Haastattelussa Heidi Krohn, filmitähti

Heidi Krohnista (s. 1934) tuli 1950-luvun puolivälissä nuorten suomalaisten naisten suosikkifilmitähti. Onnekkaan yhteensattuman kautta hän jo teatterikoululaisena pääsi Veikko Itkosen tuotantoyhtiön uuden elokuvan, Leenan, päänäyttelijäksi. Näyttelijä Sakari Jurkan ohjaamasta filmistä tuli yleisömenestys ja sen kaksikymmenvuotiaasta päänäyttelijästä filmitähti, yksi viimeisistä niistä, ennen kuin suomalainen elokuvateollisuus kaatui television ja SF:n lopettamisen myötä.

Pientä elokuvavalmistamoa kolmen suuren – SF:n, Suomi-Filmin ja Fennadan – varjossa pitäneelle Veikko Itkoselle Krohn merkitsi ensimmäistä "omaa" filmitähteä, joka toisi katsojia myös yhtiön muille tuotannoille. Seuraavan kahden vuoden aikana Krohn näyttelikin pääroolit Matti Oraviston Tähtisilmässä, Itkosen itsensä ohjaamassa Tyttö tuli taloon -komediassa ja Jack Witikan rakastetussa Sillanpää-filmatisoinnissa Silja – nuorena nukkunut, jonka nimiroolissa Krohn tekee yhden uransa parhaimmista ellei parhaimman roolin. Sattumalta Krohnin toinen nimi oli samainen tunnetuimman filmiroolinsa kanssa.

Ennen suomalaisen elokuvateollisuuden kaatumista Krohn ehti näytellä myös yhden suomalaisen elokuvan suurimman mestarin, Valentin Vaalan, ohjauksessa vuoden 1957 värifilmatisoinnissa Aleksis Kiven Nummisuutareista. Muihin rooleihin lukeutuvat Aarne Tarkaksen filmit Vihdoinkin hääyö..., Herra sotaministeri, Paksunahka ja Turkasen tenava! sekä Esko Töyrin Pää pystyyn, Helena. Sittemmin Krohn on näytellyt mm. Lars G. Thelestamin menestyselokuvassa Tuntematon ystävä ja Jaakko Pakkasvirran ohjaamassa Eino Leino -tarinassa Runoilija ja muusa, jotka molemmat valmistuivat vuonna 1978.

Haastattelimme Heidi Krohnia sähköpostitse koskien hänen filmitähteyttään, työskentelyä suomalaisen elokuvan legendojen kanssa sekä näyttelemisestä tänä päivänä.

Heidi Krohnin haastattelu

Isäsi oli kirjallisuustieteen professori Turun yliopistossa. Kuinka paljon hänen uravalintansa vaikutti sinun omaasi, olettehan molemmat taiteenalalla? Kannustiko hän sinua näyttelijäuralle?

Äitipuoleni Kerttu Krohn oli näyttelijä. Olin tietenkin seurannut ja kuunnellut hänen harjoitteluaan ja se vaikutti tietenkin paljon minuun. Mutta ei isäni eikä Kerttu minua mitenkään yllyttäneet tälle alalle. Mieluummin päinvastoin. Ajattelivat, ettei arka luonteeni sovi.

Teatterikoulussa opiskellessasi teit jo ensimmäisen elokuvaroolisi Veikko Itkosen tuottamassa ja näyttelijä Sakari Jurkan ohjaamassa Leenassa (1954). Kuinka vaikeaa oli tuolloin, suomalaisen elokuvan tuotantomäärässä laskettuna kulta-ajalla, päästä näyttelemään elokuvaan ja vieläpä päärooliin? Herättikö elokuvarooli jyrkkiä reaktioita puolesta tai vastaan muissa näyttelijöissä, teatterikoululaisissa tai teatterikoulun opettajistossa?

Olin katsomassa kavereiden kanssa Ylioppilaiden Kulttuuri -kilpailua Vanhalla Ylioppilastalolla keväällä 1954 ja sieltä katsomosta oli Veikko Itkonen huomannut minut ja pyysi koekuvaukseen. Meitähän oli monta, mm. Teija Sopanenkin, jota oli koekuvattu Leena-filmin pääosaan. Ohjaajaksi tuli Sakari Jurkka, joka oli päättänyt, että minä sovin rooliin parhaiten.

