Bibi Andersson, Bergmanin elokuvien tähti, kuoli 83-vuotiaana

Bibi Andersson (vasemmalla) ja Liv Ullmann (oikealla) elokuvassa Persona – naisen naamio (1966). Kuva: MGM/SF

Ingmar Bergmanin kanssa tekemistään elokuvista tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Bibi Andersson on kuollut 83-vuotiaana. Andersson oli syntynyt Tukholmassa 11. marraskuuta vuonna 1935. Kymmenen vuotta sitten saadun halvauskohtauksen jälkeen Andersson oli pysyvässä sairaalahoidossa. Näyttelijälegendan kuolemasta uutisoi muun muassa The Hollywood Reporter.

Andersson seurasi balettitanssijasiskonsa jalanjälkiä elokuvanäyttelijäksi, mutta hänen filmiurastaan tuli huomattavasti pidempi, menestyksekkäämpi ja merkityksellisempi kuin siskonsa omasta. Alf Sjöbergin Neiti Julien (1951) avustajana alkanut elokuvaura kesti kuusikymmentä vuotta, minkä aikana Andersson jätti oman jälkensä ruotsalaisen elokuvan ja koko elokuvataiteen historiaan.

Victor Sjöström ja Bibi Andersson elokuvassa Mansikkapaikka (1957). Kuva: SF Studios

Yli kymmenen elokuvaa Bergmanin kanssa

Bergmanin ja Anderssonin yhteistyö alkoi Kesäyön hymyilyllä (1955), jonka jälkeen Bergman ohjasi Anderssonia vielä yhdeksässä elokuvassa ja kahdessa tv-tuotannossa. Seitsemännessä sinetissä (1957) Anderssonilla oli keskeinen sivuosa näyttelijäpariskunta Jofin ja Mian kauniimpana osapuolena, mutta vielä suurempi ja merkittävämpi oli Saran osa Mansikkapaikassa (1957). Bergmanin kaunis ja surumielinen kuvaus vanhan miehen (Victor Sjöström) kaipuusta takaisin onnellisten nuoruusvuosien pariin tarjosi Anderssonille kaksoisroolin: nykyhetkessä hän oli vanhalta professorilta kyydin saava liftari ja professorin muistikuvissa tämän nuoruudenrakastettu.

Elokuvassa Elämän kynnyksellä (1958) Andersson näytteli yhtä pääosista: synnytyssairaalan nuorta äitiä, jonka on päätettävä, pitääkö hän lapsensa vai ei. Samana vuonna Andersson teki Bergmanin kanssa myös paljon suuremman maineen saaneen Kasvot-elokuvan ja televisioon Rabies-nimisen elokuvan.

Paholaisen silmässä (1960) Andersson on nuori papin tytär, joka on menossa naimisiin neitsyenä. Paholainen ei tästä pidä, joten hän lähettää Don Juanin (Jarl Kulle) viemään tytön neitsyyden ennen sulhasta. Puhumattakaan naisista -elokuvassa (1964) Andersson on musiikkikriitikon (Kulle) monista rakastajista tärkein.

Anderssonin ja Bergmanin yhteistyö huipentui Persona – naisen naamioon (1966), ainutlaatuiseen elokuvaan puhumisen lopettaneesta naisnäyttelijästä ja tämän naispuolisesta hoitajasta, jolla oma ja potilaan identiteetti alkaa mennä sekaisin. Andersson teki samana vuonna toisen suuren naispääosan Vilgot Sjömanin Siskonpeti 1782:ssa.

Yhteistyö Bergmanin kanssa jatkui Intohimolla (1969), jonka pääosissa nähdään neljä ohjaajan vakionäyttelijää: Max von Sydow, Liv Ullmann, Anderson ja Erland Josephson. Bergmanin Kosketuksessa (1971) Andersson näyttelee ruotsalaista naimisissa olevaa naista, joka rakastuu keskitysleiriltä selvinneeseen ja sittemmin amerikkalaistuneeseen ulkomaalaiseen mieheen (Elliott Gould).

Filmin puolella Anderssonin ja Bergmanin viimeinen yhteistyö oli Kohtauksia eräästä avioliitosta -televisiosarja (1973) ja siitä leikattu elokuva, joissa Anderssonilla on sivuosa.

James Garner ja Andersson elokuvassa Taistelu paholaiskanjonissa (1966). Kuva: MGM

Lyhyt, mutta mielenkiintoinen Hollywood-ura

Bibi Anderssonin ura Hollywoodissa ja englanninkielisissä elokuvissa ansaitsee oman lukunsa, vaikka hän merkittävimmät roolinsa tekikin kotimaassaan. Vuonna 1966, samana vuonna Personan kanssa, Andersson nähtiin ensimmäisen kerran Hollywood-tuotannossa ja englanninkielisessä roolissa: Ralph Nelsonin ohjaama Taistelu paholaiskanjonista -lännenfilmi tarjosi ruotsalaistähdelle naispääosan James Garnerin ja Sidney Poitierin rinnalla.

John Hustonin ohjaama ja osittain Suomessa kuvattu Kremlin kirje (1970) ei ollut ohjaajansa merkkiteoksia, mutta sen sijaan En luvannut sinulle ruusutarhaa (1977) oli sellainen tuottajalleen Roger Cormanille: Oscar-ehdokkuuden napannut draamaelokuva sai kehuja ja katsojia.

Vuonna 1978 Andersson näytteli naispääosan Kansanvihollisessa, jonka pääosassa Steve McQueen teki yhden viimeisistä roolisuorituksistaan. Robert Altmanin Kvintetissä (1979) Anderssonilla on naispääosa Paul Newmanin vastanäyttelijänä. Kiitorata-elokuvasarjan viimeinen osa, Airport '80 – Concorde (1980), oli pelkkä varjo ensimmäisistä osista ja niiden menestyksestä, mutta Anderssonia ja Alain Delonia myöten näyttelijäkaarti oli silti nimekäs ja näyttävä. Andersonnilla on sivuosa James Tobackin Paljastuksessa (1983), jonka pääosia Nastassja Kinski ja Harvey Keitel näyttelivät.

Suomalaiselokuvissa

Andersson jätti jälkensä myös suomalaiseen elokuvaan. Vuonna 1984 suomenruotsalainen Jon Lindström ohjasi suomenruotsalaisen Walentin Chorellin kahteen romaaniin pohjautuvan Viimeisen kesän (1984), joka on molemmissa maissa kuvattu suomalais-ruotsalainen yhteistuotanto. "Pohjolan Lolitaksikin" kutsutussa elokuvassa Andersonnilla on sivuosa päähenkilön, nuoreen tyttöön rakastuvan miehen vaimona. Suomenruotsalainen ohjaaja ja tuotanto oli myös Klaus Härön esikoispitkä Näkymätön Elina (2002), jossa Andersson näyttelee Elinan tiukkaa kuria pitävää opettajaa.

Näiden lisäksi Anderssonilla oli sivuosa Juha Rosman kokonaan Suomessa kuvaamassa Huomenna-elokuvassa (1986), jossa eletään uuden sisällissodan aikaa.