Tähtikirkkaan yön ohjaaja Vittorio Taviani on kuollut
Tähtikirkas yö (1982). Kuva: RAI Italiana
Nuoremman veljensä kanssa merkittävän elokuvaohjaajakaksikon muodostanut Vittorio Taviani kuoli sunnuntaina Roomassa, Variety uutisoi. Pitkään sairastellut Taviani oli syntynyt syyskuun 20. päivänä vuonna 1929 ja oli kuollessaan 88-vuotias.
Vittorio ja Paolo (s. 1931) innostuivat elokuvasta opiskeluaikoinaan nähtyään Roberto Rossellinin Paisàn (1946). 1950-luvun alussa Vittorio pääsi apulaisohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi Rossellinin ja Giuliano Biagettin ohjaamaan dokumenttielokuvaan. Veljesten varsinainen ohjaajaura alkoi kuitenkin vasta 1960-luvun alussa yhdessä Valentino Orsinin kanssa tehdyllä Merkityllä miehellä (1962).
Tavianin veljesten tunnetuin elokuva on Tähtikirkas yö (1982), tarina pienestä italialaisesta kylästä, joka sodan loppuvaiheilla jää perääntyvien natsien ja etenevien yhdysvaltalaisten välille. Cannesin filmifestivaalien Kultaisesta palmusta kilpaillut elokuva voitti siellä tuomariston pääpalkinnon ja lehdistön palkinnon. Suomessakin kohtalaisen hyvin menestynyt elokuva toi veljekset suomalaistenkin tietoisuuteen, ja heidän seuraavat elokuvansa Kaos (1984) ja Good morning, Babilonia (1987) nähtiin täkäläisilläkin valkokankailla. Sen jälkeen Tavianin veljesten elokuvia ei Suomeen tuotu, mutta heidän elokuvansa olivat yhä osa eurooppalaisten suurten filmifestivaalien ohjelmistoa.
Tavianin veljesten tunnetuimpiin töihin lukeutuvat myös Petturi (1974) ja Isäni, herrani (1977). Kaikkiaan he tekivät noin parikymmentä pitkää elokuvaa.