Teatterikoulun rehtorin Wilho Ilmarin mielestä minun piti valita joko teatteri tai filmi.  Silloin kun piti aloittaa kuvaukset kesällä, tulikin lakko ja minua kiellettiin osallistumasta kuvauksiin. Oli jotain sopimuskiistoja Näyttelijäliiton ja filmifirmojen välillä. Olisin osallistunut kuvauksiin silloin kesällä, mutta kaikki siirtyikin syksyyn ja silloin opinnot piti jatkua. Filmityö houkutteli kuitenkin ja jätin koulun kesken.

Wilho Ilmarihan oli itsekin ollut elokuvaohjaajana ja menestynyt silläkin puolella varsin hyvin. Eikö siis ole hieman outoa, että hän teatterin puolella halusi näyttelijöiden valitsevan joko teatterin tai elokuvan eikä tekemään molempia, kuten hän itse tapasi tehdä?

Hänen mielestään tarvitsin lisää opetusta, jos tahdoin teatteriin (jossa hän varmasti oli oikeassa). Tein sitten Tampereen Pikkuteatterissa viisi pääroolia kahdessa vuodessa ja sain siis käytännön opetusta 1959–1961. Samoin oli Teatteri 55:ssä Helsingissä, jossa näyttelin kolme roolia vuosina 1956–1958 sekä kaksi kiertuetta ympäri Suomen.

Sinun kanssasi Tyttö tuli taloon -elokuvassa näytellyt Joel Rinnehän oli myös näitä ihmisiä, jotka julkisestikin vähättelivät elokuvaa, mutta silti tekivät niitä. Muistatko Rinteen työskentelytavoista Tyttö tuli taloon -elokuvan kuvauspaikalta jotakin? Oliko hän valmis auttamaan tai antamaan rakentavaa palautetta nuoremmille vastanäyttelijöille, vai pysyttelikö hän omissa oloissaan?

Jopi oli tosi suvereeni näyttelijä, joka osasi yllättää ja improvisoida kesken kuvauksen. Hän ennen kaikkea näytti esimerkillään.

En ole Leenaa ja Tähtisilmää nähnyt, koska niitä ei ole DVD:llä julkaistu, mutta teit erittäin luontevan ja hienon roolisuorituksen jo muutaman vuoden päästä Siljassa sekä onnistuneet roolit samoihin aikoihin myös Tyttö tuli taloon-, Vihdoinkin hääyö- ja Nummisuutarit-elokuvissa. Miten kameranäytteleminen onnistui teatterikoulutuksen saaneelta?

En tiedä, mutta hauskaa oli! Minulla ei ollut estoja kameran edessä. Kaikki oli kuin leikkiä. Olin aika lapsellinen ikäisekseni. 

Keskittyiväkö Jurkka ja sinua Tähtisilmässä ohjannut Matti Oravisto –  molemmat ensisijaisesti näyttelijöitä –  ohjaajina nimenomaan näyttelijätyöhön vai oliko heillä kiinnostusta myös elokuvan muuhun taiteelliseen puoleen: kuvausryhmän johtamiseen, kuvasuunnitteluun ja leikkaukseen?  Oravistoahan on pidetty yhtenä SF:n "käyntiin-huutajista" –  ohjaajista, jotka eivät tienneet nimenomaan elokuvan ohjaamisesta mitään eivätkä siihen puuttuneetkaan.

En usko, että Sakari ja Matti tosiaan filmin tekniikkaan puuttuivat, mutta molemmat olivat tehneet paljon filmejä näyttelijöinä ja tiesivät alasta paljon. Molemmat olivat hyviä filmi- ja teatterinäyttelijöitä, joten he osasivat ohjata minua juuri oikeaan suuntaan eli luonnollisuuteen.

Leenan menestyttyä varsin hyvin –  saaden karkeasti arvioituna lähemmäs 300 000 katsojaa –  pääsit näyttelemään vielä kolmessa Itkosen tuottamassa elokuvassa. Nopeastihan sinusta tuli uusi filmitähti, erityisesti kaltaistesi nuorten naisten suosikki. Tekikö Itkonen jo varhaisessa vaiheessa, Leenaa tehtäessä, sinulle selväksi aikovansa tehdä sinusta tähden ja antavansa suuria, merkittäviä rooleja myös jatkossa?

Niin, minähän olin Itkosella vaatimattomalla kuukausipalkalla, joka meni vanhempieni tilille. Itse sain taskurahaa. Ja kyllä oli kovat suunnitelmat. Sitten Siljan jälkeen, ja koska vanhempani eivät pitäneet Tyttö tuli taloon -filmistä, sanouduin irti kuukausipalkkasysteemistä toivoen, että olisi muitakin mahdollisuuksia. Itkoset [Veikko ja vaimo, näyttelijänäkin tunnettu Eija Karipää] pahastuivat kovasti.  Ja heille kyllä tuli jotain verotusongelmia muutenkin, koska sitten häipyivät muille maille muutaman vuoden päästä.

