Ruotsalaista sotaelokuvaa Antti Reinin kera

Tammikuussa Ruotsissa sai ensi-iltansa Richard Holmin ohjaama sotaelokuva Beyond the Border, joka teatterikierroksensa aikana keräsi noin 170 000 euron lipputulot. Elokuva kertoo muutamasta epäonnisesta sotilaasta, jotka joulukuussa 1942 ylittävät Ruotsin ja Norjan välisen rajan nähdäkseen edes vilauksen natseista. Poikien jäätyä rajan taa laitetaan pelastuspartio matkaan.

Pelastuspartion suomalaisvahvistusta, Järvistä, näyttelee Vareksena Suomen valkokankailla seikkaileva Antti Reini. Ruotsalainen elokuvateollisuus ei ole Reinille vieras, sillä hän on näytellyt mm. Jan Troellin elokuvissa ja Ella Lemhagenin filmissä Patrick 1,5. Reinillä on rooli myös Marko Mäkilaakson liettualaisessa War of the Dead/Stone’s War -elokuvassa, joka on viettänyt viimeiset neljä vuotta jälkituotantohelvetissä.

Holm on aikaisemmin ohjannut kaksi Johan Falk -rikoselokuvaa, joista toisessa nähtiin myös Samuli Edelmann. Beyond the Border -elokuvan onkin kynäillyt Johan Falk -elokuvissa näytellyt ja myös Borderin pääosassa nähtävä André Sjöberg yhdessä Johnny Steenin kanssa.

Katso elokuvan traileri

Lähde: IMDb Pro | Kuva: CCV

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).