (1972)
Alkuperäinen nimi: What's Up, Doc? | Ensi-ilta: 11.8.1972 | DVD: Warner Bros.

Love Storyn (1970) jälkeen O'Neal nähtiin William Holdenin vastanäyttelijänä Blake Edwardsin Lännen miehet – Ross ja Frankissa (1971), joka sai Suomessa vain parikymmentätuhatta katsojaa. Ohjaaja Peter Bogdanovichin tarinaan pohjautuva, Buck Henryn, Robert Bentonin ja David Newmanin käsikirjoittama Ottaaks' päähän? sen sijaan sai loistavan vastaanoton ympäri maailman.

Elokuvassa neljä ulkonäöltään samanlaista, mutta aivan erisisältöistä laukkua päätyy sanfranciscolaiseen hotelliin, jossa laukkujen omistajat päätyvät väärinkäsitysten myötä mitä erikoisimpiin seikkailuihin. Filmin pääosia näyttelivät O'Neal ja Barbra Streisand, seuranaan mm. Madeline Kahn ja Kenneth Mars, jotka molemmat on nähty myös Mel Brooksin komedioissa.

Neljällä miljoonalla (nykyrahassa 23 miljoonalla) tuotettu komedia oli Pohjois-Amerikassa vuoden kolmanneksi katsotuin ensi-ilta, häviten vain Kummisedälle ja S/S Poseidonin seikkailuille. 66 miljoonan dollarin lipputulot vastaisivat nykyisillä hinnoilla yli 315 miljoonan lipputuloja. Espanjassa ja Saksassa kummassakin kolmisen miljoonaa katsojaa saanut elokuva tuli Suomeen nelisen kuukautta sen maailmanensi-illan jälkeen ja meni erinomaisesti, jopa Love Storyakin paremmin. 170 819 katsojaa saanut Ottaaks' päähän? oli vuoden ensi-illoista yhdeksänneksi katsotuin.

 

lovestory
Ali MacGraw ja O'Neal Love Storyssa. Paramount.

Love Story (1970)
Alkuperäinen nimi: Love Story | Ensi-ilta: 3.9.1971 | DVD/BD: Paramount

Arthur Hillerin Love Story ei pohjaudu Erich Segalin romaaniin eikä Segalin romaani pohjaudu Hillerin elokuvaan. Paramountin ostettua Segalin alkuperäiskäsikirjoituksen, yhtiö maksoi Segalille siitä hyvästä, että tämä laati käsikirjoituksen pohjalta myös romaanin, joka tuli markkinoille ennen elokuvaa. Markkinointikikka toimi varmasti vielä paljon paremmin kuin oli osattu toivoakaan, sillä Love Storysta tuli vuoden myydyin romaani Yhdysvalloissa.

Elokuvan menestys oli vielä paljon suurempaa. Kahden erilaisista taustoista tulevan nuoren rakkaustarinan kertovan filmin miespääosaan rikkaan perheen pojaksi palkattiin O'Neal, joka oli ennestään tuttu käytännössä vain Peyton Placesta. Naispääosaan tavallisen työväenluokan tytöksi valikoitui Ali MacGraw, kahdessa pienessä filmissä näytellyt 31-vuotias neitokainen. Ohjaajalla puolestaan oli takanaan niin menestyskomedioita kuin sotaelokuviakin.

Syyskuun 1969 ja maaliskuun 1970 välillä kuvattu elokuva tuotettiin 2,2 miljoonan dollarin pikkubudjetilla, joka vastaisi nykyrahassa 13,5 miljoonaa dollaria. Tänä päivänä sellaisella summalla ei tehdä Hollywoodissa yhtään mitään. Vielä vähemmän nykypäivän Hollywoodissa tehdään elokuvia, joilla ei ole onnellista loppua – mutta eipä sellaisia juuri tehty Love Storynkaan aikaan, vaikka sen esimerkki ja menestys olisi voinut sellaisen suuntauksen synnyttääkin.

Love Story sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 16. päivänä joulukuuta 1970. Menestys oli valtava: vuoden katsotuin elokuva hieman yli 100 miljoonan dollarin lipputuloilla, jotka inflaatioon suhteutettuna vastaisivat nykypäivän lipunhinnoilla 570 miljoonan dollaria. Love Storyn lisäksi vuoden 1970 ensi-illoista vain Kiitorata pääsi Pohjois-Amerikassa yli 100 miljoonan dollarin rajan.