Mainitsit, etteivät vanhempasi pitäneet Tyttö tuli taloon -filmistä; mikseivät?

No, vanhempani olivat niin vakavan taiteen puolustajia! Jotenkin heidän mielestään filmi oli jotain himphamppua.

Kuinka paljon vanhempasi olivat mukana suunnittelemassa sinun elokuva- ja teatteriroolejasi?

Eivät he muuten sekaantuneet kuin silloin, kun piti saada joku vakavampi rooli ja myös siihen, että lopetin sopimukseni Itkosen kanssa.

Teit epäilemättä elokuvaurasi parhaimman ja ikimuistettavimman roolin Jack Witikan Silja – nuorena nukkuneen nimiroolissa herkkänä nuorena naisena, jonka karu elämä päättyy jo ennen kuin se on kunnolla ehtinyt alkamaan. Witikkahan oli tehnyt uraa myös teatterin parissa; olitko työskennellyt Witikan kanssa jo teatterituotantojen parissa, ennen kuin sinut valittiin Siljan rooliin? Muistaisin nähneeni joitakin Siljaa varten tekemiäsi koekuvauksia; ilmeisesti roolitus ei sinut hyvin tuntevasta tuottaja Itkosesta huolimatta ollut selvää jo varhaisessa vaiheessa? Oliko kirjailija F. E. Sillanpäällä sananvaltaa roolittamisessa, vai oliko hän alkuunkaan mukana elokuvan teossa?

Niin, koekuvauksia kyllä tehtiin jokaisen filmin yhteydessä vaikka rooli oli jo annettu minulle. Katsottiin meikki- ja hiusasiat sekä puvustusasiat kuvasta. Minulla on koekuvauspätkiä esimerkiksi Tähtisilmästäkin.

Silloin kuvauksien aikana en kuullut, että Sillanpää olisi ollut paikalla tai kiinnostunut. Joskus kuvauksien jälkeen olin Sillanpään tyttären kotona Herttoniemessa, jolloin tapasin Sillanpään.

Witikan kanssa en ollut tehnyt mitään aikaisemmin, kyllä nähnyt hänen ohjauksiaan teatterissa. Ja luulen, että vanhemmillani oli sormensa pelissä,  koska halusivat että näyttelisin jotain vakavaa välillä.

Silja –  nuorena nukkunut on jokaiselta osa-alueeltaan onnistunut elokuva, ei vähiten sinun roolisuorituksesi osalta. Minkälainen ohjaaja Witikka oli näyttelijälle? Entä kuinka paljon hän kiinnitti huomiota elokuvan kuvalliseen puoleen?

Kyllä Witikka oli aktiivinen kuvien ja kuvauksen suunnittelija. Hänhän oli käynyt opissa Amerikassa ja Englannissa.

Meillä oli käsittääkseni hyvä yhteisymmärrys Witikan kanssa. Hän haki minut aina ulkokuvauksiin autollaan. Emme paljon puhuneet, mutta hän soitti matkan aikana Siljaan sopivaa klassista musiikkia. Hän antoi enemmän tunnelmaohjausta eikä koskaan sanonut miten minun piti olla tai  puhua.

Näyttelit neljässä Itkosen tuottamassa elokuvassa. Tuntuiko sinusta siltä, että Silja – nuorena nukkunut oli näistä filmeistä Itkoselle ja mahdollisesti myös Witikalle kaikkein tärkein?

En tiedä oliko Silja heille tärkein, koska olivathan he tehneet paljon muitakin filmejä. Mutta minulle se oli tärkein.

Kuinka suuret paineet suuren pääosannäyttelijälle syntyi roolista, jonka koko kansa tunsi jo arvostetusta romaanista ja siitä tehdystä filmatisoinnista?

En muista että olisi ollut paineita. Luin tietysti muutamaan kertaan teoksen ja minusta oli ihanaa saada tehdä Silja. Tunsin sen omaksi roolikseni.

Muistatko nähneesi Teuvo Tulion, 1950-luvun lopulla Adams Filmin palossa lopullisesti tuhoutuneen Silja-filmatisoinnin ennen tai jälkeen oman Silja-roolisi?

En ollut nähnyt [Linnanheimon] Reginan Siljaa, muuta kuin kuvia. Mutta arvaan, millainen Tulion filmin on täytynyt olla, kun on nähnyt muita hänen filmejään.

