Peter O'Toole kuoli

peterotoole

Kahdeksalla Oscar-ehdokkuudella huomioitu näyttelijälegenda Peter O'Toole kuoli lontoolaisessa sairaalassa 14. joulukuuta 81 vuoden ikäisenä. Pitkään sairastanut O'Toole oli syntynyt 2. elokuuta 1932 Irlannissa. Ylenpalttisesta alkoholinkäytöstään tunnettu O'Toole sairasti 1970-luvulla vatsasyöpää, josta hän kuitenkin toipui.

Teatterilavoilta filmiin löydetyn O'Toolen ensimmäinen elokuvatehtävä oli ystävänsä Peter Finchin tähdittämässä ja Robert Stevensonin ohjaamassa Disney-filmissä Ihmisryöstö (1960). Samana vuonna valmistuivat myös John Guillerminin Kun Englannin pankki ryöstettiin -rikoselokuva ja Nicholas Rayn eurooppalainen seikkailufilmi Paholaisen hampaat. Tämän jälkeen O'Toole vietti yli vuoden David Leanin Arabian Lawrencen kuvauksissa. Valtava spektaakkeli oli O'Toolen suuri läpimurto, joka teki hänestä tunnetun kasvon ympäri maailman. Arabian Lawrencen menestys oli sitä luokkaa, ettei O'Toole päässyt vastaavaan osaksi koko loppu-uransa aikana.

Arabian Lawrencen jälkeen O'Toole nähtiin 1960-luvun aikana yhä useammissa filmeissä, joista mainittavimpia ovat Peter Glenvillen Becket (1964), Woody Allenin käsikirjoittama Hei, Pussycat (1965), Richardin Brooksin Lordi Jim (1965), William Wylerin Kuinka miljoona varastetaan (1966), John Hustonin Raamattu... alussa loi Jumala (1966), Hustonin ja useiden muiden ohjaama Bond-komedia Casino Royale (1967), Anthony Harveyn Leijona talvella (1968) ja Herbert Rossin Hyvästi, herra Chips (1969).

1970-luvun saldoa olivat Peter Medakin The Ruling Class (1972), Arthur Hillerin Don Quijote – mies La Manchasta (1972), Douglas Hickoxin Taistelu aamunkoitteessa (1979) ja Tinto Brassin Caligula (1979). 1980-luvulla O'Toolen työtahti hidastui, mutta vuosikymmenen töistä elämään ovat jääneet niin Richard Rushin The Stunt Man (1980), Richard Benjaminin Vuosi huipulla (1982) ja Bernardo Bertoluccin Viimeinen keisari (1987). Näiden vastapainoksi O'Toole teki 1980-luvun aikana myös Jeannot Szwarcin Supergirlin (1984) ja Harold Ramisin Paratiisiklubin (1986).

Bertoluccin Viimeisen keisarin jälkeen valmistuneista elokuvista O'Toolen viimeisiä huomiota herättäneitä filmejä olivat Wolfgang Petersenin Troija (2004), Roger Michellin Venus (2006) ja Matthew Vaughnin Tähtisumua (2007). Brad Birdin hittianimaation Rottatuillen (2007) englanninkielisessä versiossa O'Toolella oli äänirooli.

Oscar-ehdokkuutensa O'Toole sai elokuvista Arabian Lawrence, Becket, Leijona talvella, Hyvästi, herra Chips, The Ruling Class, The Stunt Man, Vuosi huipulla ja Venus. Vuonna 2003 hän sai kunnia-Oscarin elämäntyöstään.

Elokuvarooleissaan O'Toole ehti tulkita niin Don Quijotea, T.E. Lawrencea, kahdesti Henry II:sta kuin esimerkiksi Errol Flynniäkin.


peterotoole1

Audrey Hepburn ja O'Toole elokuvassa Kuinka miljoona varastetaan (1966)

peterotoole3

O'Toole ja Katharine Hepburn elokuvassa Leijona talvella (1968)

peterotoole4

Woody Allen, Romy Schneider ja O'Toole elokuvassa Hei, pussycat (1965)

peterotoole2

O'Toole, Orlando Bloom, Diane Kruger ja Eric Bana elokuvassa Troija (2004)


Peter O'Toolen elokuvia Suomen teatterilevityksessä

Katsojaluvut ennen v. 1971 eivät ole täydellisiä. Esimerkiksi Arabian Lawrencen katsojaluku on kaukana kokonaismäärästä.

Elokuva Vuosi Ohjaus Ensi-ilta Katsojia
Viimeinen keisari 1987 Bernardo Bertolucci 18.12.1987 275 785
Troija 2004 Wolfgang Petersen 14.05.2004 179 930
Caligula 1979 Tinto Brass 18.09.1981 166 559
Casino Royale




1967




Val Guest
Ken Hughes
John Huston
Joseph McGrath
Robert Parrish
22.12.1967




149 870




Raamattu... alussa loi Jumala 1966 John Huston 11.11.1966 105 481
Rosebud 1975 Otto Preminger 18.04.1975 52 235
Kuningas Ralph 1991 David S. Ward 28.06.1991 33 717
Tähtisumua 2007 Matthew Vaughn 05.10.2007 28 888
Murphyn sota 1971 Peter Yates 07.05.1971 18 663
The Stunt Man 1980 Richard Rush 20.11.1981 12 573
Arabian Lawrence 1962 David Lean 13.09.1963 11 538
Vuosi huipulla 1982 Richard Benjamin 30.09.1983 10 022
Lassie 2005 Charles Sturridge 14.04.2006 9 265
Taistelu aamunkoitteessa 1979 Douglas Hickox 27.03.1981 5 897
Supergirl 1984 Jeannot Szwarc 19.04.1985 3 943
Don Quijote – mies La Manchasta 1972 Arthur Hiller 14.09.1973 3 864
Lemmenkoe 1985 Ivan Passer 17.01.1986 3 511
Paratiisiklubi 1986 Harold Ramis 19.12.1986 3 175

 

Lähde: The Guardian