Annien uudelleenfilmatisointi menestyi, hakkeroinnista huolimatta
Yö museossa: Haudan salaisuus Night at the Museum: Haudan salaisuus. Fox.
Thomas Meehanin Annie-musikaalin toinen filmatisointi sai viikonloppuna ensi-iltansa Pohjois-Amerikassa ja keräsi arvioiden mukaan 16,3 miljoonan dollarin lipputulot. Will Gluckin ohjaama Annie päätyi laittomaan internet-jakeluun jo ennen julkaisuaan, kun pohjoiskorealainen hakkeriryhmä sai sen käsiinsä hakkeroituaan Sonyn palvelimet. Ensi-iltaviikonlopun tuloksen kerrotaan kuitenkin vastaavan Sonyn toiveita.
Jamie Foxxin, Beasts of the Southern Wild -elokuvasta tutun lapsinäyttelijä Quvenzhané Wallisin, Rose Byrnen ja Cameron Diazin tähdittämän elokuvan budjetti oli 65 miljoonaa dollaria. Meehanin musikaalista tehty ensimmäinen filmatisointi valmistui vuonna 1982 legendaarisen John Hustonin (Maltan haukka, Afrikan kuningatar) ohjaamana suurelokuvana, jonka 50 miljoonan dollarin budjetti vastaisi nykyrahassa yli 120 miljoonaa. Pohjois-Amerikasta elokuva keräsi hieman yli 57 miljoonan dollarin lipputulot ja oli vuoden 10. katsotuin ensi-ilta; nykypäivän lipunhinnoilla summa vastaa 158 miljoonan dollarin lipputuloja. Suomessa Hustonin elokuvan nähtiin 25. joulukuuta 1982, ja se sai kaikkiaan 112 049 katsoja, joilla se ylsi vuoden katsojatilaston 12. sijalle.
Pohjois-Amerikassa viikonlopun katsotuimmaksi elokuvaksi ylsi Peter Jacksonin Hobitti – Viiden armeijan taistelu, joka kääri arviolta yli 56 miljoonan dollarin lipputulot 3 875 teatterista. Viikonlopun toiseksi katsotuin elokuva oli Shawn Levyn ohjaama ensi-ilta Night at the Museum: Haudan salaisuus, jolle lipputuloja kertyi arviolta noin 17,3 miljoonan dollarin verran. Robin Williamsin ja Mickey Rooneyn viimeiset valkokangasesiintymiset sisältävän elokuvan budjetti oli 127 miljoonaa. Levyn elokuva on hänen ohjaamansa menestyksekkään trilogian viimeinen osa. Ensimmäinen osa, Yö museossa (2006), teki kotimantereellaan 30 miljoonan avaustuloksen ja keräsi maailmanlaajuisesti kaikkiaan lähes 575 miljoonan dollarin lipputulot. Elokuvan 250 miljoonan dollarin lipputulot Pohjois-Amerikasta vastaisivat nykyhinnoilla 300 miljoonaa. Toinen osa, Night at the Museum: Battle of the Smithsonian, keräsi ensi-iltaviikonloppunaan lähes 55 miljoonan dollarin lipputulot. Maailmanlaajuisesta teatterilevityksestä se sai yhteensä lähes 415 miljoonaa dollaria.
Ensimmäinen Yö museossa -elokuva nähtin Suomessa helmikuussa 2007, ja se oli vuoden 14. katsotuin ensi-ilta 128 364 katsojallaan. Toukokuussa 2009 julkaistu jatko-osa ylsi vuoden katsojatilastoissa vasta sijalle 33. saatuaan 64 558 katsojaa.
Hobitti – Viiden armeijan taistelu pyörii parhaillaan myös Suomen teattereissa. Night at the Museum: Haudan salaisuus -elokuvan ensi-ilta on 13. helmikuuta ja Annien 27. maaliskuuta.