Kirjassa puhutaan Siljan tummista kutreista ja silmistä, niin että tunsin, että tämä rooli sopi minulle. Ja vielä Siljan sivullisuus elämässä.

Siljan valkokankaalle sovitti Iltasanomien elokuvakriitikkona, mutta myös esim. Tuntemattoman sotilaan filmatisoinnin käsikirjoittajana tunnettu Juha Nevalainen. Oliko hän mahdollisesti mukana Siljan kuvauksissa ja jos, niin mitä muistat hänestä? Kysyttiinkö sinun mielipiteitäsi käsikirjoitusta tehtäessä tai kuvausvaiheessa vai noudatettiinko käsikirjoitusta täsmälleen siten kuin se on kirjoitettu?

Minulla ei ole mitään mielikuvaa Juha Nevalaisesta filmauksen tiimoilla. Toki tunsin hänet joistakin tilaisuuksista, joissa olin tavannut hänet.

Mielestäni aivan selvästi edettiin käsikirjoituksen mukaan. Jota ei tehty Leenan, Tähtisilmän tai Tyttö tuli taloon kohdalla.

Voisi olettaa, että Esko Töyri ja Aarne Tarkas olisivat ohjaajina keskittyneet kaikkeen muuhun paitsi näyttelijätyöhön, Töyrin ohjatessa sinua Fennadan Pää pystyyn, Helena -filmissä ja Tarkaksen elokuvissaan Vihdoinkin hääyö, Paksunahka, Herra sotaministeri ja Turkasen tenava. Miltä erityisesti Tarkaksen työskentelytapa tuntui nuoresta näyttelijästä? Ilmeisesti olit kuitenkin kovasti Tarkaksen mieleen, kun hän kunkin elokuvan studiosta riippumatta halusi työskennellä kanssasi?

Olin aina innossani, kun olin lukenut Tarkaksen käsikirjoituksen. Hauskat aiheet ja mielikuvitusta. Mutta Tarkas oli sellainen hätähousu, että kaikki piti saada nopeasti purkkiin. Eikä hän osannut auttaa näyttelijää, kun esimerkiksi Herra sotaministerissä piti olla kohtalokas ja aikuinen ihminen. Kysyin, että miten tämä pitäisi tehdä, niin sain vastaukseksi: ”Siksi olen ottanut ammatti-ihmisen, että hän itse tietää”.  Hän oli kyllä kultainen ihminen muuten.

Tarkaksen elintavoista myös työaikoina on kirjoitettu paljon. Muistatko Tarkaksen olleen selvästi työkyvyttömässä kunnossa elokuvien kuvausten aikaan?

Sitä en muista. Tehtiin joku telkkarityökin myöhemmin hänen kanssaan.

Vuonna 1957 näyttelit historian toisessa kotimaisessa värielokuvassa, itsensä Valentin Vaalan ohjaamassa Nummisuutareissa Jaanan roolin. Mitä muistat Vaalasta ja hänen työskentelytavoistaan? Hänhän oli kuulemma varsin kiinnostunut näyttelijätyöstä, joidenkin kertomusten mukaan seuraten ja "näytellen" kohtaukset kameran vieressä samanaikaisesti näyttelijöiden kanssa.

Niin sen muistan, että kun tehtiin Nummisuutareita oli hyvin sateinen kesä ja oli paljon odottamista. Kävin aina silloin ratsastustunneilla Lohjalla. Ja että piti käyttää niitä valopleksejä, joten siinä sitten siristeltiin kuvissa ja kuvauksissa. Olin siinä niin pienessä tehtävässä, ettei Vaala paljon kiinnittänyt minuun huomiota, vaan Martti Kuninkaaseen – tietenkin, kun hän oli pääosassa.

Ehdit työskennellä kaikkien 1950-luvun merkittävimpien tuottajien kanssa: Toivo Särkän, Risto Orkon, Mauno Mäkelän ja Veikko Itkosen. Onko sinulla joitakin erityisiä muistoja heistä; oliko Särkkä maineensa veroinen ärisijä myös nuorille naisnäyttelijöille? Kuinka paljon nämä tuottajat olivat mukana elokuvan tekemisessä niiden kuvaus- ja suunnitteluvaiheessa?

Itkosen oikeastaan tunsin parhaiten ja hän oli pienessä firmassaan paljon mukana myös kuvausten yhteydessä ja hänhän myös leikkasi filmit.

Särkän tempperamenttiin tutustuin kun neuvottelimme palkkioista. Voi sitä huutoa ja mekastusta. Miten olin saanut ansiotta mainetga ja vielä minulle pitäisi maksaa palkkaakin.