Tuollaisella summalla elokuvan tuotanto- ja markkinointikustannukset katettiin helposti, mutta lisää rahaa oli luvassa ulkomaanlevityksestä. Ympäri Euroopan hyvin menestynyt filmi saapui meikäläisiin teattereihin 3. päivänä syyskuuta 1971. Peyton Place pyöri yhä televisiossa ensiesityksenä ja oli koko kansan tuntema. O'Neal lennätettiin Suomeen kiertämään vuoden 1970 juhannusyön rock-konsertteja, nuoriso oli polvillaan. Siihen nähden Love Storyn Suomessa saama 166 415 katsojan yleisö oli jopa vaatimaton. Vuoden 1971 ensi-illoista Love Story oli kuitenkin yhdeksänneksi katsotuin.

O'Nealin uran tähän mennessä ainoa Oscar-ehdokkuus tuli Love Storysta. Hän toisti roolinsa vuonna 1978 Oliverin storyssa, jonka menestys jäi olemattomaksi verrattuna edeltäjäänsä. Suomessa se ei saanut edes kymmenesosaa Love Storyn katsojamäärästä.

 

paperikuu
O'Neal ja Tatum O'Neal elokuvassa Paperikuu. Paramount.

Paperikuu (1973)
Alkuperäinen nimi: Paper Moon | Ensi-ilta: 28.7.1973 | DVD: Paramount

Bogdanovichin ohjaamien Ottaaks' päähän?- ja Paperikuu-elokuvien välissä O'Neal nähtiin Bud Yorkinin komediassa Varas joka tuli päivälliselle (1973), joka sai Suomessa noin 18 500 katsojaa. Pari kuukautta Yorkinin elokuvan ensi-illan jälkeen Suomen teattereihin saapui Joe David Brownin romaaniin pohjautunut Paperikuu, joka oli saanut maailmanensi-iltansa vain kahta kuukautta aiemmin. Jacques Tournerin ohjaama Sanan voimalla (1950) ja Delmer Davesin Kiirastulessa (1958) pohjautuivat nekin Brownin romaaneihin.

1920-luvun lama-aikaan sijoittuva Paperikuu on kertomus huijarista ja tämän seuraan liittyvästä nuoresta tytöstä, joka saattaa olla tämän tytär. Pääosissa nähtiin O'Neal ja tämän tytär Tatum, toisessa naispääosassa Ottaaks' päähän? -elokuvassakin nähty Madeline Kahn. Tatum O'Nealista tuli 10-vuotiaana historian nuorin Oscar-voittaja, kun hänet palkittiin parhaan naissivuosan Oscarilla. Sivuosakategoriaan meni myös Kahnin ehdokkuus, ja elokuva oli lisäksi ehdolla myös käsikirjoituksesta ja äänisuunnittelusta.

Paperikuu oli Pohjois-Amerikassa vuoden 10. katsotuin ensi-ilta, ja 31 miljoonan dollarin lipputuloilla katettiin helposti elokuvan 2,5 miljoonan (13,5 nykymiljoonan) tuotantokustannukset. Toisin kuin O'Nealin muutamat edelliset hitit, Paperikuu ei menestynyt lainkaan Ranskassa, jossa se sai vain 125 000 katsojaa. Niinpä Paperikuu saikin jopa Suomessa enemmän katsojia kuin Ranskassa. Täällä  elokuva houkutteli teattereihin 136 236 katsojaa, ja siitä tuli vuoden 12. katsotuin ensi-ilta.

 

yksisiltaliikaa
Gene Hackman, O'Neal, Michael Caine, Dirk Bogarde ja Edward Fox elokuvassa Yksi silta liikaa. MGM.

