theshapeofwaterstill1
Sally Hawkins elokuvassa The Shape of Water. Kuva: Nordisk Film

Meksikolaisen Guillermo del Toron ohjaama The Shape of Water voitti vuoden 2018 parhaan elokuvan ja ohjauksen Oscar-palkinnot varhain tänä aamuna Suomen aikaa järjestetyssä gaalassa. Del Toron fantasiaelokuva voitti kahden pääpalkinnon lisäksi vain parhaan lavastuksen ja alkuperäismusiikin palkinnot.

Del Toro on kolmas parhaan ohjauksen Oscarin tällä vuosikymmenellä voittanut meksikolainen.Alejandro G. Iñárritu voitti The Revenantista vuonna 2016 ja Birdmanista vuonna 2015 sekä Alfonso Cuarón Gravitysta vuonna 2014. 2010-luvulla parhaan ohjauksen Oscar on mennyt yhdysvaltalaisohjaajalle vain kahdesti: Kathryn Bigelow'lle vuonna 2010 ja Damien Chazellelle vuonna 2017.


Dunkirk voitti kolme Oscaria

Toiseksi eniten palkintoja sai brittiläisen Christopher Nolanin ohjaama Dunkirk, joka palkittiin parhaan leikkauksen, äänimiksauksen ja äänileikkauksen Oscareilla. Parhaan sovitetun käsikirjoituksen palkinnon sai 89-vuotias James Ivory elokuvasta Call Me by Your Name ja parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen palkinnon 39-vuotias Jordan Peele elokuvastaan Get Out. Ivory ja Peele ovat molemmat myös ohjaajia, mutta Call Me by Your Namen ohjauksesta vastasi Luca Guadagnino.

Parhaan miespääosan Oscarilla palkittiin brittinäyttelijä Gary Oldman roolistaan Winston Churchillinä elokuvassa Synkin hetki. Parhaan naispääosan Oscarin voitti Frances McDormand roolistaan elokuvassa Three Billboards Outside Ebbing, Missouri. Sivuosakategorioissa palkittiin Sam Rockwell elokuvasta Three Billboards Outside Ebbing, Missouri ja Alison Janney elokuvasta I, Tonya.

Kuvaajaveteraani Roger Deakins voitti uransa ensimmäisen Oscarin Denis Villeneuven Blade Runner 2049:stä.

 

Oscar-voittajat 2018:

Paras elokuva: The Shape of Water
Ohjaus: Guillermo del Toro – The Shape of Water
Alkuperäinen käsikirjoitus: Jordan Peele – Get Out
Sovitettu käsikirjoitus: James Ivory – Call Me by Your Name
Miespääosa: Gary Oldman – Synkin hetki
Naispääosa: Frances McDormand – Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
Miessivuosa: Sam Rockwell – Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
Naissivuosa: Alison Janney – I, Tonya
Kuvaus: Roger Deakins – Blade Runner 2049
Leikkaus: Dunkirk – Lee Smith
Lavastus: The Shape of Water – Paul D. Austerberry, Shane Vieau, Jeffrey A. Melvin
Pukusuunnittelu: Phantom Thread – Mark Bridges
Maskeeraus: Synkin hetki – Kazuhiro Tsuji, David Malinowski, Lucy Sibbick
Äänileikkaus: Dunkirk – Richard King, Alex Gibson
Äänimiksaus: Dunkirk – Gregg Landaker, Gary Rizzo, Mark Weingarten
Musiikki: The Shape of Water – Alexandre Desplat
Alkuperäinen laulu: Coco – "Remember Me", Kristen Anderson-Lopez, Robert Lopez
Visuaaliset tehosteet: Blade Runner 2049 – John Nelson, Gerd Nefzer, Paul Lambert, Richard R. Hoover
Vieraskielinen elokuva: Fantastinen nainen – Chile
Animaatioelokuva: Coco – Lee Unkrich, Darla K. Anderson
Dokumenttielokuva: Icarus – Bryan Fogel, Dan Cogan
Lyhytelokuva: The Silent Child – Chris Overton, Rachel Shenton
Lyhyt animaatioelokuva: Dear Basketball – Glen Keane, Kobe Bryant
Lyhyt dokumenttielokuva: Heaven is a Traffic Jam in the 405 – Frank Stiefel

Ensi-illat

Perjantai 28.9.

johnnyenglish3juliste tyhjiojuliste

rajajuliste maryjanoidankukkajuliste

waitingforbarcelonajuliste hellfestjuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

 tyhjiojuliste olavivirtajuliste valmentajajuliste holmonuorisydanjuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

Katsotuimmat kotimaiset 1970–

1. Tuntematon sotilas (2017) 1 017 201
2. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984) 750 965
3. Maa on syntinen laulu (1973)
711 909

Katsotuimmat ensi-illat 2018

Päivitetty 25.6.

1. Avengers: Infinity War 224 805
2. Deadpool 2 169 220
3. Black Panther
148 523
4. Supermarsu suomi
140 697
5. Coco  132 936

Katsotuimmat kotimaiset 2018

Päivitetty 25.6.

1. Supermarsu
140 697
2. Veljeni vartija 121 199
3. Varasto 2 94 031
4. Kaikki oikein 74 596
5. Suomen hauskin mies 55 755

ranin

PCA FI 220x150

Nyt elokuvateattereissa

ilosiaaikojamielensapahoittajuliste
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Tiina Lymi
4. viikko

207 456
katsojaa 20.9. mennessä

mm2juliste
Mamma Mia! Here We Go Again
O. Parker
9. viikko

343 289
katsojaa 20.9. mennessä

Kotimaiset elokuvat TV:ssä

Ilmoituksia

Go to top