Han Solo -elokuvan kuvausaikataulua pidennetty, Ron Howard tänään Lontooseen

ronhowardrush1
Ron Howard Rushin (2013) kuvauksissa. Kuva: Exclusive Media Group

Oscar-palkittu Ron Howard saapuu tänään Lontooseen ottamaan vastaan vielä nimeämättömän Han Solo -elokuvan ohjaustehtävät, The Hollywood Reporter kertoo. Lehden artikkelissa kerrotaan Howardin kuvaavan elokuvaa syyskuun ensimmäiselle viikolle saakka, kun alkuperäisen aikataulun mukaan kuvausten piti päättyä jo heinäkuussa. Sisäpiiriläisten mukaan kuitenkin suuri osa alkuperäisten ohjaajien kuvaamasta materiaalista on käyttökelpoista.

THR:n mukaan Han Solo -elokuvaa tuottava Lucasfilm, tuottaja Kathleen Kennedy ja käsikirjoittaja-tuottaja Lawrence Kasdan olivat monilta osin tyytymättömiä alkuperäisten ohjaajien työhön. Phil Lordin ja Christopher Millerin kerrotaan työskennelleen tuttuun tapaansa improvisoiden kuvauspaikalla ja kannustaneen näyttelijöitä improvisoimaan repliikkejään. Sen seurauksena elokuvan kuvaus ei ole edennyt odotetussa aikataulussa ja monisatapäinen työryhmä on joutunut odottelemaan enemmän kuin vastaavissa suurtuotannoissa yleensä. Lisäksi ohjaajakaksikko kuvasi niin vähän ylimääräistä, ettei materiaalissa ollut riittävästi valinnanvaraa leikkausvaihetta ajatellen; käytännössä studio ei olisi voinut leikata elokuvasta haluamaansa versiota, koska muuta materiaalia ei ollut.

Lehden saamien tietojen mukaan elokuvan työryhmä puhkesi aplodeihin, kun heille kerrottiin Ron Howardin astuvan Lordin ja Millerin tilalle. THR:n mukaan elokuvaan on myös palkattu pikaisesti näyttelijävalmentaja Han Soloa näyttelevää Alden Ehrenreichia varten, jonka roolisuoritukseen tuotantoyhtiö ei ole ollut täysin tyytyväinen.

 

Toista ohjaajaa tarvittiin jo Rogue Onen kuvauksissa

Lucasfilm käytti toisen ohjaajan palveluksia jo Gareth Edwardsin ohjaaman Rogue One: A Star Wars Storyn (2016) tuotannossa. Elokuvan jälkituotantovaiheessa käsikirjoittaja-ohjaaja Tony Gilroy tuli ohjaamaan elokuvan uusintakuvauksia. THR:n haastatteleman sisäpiiriläisen mukaan Star Wars: The Last Jedin tuotannossa ei ole käytetty toista ohjaajaa, vaan Rian Johnsonin kuvaama materiaali on kelvannut sellaisenaan.

Star Wars: The Last Jedi tulee Suomessa ensi-iltaan joulukuun 13. päivänä. Han Solo -elokuvan on määrä saada ensi-iltansa ensi vuoden toukokuun 25. päivänä.

 

Star Wars -elokuvien katsojaluvut Suomessa

Elokuvien katsojamäärät sisältävät myös uusintajulkaisujen katsojamäärät.

ELOKUVA VUOSI ENSI-ILTA OHJAUS KATSOJIA
Star Wars: The Force Awakens 2015 16.12.15 J. J. Abrams 625 449
Star Wars: Episodi I – Pimeä uhka 1999 06.08.99 George Lucas 449 805
Tähtien sota 1977 16.12.77 George Lucas 397 584
Rogue One: A Star Wars Story 2016 16.12.16 Gareth Edwards 345 172
Star Wars: Episodi II – Kloonien hyökkäys 2002 16.05.02 George Lucas 302 689
Star Wars: Episodi III – Sithin koston 2005 19.05.05 George Lucas 269 901
Jedin paluu 1983 19.08.83 Richard Marquand 208 098
Imperiumin vastaisku 1980 15.08.80 Irvin Kershner 198 058
Star Wars: The Clone Wars [animaatio] 2008 15.08.08 Dave Filoni 17 756
Star Wars: Ewokien taistelu 1984 02.08.85 John Korty 10 803
      YHTEENSÄ: 2 825 315