Burt Reynolds on kuollut – Syvän joen legendaarinen tähti
Burt Reynolds tunnetuimmassa roolissaan Syvässä joessa (1972). Kuva: Warner Bros.
1970- ja 1980-luvuilla suursuosiosta nauttinut toimintaelokuvien tähti Burt Reynolds kuoli torstaina floridalaisessa sairaalassa 82:n vuoden ikäisenä. Reynoldsin manageri Erik Kritzer on vahvistanut Reynoldsin kuolinuutisen The Hollywood Reporterille. Reynolds oli syntynyt Michiganissa helmikuun 11. päivänä vuonna 1936.
Yliopistoon amerikkalaisen jalkapallon pelaajan stipendillä päässyt Reynolds päätyi elokuvien pariin sattumalta. Suunnitelmat poliisin urasta vaihtuivat opiskeluaikoina orastavaan uraan kesäteatterissa, mistä hän lopulta päätyi koekuvauksiin Joshua Loganin Sayonaraa (1957) varten. Reynolds ei saanut roolia, koska hän oli liian samannäköinen pääosaan palkatun Marlon Brandon kanssa. Elokuva- ja televisiorooleja alkoi ilmaantua runsaammin vasta 1960-luvun alussa, ja sitä ennen Reynolds elätti itsensä tekemällä erilaisia hanttihommia.
Burt Reynolds, Raquel Welch ja Jim Brown elokuvassa 100 kivääriä (1969). Kuva: 20th Century Fox
Reynolds teki uransa ensimmäisen valkokangasroolin Paul Wendkosin ohjaamassa Paholaisen agentissa (1961). Jatkuvasti yhden tai muutaman jakson vierailuja eri televisiosarjoissa tehnyt nuori näyttelijä sai vuonna 1962 kiinnityksen Gunsmoke-lännensarjaan, jossa hänet nähtiin peräti viidenkymmenen jakson ajan seppä Quint Asperina. Pian Gunsmoken jälkeen Reynolds pääsi näyttelemään ensimmäisen elokuvapääroolinsa Sergio Corbuccin Navajo Joe – 1 dollari päänahasta -spagettiwesternissä (1966). Pari vuotta aiemmin toinen yhdysvaltalainen länkkärisarjan tähti oli palkattu näyttelemään italialais-espanjalaisessa lännenfilmissä: kyseessä oli Clint Eastwood ja Sergio Leonen Kourallinen dollareita (1964). Vuonna 1984 Reynolds ja Eastwood näyttelivät päärooleja Blake Edwardsin dekkarikomediassa City Heat – tuli hännän alla (1984).
Myös Reynoldsin kaksi seuraavaa elokuvaa, Raquel Welchin tähdittämä ja Tom Griesin ohjaama 100 kivääriä (1969) ja Arnold Lavenin ohjaama Lännen seikkailija Sam Whiskey (1969) olivat länkkäreitä. Reynolds näytteli Welchin kanssa myös Jepariryhmässä (1972).
Reynoldsin piletti maailmanmaineeseen ja elokuvahistoriaan oli John Boormanin ohjaama Syvä joki (1972). James Dickeyn oman romaaninsa pohjalta käsikirjoittama elokuva kertoo neljästä kaupunkilaismiehestä, jotka lähtevät kanoottiretkelle Yhdysvaltain eteläosiin nähdäkseen pian järveksi muutettavan joen vielä sen alkuperäisessä olomuodossaan. Erämiestaidot omaava Lewis (Reynolds) johdattaakin tietämättään joukkionsa sadististen punaniskajunttien armoille, ja kaveriporukan rennosta yhdessäolosta tuleekin toivoton taistelu hengissä säilymisen puolesta. Maskuliininen, vielä viiksetön Reynolds tekee Boormanin elokuvassa elämänsä roolin. Ikimuistoinen klassikkoelokuva oli suurmenestys ympäri maailman ja se huomioitiin niin parhaan elokuvan kuin ohjauksenkin Oscar-ehdokkuuksilla. Syvä joki keräsi Suomessa 280 000 katsojaa ja oli ensi-iltavuotensa viidenneksi katsotuin elokuva.
Reynolds elokuvassa Luunmurskaajat (1974). Kuva: Paramount Pictures
Syvän joen menestys teki Reynoldsista täystyöllistetyn filmitähden, joka ongelmitta teki itse pilaa omasta machomiehen imagostaan. Reynoldsin 1970-luvun yleisömenestyksiin lukeutuvat muun muassa Joseph Sargentin ohjaama Valkea salama (1973), Robert Aldrichin vankila- ja urheiluelokuva Luunmurskaajat (1974) ja saman ohjaajan Hintaan mihin hyvänsä (1976), Stanley Donenin lännenfilmi Viskiseikkailu Lucky Ladylla (1975) ja Alan J. Pakulan Yritetään yhdessä, aloitetaan alusta (1979). Koomikon kykyjään Reynolds esitteli Woody Allenin Mitä kaikkea oletkaan halunnut tietää seksistä mutta et ole rohjennut kysyä -episodielokuvassa (1972) ja Mel Brooksin Pähkähullujen paratiisissa (1976) sekä Peter Bogdanovichin Viiden pennin leffassa (1976) ja Vihdoinkin rakkautta! -musikaalikomediassa (1975).
