Esther Williams, kylpevä kaunotar, kuoli

Reilut viisitoista vuotta kestäneen filmiuran tehnyt näyttelijä, uimari Esther Williams kuoli eilen 6. kesäkuuta 91 vuoden ikäisenä. Williams oli syntynyt Los Angelesissa 8. elokuuta vuonna 1921.

Lahjakkaana uimarina jo ennen filmiuraansa tunnettu Williams päätyi Hollywoodiin esiinnyttyään olympiatason uimarin, Tarzan-elokuvien Johnny Weismullerin show'ssa vuonna 1940. Hän teki sopimuksen MGM-studion kanssa, joka antoi Williamsille tämän ensimmäisen filmiroolin Mickey Rooneyn suositun Andy Hardy -elokuvasarjan osasta Andy Hardyn kaksoiselämä (1942). Kyseessä oli jo 12. filmi, jossa entinen lapsitähti Rooney näytteli roolia, jonka vastineena Suomessa nähtiin Suomisen Olli.

Williamsin seuraava rooli oli Tuulen viemää- ja Ihmemaa Oz -elokuvat ohjanneen Victor Flemingin sotafilmissä En lennä yksin (1943), jonka varsinaiset tähdet olivat Spencer Tracy ja Irene Dunne. Ensimmäisen oman elokuvansa Williams sai vuotta myöhemmin, kun George Sidney (Viva Las Vegas) ohjasi MGM:lle musikaalikomedian Läpi tulen ja veden. Elokuvan alkuperäinen nimi, Bathing Beauty, tarttui Williamsin lempinimeksi.

Läpi tulen ja veden jälkeen Williams oli tähti, joka usein sai filmeissään esitellä kuuluisia uimataitojaan. Tarzan-elokuvista ja myöhemmin Jailhouse Rockista tunnettu Richard Thorpe ohjasi uutta tähteä elokuvissa Vedenneito (1945), Fiesta (1947), Lemmikki laineilla (1947) ja Vihreä laguuni (1948). Uiskentelua harjoitettiin myös Edward Buzzellin Ahdin tyttäressä (1949), Robert Altonin Etelämeren laulussa (1950) ja Mervyn LeRoyn Meren jumalattaressa (1952), jossa Williams tulkitsi australialaista uimaria, Annette Kellermania. Williamsin viimeisiä uintifilmejä olivat Charles Waltersin ohjaamat Laineiden lemmikki (1952) ja Juhla Floridassa (1953). Williamsin yritykset vakavammissa rooleissa eivät kiinnostaneet kansaa. Viimeiseksi filmirooliksi jäi osa aviomiehensä Fernando Lamasin ohjaamassa espanjalaisfilmissä vuonna 1963.

Vincente Minnelli, George Sidney ja monet muut vastasivat Ziegfeldin tähtirevyyn (1945) ohjaamisesta, jonka tähtiä olivat Williamsin lisäksi Fred Astaire, Lucille Ball, Judy Garland, Gene Kelly ja William Powel. Elokuvalla oli seitsemän ohjaajaa ja käsittämättömät 38 käsikirjoittajaa. Powellin kanssa Williams nähtiin myös Norman Taurogin (Sininen Havaiji) musiikkidraamassa The Hoodlum Saint (1946), Ballin kera taasen Lemmenkarusellissa (1946), jonka ohjaajiin itse Buster Keaton lukeutui.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).