kingkong1976still1t
Jessica Lange elokuvassa King Kong (1976). Kuva: De Laurentiis

Kahdesti Oscar-ehdokkaana ollut kuvaaja Richard H. Kline kuoli tiistaina vanhuuteen 91-vuotiaana, The Hollywood Reporter uutisoi. Kline oli syntynyt marraskuun 15. päivänä vuonna 1926. Klinen isä Benjamin H. Kline (1894–1974) oli myös elokuvaaja.

Klinen elokuvaura alkoi 1940-luvun alkupuolella ja eteni normaalia reittiä pitkin kamera-assistentista kameraoperoijaksi ja lopulta kuvaajaksi. Kameraoperoijana Kline työskenteli lukuisissa merkittävissä elokuvissa, viimeisen kerran Blake Edwardsin Vaaleanpunaisessa pantterissa (1963).

Televisiossa pääkuvaajana 1960-luvun alusta asti työskennellyt Kline debytoi pitkän elokuvan kuvaajana Joshua Loganin suurmusikaalilla Camelot (1967), josta hän sai Oscar-ehdokkuuden. Heti sen jälkeen Kline siirtyi toiminnallisempien elokuvien pariin Ted Postin ohjaamalla ja Clint Eastwoodin tähdittämällä Hirttäkää heidät -lännenfilmillä (1968), jota seurasi samana vuonna Richard Fleischerin tehokas ja moderni sarjamurhaajaelokuva Bostonin kuristaja. Yhteistyö Fleischerin kanssa jatkui mafiaelokuvalla Don on kuollut (1973), Charlton Hestonin tähdittämällä scifi-klassikolla Maailma vuonna 2020 (1973), Charles Bronsonin tähdittämällä Raa'alla pelillä (1974) sekä Mandigolla (1975). Bronsonin kanssa Kline teki myös Michael Winnerin ohjaaman Mestaritappajan (1972) ja Väkivallan vihollinen II:n (1982).

bostoninkuristaja1still
Henry Fonda ja Tony Curtis elokuvassa Bostonin kuristaja (1968). Kuva: 20th Century Fox

Yksi Klinen tärkeimmistä työllistäjistä oli eri lajityypit taitanut Robert Wise, jolle Kline kuvasi kaksi suurta scifi-elokuvaa, Andromeda uhkaa -nimisen filmatisoinnin (1971) Michael Crichtonin romaanista ja samannimiseen televisiosarjaan pohjautuvan Star Trek: Avaruusmatkan (1979). Myös John Guillerminin ohjaama King Kongin (1933) vuonna 1976 valmistunut uudelleenfilmatisointi on Klinen kuvaama; Kline sai siitä uransa toisen ja viimeisen Oscar-ehdokkuuden.

Kline kuvasi myös J. Lee Thompsonin Taistelun apinoiden planeetasta (1973), Brian De Palman Pahan voiman (1978), Karel Reiszin Kuka estää sateen? (1978), Lawrence Kasdanin Huuman (1981), Jim McBriden Poltteen veressä (1983), Carl Reinerin Paripelin (1984) ja Willard Huyckin Howard the Duckin (1986). Klinen uran viimeisiksi elokuviksi jäivät Jean-Claude Van Dammen tähdittämä Kaksoisisku (1991) ja Rodney Dangerfieldin komedia Wally Sparks – sika mieheksi (1997).

huuma1981still1t
Kathleen Turner ja William Hurt elokuvassa Huuma (1981). Kuva: Warner Bros.

Ensi-illat

Keskiviikko 17.10.

valmentajajuliste 

Perjantai 19.10.

astarisbornjuliste halloweenju

ujuly22juliste takaisinvaloonjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

valmentajajuliste omamaajuliste bayonetaviimeineniskujuliste pieniasuuriavalheitajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 017 201
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909

PCA FI 220x150

Ilmoituksia