Orkon tapasin vain ohimennen kuvauspaikalla ja jossain juhlissa. Samoin muistan Mauno Mäkelän hyvin herttaisena ihmisenä. Hänetkin tapasin enemmän jossain juhlissa. Heidän firmansahan olivat niin suuret, etteivät pienet näyttelijäparat tai kuvaukset sen kummemmin kiinnostaneet.

Minkälaista filmitähden elämä oli 1950-luvulla? Viettivätkö nuoret naisnäyttelijätkin aikaansa ravintoloissa viiniä juoden ja taiteesta puhuen, vai oliko elämäsi ns. normaalia, kuuluisuudesta huolimatta? Kuinka paljon elokuva- ja teatterialan ihmiset pitivät yhtä myös työn ulkopuolella?

En ole koskaan ollut hyvä istumaan ravintoloissa. Ehkä enemmän sitten Teatterivuosina 1959–2003. Ja synnytin tyttäret siinä välissä, ettei paljon aikaakaan ollut juhlimiseen. Filmausaikanani oli melkein vaan sellaiset suuremmat juhlatilaisuudet iltapukuineen kuten Jussi-juhlat tai erilaiset hyväntekeväisyystanssiaiset.

Tuohon aikaan lehdistön kiinnostus elokuvanäyttelijöitä kohtaan oli nykyistä huomattavasti suurempaa, mutta lehtijuttujen perusteella voisi päätellä, että silloin journalisteilla oli nimenomaan journalistista kunnianhimoa –  paljastusjuttuja elokuvatähdistäkään ei nähty. Muistatko pahoittaneesi mielesi lehdistölle? Ilmeisesti tuohon aikaan elokuvalehtien toimittjat kävivät usein joko kuvauspaikalla tai näyttelijän kotona haastattelemassa heitä/teitä?

En muista pahoittaneeni mieltäni. Kaikki olivat kilttejä minulle.  Paljon tosiaan tehtiin haastatteluja.

Olet näytellyt televisiossa 1960-luvun alusta alkaen ja viimeisimmäksi Veikko Aaltosen verrattain suurella rahalla tehdyssä Helppo elämä -sarjassa. Onko näyttelijän kannalta televisiotyö muuttunut merkittävästi tuon viidenkymmenen vuoden aikana? Käytetäänkö televisiotuotantojen kuvaamiseen enää yhtä paljon aikaa kuin mihin nuoren TV1:n suojissa oli 1960-luvulla mahdollisuudet?

Niin, nämä TV-sarjat kyllä pistetään vauhdilla purkkiin. Kun taas TV:n alkuaikoina tehtiin enemmän teatterinomaisesti. Se olikin TV-teatteria harjoituksineen ja pala palalta purkkiin. Niin ja alkuaikoina jopa suorina lähetyksinä.

Aaltosen ja muidenkin ohjaajien kanssa on ollut kyllä mukavaa työskennellä. Viimeksi olin mukana tv-sarjassa Puolustuksen puheenvuoro. Hauska rooli. Sakari Kirjavainen ohjasi.  

Helppo elämä -televisiosarjan roolistasi on kulunut vain hetken aikaa, mutta valkokankaalla sinua ei ole nähty sitten vuoden 1994. Oletko jo luopunut elokuvatyöstä vai vieläkö olisit halukas näyttelemään valkokankaallakin? Minkälaisista rooleista olet tänä päivänä kiinnostunut?

Voi voi. Olisi tosi upeata saada vielä hyvä elokuvarooli. Mutta ikä painaa! Eikä aina löydy hyviä mummorooleja. Teatterin olen kyllä jättänyt.

Vieläkö seuraat kotimaisen elokuvan tapahtumia ja katsot uusia kotimaisia filmejä? Onko jotakin erityistä lajityyppiä tai johonkin materiaaliin perustuvaa filmatisointia, jonka haluaisit nähdä?

Seuraan toki! Itsekin sotalapsena olleena Klaus Härön filmit ovat koskettaneet. Ja olen jopa nähnyt Vares-filminkin. Ja tietysti jos poikani Kristo Salminen esiintyy teatterissa tai elokuvissa täytyy ne nähdä.

Silja – nuorena nukkunut julkaistaan DVD:llä 16. helmikuuta 2012.

Heidi Krohnin elämäkerta, Eija Mäkisen kirjoittama
Heidi Krohn – Elämäni kivet (2009, Like Kustannus)
on myytävänä kirjakaupoissa.