Yksi silta liikaa (1977)
Alkuperäinen nimi: A Bridge Too Far | Ensi-ilta: 16.12.1977 | DVD/BD: SF Film

Näyttelijä-ohjaaja Richard Attenborough'n kolmas ohjaustyö Yksi silta liikaa oli brittiläis-saksalainen yhteistuotanto, jossa liittoutuneet yrittävät ottaa haltuunsa useita strategisesti merkittäviä siltoja Saksanmaalla. Ottaen huomioon Attenborough'n kahden edellisen elokuvan vaatimattoman yleisömenestyksen, on suorastaan ihme, että hän sai ohjata nykyrahassa yli sata miljoonaa dollaria maksaneen, tähtinäyttelijöitä pursuavan sotaelokuvan.

Peräti 175-minuuttiseksi paisuneen elokuvan niminäyttelijöitä olivat O'Nealin lisäksi Robert Redford, Sean Connery, Michael Caine, Laurence Olivier, Gene Hackman, Anthony Hopkins, James Caan, Maximilian Schell, Hardy Krüger, Liv Ullmann, Elliott Gould, Edward Fox ja Dirk Bogarde. Nimekäs näyttelijäkaarti oli varmasti suurimpia syitä siihen, miksi eurooppalainen, toisesta maailmansodasta kertova elokuva menestyi niinkin hyvin Pohjois-Amerikassa, jossa se oli vuoden seitsemänneksi katsotuin ensi-ilta 50 miljoonan (nykyrahassa 185 miljoonan) dollarin lipputuloillaan.

Pohjois-Amerikassa ja Iso-Britanniassa jo kesäkuussa nähty elokuva saapui Suomeen vasta joulukuun puolivälissä. Siihen mennessä suomalaiskatsojat olivat jo sankoin joukoin käyneet katsomassa Sam Peckinpahin Rautaristiä ja Jack Smightin Midwayn taistelua, joille Yksi silta liikaa ei ainakaan yleisömenestyksen osalta pärjännyt. 96 359 katsojaa saanut filmi oli vuoden 20. katsotuin ensi-ilta.

 

barrylyndon
O'Neal ja Marisa Berenson elokuvassa Barry Lyndon. Warner Bros.

 

Barry Lyndon (1975)
Alkuperäinen: Barry Lyndon | Ensi-ilta: 24.9.1976 | DVD/BD: Warner Bros.

Paperikuun jälkeen ehti vierähtää tovi, ennen kuin O'Neal nähtiin seuraavan kerran valkokankaalla. Perfektionisti Stanley Kubrick kuvasi William Makepeace Thackerayn romaaniin pohjautuvaa Barry Lyndonia 300 päivän ajan keväästä 1973 aina seuraavan vuoden alkuun asti. 1700-luvun Englantiin sijoittuvassa tarinassa O'Neal näytteli suuren pääroolin Lyndonina, joka nai varakkaan perijättären ja pääsee kertaheitolla elämään rikkaiden elämää.

Vajaalla 50 miljoonalla nykydollarilla tuotettu 184-minuuttinen filmi oli huomattavasti vaatimattomampi yleisömenestys kuin Kubrickin edelliset filmit (Lolita, Tohtori Outolempi, 2001: Avaruusseikkailu ja Kellopeliappelsiini), joskaan mistään flopista ei voida puhua. Pohjois-Amerikasta parinkymmenen miljoonan dollarin lipputulot kerännyt filmi sai Euroopassakin miljoonia katsojia, vaikkakin Suomessa vain 82 454 katsojaa innostui filmiä katsomaan. Pohjois-Amerikassa ja Iso-Britanniassa joulukuussa 1975 ensi-iltansa saanut elokuva nähtiin Suomessa vasta syyskuussa 1976. Vuoden ensi-illoista se oli 19. katsotuin.

 

keikkakuski
O'Neal ja Isabelle Adjani elokuvassa Keikkakuski. Universal.

 

Keikkakuski (1978)
Alkuperäinen nimi: The Driver | Ensi-ilta: 28.7.1978 | DVD/Blu-ray: Universal Sony

O'Nealin tähdittämän Varas joka tuli päivälliselle -elokuvan käsikirjoittanut Walter Hill debytoi ohjaajana Haastajalla (1975), pääosassa Charles Bronson. Toisen elokuvansa pääosiin hän sai O'Nealin, Bruce Dernin ja Isabelle Adjanin. Ryöstäjien keikkakuskista ja tätä jahtaavasta poliisista kertova ranskalaisvaikutteinen elokuva tuntuu puolestaan olleen vaikuttajana Nicolas Winding Refnin Drivelle (2011), jonka kanssa sillä on useita yhtäläisyyksiä.

