Uudesta Godzillasta tuli edellistä suurempi menestys

godzilla

Gareth Edwardsin ohjaama uusi Godzilla-elokuva avasi Pohjois-Amerikan lippuluukuilla yli 90 miljoonan dollarin tuloksella, joka riitti helposti viikonlopun katsojatilastojen kärkipaikkaan. 160 miljoonalla dollarilla tuotettu 3D-elokuva on Edwardsin vasta toinen ohjaustyö. Debyyttielokuvansa Monsters (2010) hän teki 500 000 dollarin budjetilla.

Uusi Godzilla osoittautui ensi-iltaviikonloppunaan aiheen edellistä Hollywood-filmatisointia suuremmaksi menestykseksi. Roland Emmerichin vuonna 1998 ohjaama Godzilla avasi Pohjois-Amerikassa 44 miljoonalla dollarilla, joka vastaa nykypäivän lipunhinnoissa 75 miljoonaa. Kaksi viikkoa maanosan katsotuimpana pysynyt elokuva tuotti kaikkiaan 136 miljoonaa dollaria, eli 231 miljoonaa nykydollaria. Muiden maiden yhteenlasketut tuotot olivat yli 240 miljoonaa vuoden 1998 dollareissa.

Emmerichin elokuvan budjetti oli 130 miljoonaa dollaria (189 miljoonaa vuoden 2014 rahassa). Elokuva oli Suomessa vuoden 14. katsotuin ensi-ilta 115 715 katsojallaan.

 

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).