Oscar-voittaja Martin Landau on kuollut

martinlandaurikoksiajarikkomuksia2
Martin Landau ja Woody Allen Rikoksia ja rikkomuksia -elokuvan (1989) kuvauksissa. Kuva: MGM

1950-luvulla näyttelijänuransa aloitanut Oscar-voittaja Martin Landau on kuollut 89 vuoden ikäisenä. Landau kuoli lauantaina losangelesilaisessa sairaalassa, The Hollywood Reporter kertoo. Hän oli syntynyt New Yorkin Brooklynissä kesäkuun 20. päivänä vuonna 1928.

Landaun työura taiteen parissa alkoi jo 17-vuotiaana, kun hänet palkattiin piirtäjäksi newyorkilaiseen sanomalehteen. Viiden vuoden työrupeaman jälkeen Landau jätti piirtäjän työt keskittyäkseen uuteen uraansa näyttelijänä. Nuori mies pääsi oppilaaksi newyorkilaiseen Actors Studioon, missä hän tutustui muun muassa James Deaniin ja Steve McQueeniin. Landaun filmiura ei saanut yhtä räjähtävää lähtöä kuin näiden kahden toverinsa, vaan hän esiintyi vuodesta 1953 lähtien pääosin televisiosarjoissa.

Ensimmäiset elokuvansa Landau teki vuonna 1959, jolloin hänet nähtiin Lewis Milestonen sotaelokuvassa Kuoleman kukkula ja Alfred Hitchcockin klassikossa Vaarallinen romanssiGregory Peckin tähdittämässä Kuoleman kukkulassa Landaulla oli vain pieni sivurooli yhtenä sotilaista, mutta Hitchcockin elokuvassa rooli oli suurempi ja merkittävämpi: hän näytteli Cary Grantille ennenaikaista kuolemaa järjestelevää Leonardia, Vandammin (James Mason) kätyriä.

1960-luvun aikana Landau näytteli vain muutamissa elokuvissa, mutta osa oli sitäkin suurempia tuotantoja. Joseph L. Mankiewiczin ohjaamassa Kleopatrassa (1963) Landau nähtiin Rufiona, Marcus Antoniuksen (Richard Burton) viimeisenä uskollisena alaisena. George Stevensin Raamattu-filmatisoinnissa Mies Nasaretista (1965) Landau näytteli Kaifasta. Kevyempää kuvastoa edustavat John Sturgesin ohjaama länkkärikomedia Viski vierii länteen (1965), jossa Landau nähtiin intiaanipäällikkönä, ja Henry Hathawayn länkkäri Kostaja Nevada Smith (1966), missä Landau oli yksi McQueenin näyttelemän Nevada Smithin ryöstäjistä.

Kostaja Nevada Smithin kanssa samana vuonna Landau sai kiinnityksen Rollin Handin rooliin CBS:n Vaarallinen tehtävä -agenttisarjaan, jossa hän näytteli seuraavan kolmen vuoden aikana 76:n jakson verran. Landau oli tuohon mennessä jo näytellyt lukuisissa suosikkisarjoissa, mutta Vaarallinen tehtävä oli hänelle ensimmäinen pidempi kiinnitys.

martinlandaurikoksiajarikkomuksia
Anjelica Huston ja Martin Landau elokuvassa Rikoksia ja rikkomuksia (1989). Kuva: MGM

Oscar-voittajaksi varttuneella iällä

Koko 1970-luvun aikana Landau näytteli ainoastaan seitsemässä valkokangaselokuvassa. Norman Jewisonin palkitun Yön kuumuudessa -hittielokuvan (1967) jatko-osassa Komisario Tibbs ei hellitä (1970) Sidney Poitierin näyttelemä komisario Tibbs nostettiin pääosaan, Gordon Douglas palkattiin ohjaamaan ja Landau sai elokuvan toisen pääosan murhasta epäiltynä saarnamiehenä. Vuosikymmenen lopulla Landau nähtiin Sean Conneryn ja Natalie Woodin seurassa Ronald Neamen scifi-flopissa Meteori (1979).

Lähes koko 1980-luvun ajan Landau nähtiin vain B-luokan elokuvissa, joista moni ei päässyt edes teatterilevitykseen. Nopea nousu takaisin pinnalle tapahtui Francis Ford Coppolan ohjaamalla Tucker – mies ja unelma -elämäkertaelokuvalla (1988), josta Landau sai parhaan sivuosanäyttelijän Oscar-ehdokkuuden. Heti seuraavan vuoden gaalassa Landau oli jälleen ehdolla, nyt Woody Allenin Rikoksia ja rikkomuksia -elokuvasta (1989). Elokuvaansa näyttelijöitä etsinyt Allen tapasi Landaun ja vakuuttui tämän pätevyydestä, kun Landau alkoi kertoa olevansa aivan eri mieltä siitä, minkälainen hänen roolihahmonsa pitäisi olla. Landau näytteli äveriästä juutalaista perheenisää, Judah Rosenthalia, joka on juuri tehnyt täydelliseltä vaikuttavan murhan.

 

martinlandauedwood
Martin Landau ja Johnny Depp elokuvassa Ed Wood (1994). Kuva: Touchstone Pictures

Sekä Coppolan että Allenin elokuvista saadut Oscar-ehdokkuudet eivät lopulta tuoneet Landaulle itse palkintoa, vaan se tuli vasta Tim Burtonin ohjaaman Ed Woodin (1994) myötä. Mustavalkoisena kuvattu komediaelokuva 1950-luvulla työskennelleestä Ed Woodista, kaikkien aikojen kehnoimpiin lukeutuneesta elokuvantekijästä, ei ollutkaan pääosassa nähdyn Johnny Deppin riemuvoitto. Legendaarisen Dracula-näyttelijä Bela Lugosin rooliin palkattu Landau varasti show'n loistavalla roolisuorituksellaan, josta hänet ansaitustikin palkittiin parhaan sivuosanäyttelijän Oscarilla. Burtonin ja Landaun yhteistyö jatkui vain kahdella filmillä, Sleepy Hollow – Päättömällä ratsumiehellä (1999) ja Frankweenie-animaatiolla (2012).

Landaun mittavan elokuvauran viimeiseksi merkittäväksi rooliksi jäi toinen miespääosa Atom Egoyanin ohjaamassa Rememberissä (2015). Egoyanin elokuvassa kaksi erittäin iäkästä juutalaismiestä, Landaun näyttelemä Max ja Christopher Plummerin Zev, asuvat samassa vanhainkodissa. Pyörätuoliin sidottu Max lähettää dementoituvan Zevin etsimään ja tappamaan lähiseudulle muuttaneen keskitysleirin vartijan, joka oli vastuussa Zevin perheen kuolemasta. Kahden loistavan, vielä entisaikojen loistoa edustavan näyttelijän myötä Remember jää elämään, kuten monet muutkin Landaun elokuvat ja roolisuoritukset.

 

martinlandauthemajestic
Martin Landau, Jim Carrey ja Laurie Holden elokuvassa The Majestic (2001). Kuva: CastleRock Ent.

martinlandautaivaansilpoja
Sharon Stone ja Martin Landau elokuvassa Taivaansilpoja (1993). Kuva: Paramount Pics.

martinlandautucker
Martin Landau, Jeff Bridges ja Lloyd Bridges elokuvassa Tucker – mies ja unelma (1988). Kuva: Lucasfilm