Poliisiopiston ohjaaja Hugh Wilson on kuollut

poliisiopistostill1984
Steve Guttenberg ja Michael Winslow elokuvassa Poliisiopisto (1984). Kuva: Warner Bros.

Poliisiopiston (1984) ja Hylättyjen vaimojen kerhon (1996) ohjaajana tunnettu ohjaaja-käsikirjoittaja Hugh Wilson on kuollut 74-vuotiaana, The Hollywood Reporter uutisoi. Wilson oli syntynyt elokuun 21. päivänä vuonna 1943 Miamissa.

 

Elokuvaura alkaa jättihitillä

Wilson teki nelikymmenvuotisen uran elokuvien ja tv-tuotantojen ohjaajana ja käsikirjoittajana. Useiden tv-töiden jälkeen Wilson debytoi elokuvaohjaajana Poliisiopistolla (1984), sekoilukomedialla toivottomista alokkaista, jotka kukin omista syistään haaveilevat poliisin ammattista. Wilson kynäili elokuvan käsikirjoituksen yhdessä Neal Israelin ja Pat Proofin kanssa näiden kahden laatiman tarinan pohjalta. Paul Maslanskyn tuottaman elokuvan budjetti oli vaatimaton: 4,5 miljoonaa dollaria, nykyrahassa liki 11 miljoonaa. Tähtinäyttelijöitä ei ollut, mutta pian nämä nuoret tulokkaat olivat tunnettuja eri puolilla maailmaa, kun Poliisiopisto valloitti koko maailman.

Poliisiopisto oli Yhdysvalloissa vuoden kuudenneksi katsotuin ensi-ilta 80:n miljoonan dollarin lipputuloillaan. Elokuvan menestys oli loistava myös Euroopassa: lähes 5,2 miljoonaa katsojaa Saksasta, 1,6 miljoonaa Ranskasta ja niin edelleen. Suomessa elokuva sai 277 000 katsojaa, mikä nosti sen vuositilaston neljännelle sijalle.

Suuri taloudellinen menestys poiki Poliisiopistolle välittömästi jatko-osan, mutta Wilson ei jatko-osien tekoon osallistunut. Jerry Parisin ohjaaman toisenkin osan menestys oli niin hyvä, että elokuvasarjaan tuli uusi osa joka vuosi aina 1980-luvun loppuun saakka. Seitsemäs ja viimeinen osa valmistui viiden vuoden tauon jälkeen vuonna 1994, eikä se houkutellut teattereihin edes kymmenesosaa siitä, mitä Wilsonin ohjaama ensimmäinen osa.

hylattyjenvaimojenkerhostill1996
Diane Keaton, Bette Midler ja Goldie Hawn elokuvassa Hylättyjen vaimojen kerho (1996). Kuva: Paramount Pictures

Floppeja ja hittejä

Epäonnekseen Wilson valitsi seuraavaksi projektikseen Vihoviimeinen hevosooppera -nimen saaneen länkkäriparodian, jonka yleisömenestys jäi vaatimattomaksi. Whoopi Goldbergin ja Poliisiopistosta tutun Bobcat Goldwaithin tähdittämä Murtovaras (1987) menestyi hieman paremmin, mutta seuraavan elokuvansa Wilson teki vasta seitsemän vuotta myöhemmin. Oma pikku agentissani (1994) Shirley MacLaine näytteli entisen presidentin rouvaa, joka haluaa henkivartijakseen juuri sen agentin (Nicolas Cage), joka ei voi sietää häntä. MacLainelle Golden Globe -ehdokkuuden tuonut elokuva sai paljon myötämielisemmän vastaanoton kriitikoilta ja yhdysvaltalaisyleisöltä, mutta Euroopassa se ei herättänyt suurta kiinnostusta.

Olivia Goldsmithin romaaniin pohjautuneesta Hylättyjen vaimojen kerhosta (1996) tuli Wilsonin comeback-elokuva. Goldie Hawnin, Bette Midlerin ja Diane Keatonin tähdittämä tarina pettäneille ex-miehilleen kostavista keski-ikäisistä naisista oli yllätyshitti eri puolilla maailmaa. Yhdysvalloissa yli sadan miljoonan dollarin lipputulot kerännyt elokuva sai Suomessakin peräti 150 000 katsojaa.

hughwilsonpot1
Alicia Silverstone, Brendan Fraser ja Hugh Wilson Vihdoinkin pihalla -elokuvan kuvauksissa. Kuva: New Line Cinema

Kolme viimeistä elokuvaa

Seuraavan elokuvansa, Vihdoinkin pihalla -komedian (1999), Wilson tuotti yhdessä Renny Harlinin kanssa. Brendan Fraser, Alicia Silverstone, Christopher Walken ja Sissy Spacek näyttelivät päärooleja tarinassa, jossa koko ikänsä pommisuojassa asunut kolmikymppinen mies (Fraser) nousee maan pinnalle nykypäivään ja ihmisten keskuuteen, koomisin seurauksin.

Vihdoinkin pihalla oli ensimmäinen Fraserin vuoden 1999 aikana tekemästä kolmesta elokuvasta. Seuraavana vuorossa oli Stephen Sommersin Muumio, joka sai loistavan yleisömenestyksen. Kolmas oli Wilsonin ohjaama Peloton punatakki, 1960-luvulla alkaneeseen animaatiosarjaan pohjautuva komedia kanadalaisesta ratsupoliisista. 70:llä miljoonalla dollarilla tuotettu elokuva sai surkeat arvostelut ja vielä surkeamman yleisömenestyksen. Huomattavasti myötämielisemmän vastaanoton saanut Vihdoinkin pihalla jäi sekin raskaasti tappiolle, eikä Wilsonin ura kestänyt kahta floppia samana vuonna.

Wilsonin viimeiseksi elokuvaohjaukseksi jäi Mickey (2004), pienellä budjetilla tuotettu baseball-draama, joka pääsi Yhdysvalloissa vain hyvin pienimuotoiseen teatterilevitykseen.