Keikkakuskin budjetti oli kohtalaiset neljä miljoonaa dollaria (15 nykymiljoonaa), mutta Pohjois-Amerikan vuokratuotot jäivät 2,25 miljoonaan. Euroopassa menestys oli kohtalainen, Suomessa elokuvan ensi-ilta oli erittäin poikkeuksellisesti jo samana päivänä kuin Pohjois-Amerikassa; katsojia kertyi 73 152 ja ensi-iltavuoden katsojatilastosta irtosi 39. sija.

Keikkakuski sai kesällä pohjoismaisen Blu-ray-julkaisun, joka löytyy jo Suomenkin kaupoista.

 

kovatkunditeivattanssi
Isabella Rossellini ja O'Neal tanssivat elokuvassa Kovat kundit eivät tanssi. Cannon Films.

 

Kovat kundit eivät tanssi (1987)
Alkuperäinen nimi: Tough Guys Don't Dance | Ensi-ilta: 25.12.1987 | DVD: Ei tiedossa

Kirjailija Norman Mailerin ura elokuvaohjaajana alkoi pienillä filmeillä 1960-luvun lopulla ja päättyi Menahem Golanin ja Yoram Globusin tuottamaan Kovat kundit eivät tanssi -farssiin. Mailerin oman romaaninsa pohjalta myös käsikirjoittama teos on sittemmin tullut jossain määrin kuuluisaksi internetistä löytyvän pätkän myötä.

Cannesin elokuvajuhlilla ensi-iltansa saaneessa filmissä O'Neal näyttelee alkoholistia kirjailijaa, joka herää autostaan, jossa on ympäriinsä verta ja naisen pää. Isabella Rossellini näyttelee kirjailijan entistä tyttöystävää.

Pohjois-Amerikasta alle miljoonan dollarin lipputulot kerännyt filmi meni Suomessa huomattavasti paremmin. O'Nealia ei ollut vuosiin nähty edes tämän luokan yleisömenestyksissä, mutta alle puoli vuotta aiemmin Suomen-ensi-iltansa oli saanut Rossellinin edellinen elokuva, David Lynchin Blue Velvet – ja sinisempi oli yö (1986), joka lienee ollut O'Nealia suurempi syy elokuvan menestykseen. Kovat kundit eivät tanssi sai lopulta 44 891 katsojaa ja oli vuoden ensi-illoista 37. katsotuin, päihittäen mm. David Cronenbergin Kärpäsen (1986) ja Rob Reinerin Viimeisen kesän (1986).

 

 

Ryan O'Nealin elokuvien katsojaluvut Suomessa

Kreditoimattomat roolit kursivoituna.

ELOKUVA VUOSI ENSI-ILTA OHJAUS KATSOJAT
Ottaaks' päähän? 1972 11.08.72 Peter Bogdanovich 170 819
Love Story 1970 03.09.71 Arthur Hiller 166 415
Paperikuu 1973 28.07.73 Peter Bogdanovich 136 236
Yksi silta liikaa 1977 16.12.77 Richard Attenborough 96 359
Barry Lyndon 1975 13.09.76 Stanley Kubrick 82 454
Keikkakuski 1978 28.07.78 Walter Hill 73 152
Kovat kundit eivät tanssi 1987 25.12.87 Norman Mailer 44 891
Hakkaustarina 1979 02.11.79 Howard Zieff 30 091
Lännen miehet Rossa ja Frank 1971 19.11.71 Blake Edwards 21 054
Varas joka tuli päivälliselle 1973 25.05.73 Bud Yorkin 18 496
Kaappaus yössä 1981 20.11.81 Ernest Day 16 464
Oliverin story 1978 27.04.79 John Korty 14 056
Läpinäkyvä juttu 1981 05.03.82 Andrew Bergman 10 089
Taivaallinen rakastaja 1989 25.08.89 Emile Ardolino 4 840
Viiden pennin leffa 1976 10.07.77 Peter Bogdanovich 4 494
Suhde 1981 23.10.81 Jules Dassin 2 961
Ontuva aisapari 1982 25.01.85 James Burrows 1 422
      YHTEENSÄ: 894 293