Useat Reynoldsin tunnetuimmista töistä ovat sijaisnäyttelijänä uransa aloittaneen Hal Needhamin ohjaamia. Needhamin ja Reynoldsin tuttavuus alkoi jo 1960-luvulla, mutta ensimmäisen kerran Needham ohjasi Reynoldsia vasta Konna ja Koukku -filmissä (1977). Elokuvassa Reynoldsin ja kantrilaulaja Jerry Reedin näyttelemät kaverukset kaahaavat kuorma-autot täynnä olutta läpi osavaltion rajan, perässään Jackie Gleasonin näyttelemä pulska ja äkkipikainen sheriffi. Matkalla mukaan tarttuu häistään karannut Carrie, jota näytellyt Sally Field oli Reynoldsin omien sanojen mukaan hänen elämänsä rakkaus.
Konna ja Koukku oli Yhdysvalloissa vuoden toiseksi katsotuin elokuva, häviten vain George Lucasin Tähtien sodalle. Euroopassa elokuvan menestys oli huomattavasti vaatimattomampaa, vaikka filmit ovat vuosikymmenten aikana löytäneet omat kannattajakuntansa myös Suomesta. Sama porukka palasi tekemään elokuvalle jatkoa vuonna 1980, mutta Konna ja Koukku jyrää taas ei erinomaisesta menestyksestään huolimatta ollut edeltäjänsä veroinen. Needham, Reynolds ja Field tekivät näiden filmien välissä Hooperin (1978), jossa Reynolds näytteli ikääntyvää sijaisnäyttelijää.
Needhamin ja Reynoldsin yhteistyö tuotti myös toisen suurmenestyksen: Kanuunankuularallissa (1981) pitkä liuta Hollywoodin tähtiä sekoilee laittomassa, yleisillä teillä ajettavassa kilpa-ajossa. Ensimmäinen osa oli suurmenestys Yhdysvalloissa ja Suomessakin, jossa katsojia kertyi yli 140 000, mutta kolme vuotta myöhemmin tehty jatko-osa jäi kauas ensimmäisen osan katsojaluvuista. Yhdysvaltalaisyleisö oli innoissaan myös Colin Higginsin ohjaamasta Texasin parhaasta pikku porttolasta (1982), jossa Reynoldsin vastanäyttelijänä nähtiin Dolly Parton.
Reynolds ja Eastwood elokuvassa City Heat – tuli hännän alla (1984). Kuva: Warner Bros
1980-luvun alun jälkeen Reynoldsin elokuvien taso ja suosio laskivat nopealla tahdilla. 1990-luvun loppupuolella jo ikääntyvä Reynolds teki paluun parrasvaloihin kolmella keskenään hyvin erilaisella elokuvalla. Ensin hänet nähtiin miespääosassa Andrew Bergmanin ohjaamassa Stripteasessa (1996), pystyynhaukutussa rikoskomediassa, jonka pääosan Demi Moore näytteli. Sen jälkeen Reynoldsilla oli sivuosa Mr. Bean – äärimmäinen katastrofielokuva -jättihitissä (1997) ja samana vuonna keskeinen rooli Paul Thomas Andersonin arvostelumenestyksessä Boogie Nights (1997). Andersonin elokuva on 1970-luvun Los Angelesin pornoelokuvateollisuuden maailmaan sijoittuva kertomus, jossa Reynolds nähdään pornoelokuvatuottaja Jack Hornerina. Rooli toi näyttelijälegendalle tämän uran ensimmäisen ja viimeisen Oscar-ehdokkuuden.
Viimeisten parikymmenen vuoden ajan Reynolds näytteli pääasiassa suoraan video- tai televisiolevitykseen tehdyissä pienen budjetin elokuvissa. Poikkeuksia olivat Jay Roachin jääkiekkoelokuva Mystery, Alaska (1999), Renny Harlinin autourheiluelokuva Driven (2001) ja 1970-luvun televisiosarjaan pohjautuva The Dukes of Hazzard (2005).
Näyttelemisen ohella Reynolds myös ohjasi neljä omista elokuvistaan, tv-sarjojen jaksoja, tv-elokuvia sekä suoraan tallennelevitykseen menneitä filmejä. Reynoldsin ohjaajaura alkoi Isku vyön alle -nimisellä toimintafilmillä (1976) ja jatkui Lopun alku -komedialla (1978), jonka naispääosassa Sally Field nähtiin. Sen jälkeen Reynolds ohjasi Sharky hoitaa homman -rikoselokuvan (1981), joka jäi Suomessa hänen viimeiseksi hitikseen Mr. Bean -filmiä lukuun ottamatta. Reynoldsin viimeinen teatterilevityksen saanut ohjaustyö oli Stick (1985), Elmore Leonardin romaanin elokuvasovitus.
Reynolds ja Catherine Deneuve elokuvassa Hintaan mihin hyvänsä (1975). Kuva: Paramount Pictures
Reynolds ja Sally Field elokuvassa Konna ja Koukku (1977). Kuva: Universal Pictures
Dean Martin, Roger Moore ja Reynolds elokuvassa Kanuunankuularalli (1981). Kuva: Fox
Reynolds ja Demi Moore elokuvassa Striptease (1996). Kuva: Warner Bros.
Reynolds ja William H. Macy elokuvassa Boogie Nights (1997). Kuva: New Line Cinema