Klaus Härön Rakkaani merikapteeni oli viikonlopun katsotuin elokuva
Rakkaani merikapteeni. Kuva: Making Movies
Klaus Härön ohjaama, suomalais-irlantilaisena yhteistuotantona toteutettu Rakkaani merikapteeni oli ensi-iltaviikonloppunsa katsotuin elokuva kerättyään 12 172 katsojaa 120 salista. Making Movies Oy:n ja irlantilaisen Samson Filmsin 3,5:llä miljoonalla eurolla tuottama englanninkielinen rakkaustarina on kuvattu kokonaan Irlannissa. Elokuvan päätekijöistä suomalaisia ovat vain ohjaaja, toinen käsikirjoittaja ja tuottajat.
Rakkaani merikapteeni on Härön ensimmäinen englanninkielinen elokuva, mutta kahdeksan kaiken kaikkiaan. Suurimman yleisömenestyksen saivat Äideistä parhain (2005), jonka näki liki 220 000 suomalaista, ja Postia pappi Jaakobille (2009), joka keräsi hieman alle 100 000 katsojaa. 51-vuotiaan Härön kaksi edellistä elokuvaa, Tuntematon mestari (2019) ja Elämää kuoleman jälkeen (2020), saivat noin 75 000 ja vajaat 30 000 katsojaa. Elämää kuoleman jälkeen tosin jäi kokoontumisrajoitusten jalkoihin.
Näyttelijä Kari Ketosen ohjaama, ilman Elokuvasäätiön tukea jäänyt romanttinen komedia Häät ennen hautajaisia keräsi toisena viikonloppunaan liki yhtä paljon katsojia kuin edellisenäkin. Tähän mennessä elokuvan on nähnyt 32 872 silmäparia.
Mika Kaurismäen ohjaama Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä putosi katsojatilaston kolmannelle sijalle. Nyt vajaat 11 000 katsojaa keränneellä elokuvalla on 23 esityspäivän jälkeen kasassa kaikkiaan 126 204 katsojaa.
Sieniretki oli vasta kuudenneksi katsotuin
Viikonloppuun mahtui myös toinen kotimainen ensi-iltaelokuva, JP Siilin ohjaama komedia Sieniretki, joka pyöri 110 salissa vain 5 648 katsojalle. Aurora Studios Oy:n yhdessä Siilin Sepite Oy:n kanssa tuottama elokuva jäi vaille Elokuvasäätiön tuotantotukea. Elokuva on 58-vuotiaan Siilin seitsemäs. Tähänastisista peräti neljä pääsi yli sadantuhannen katsojan, suosituimpana Ganes (2007), jonka näki lähes 175 000 suomalaista.
Lauri Anssi Moilasen ja Olli Vuokon ohjaama, Tony Halmeesta kertova dokumenttielokuva Viikinki sai varsinaisen ensi-iltansa jo tiistaina. Viikonloppuna elokuvaa esitettiin vain kahdessa salissa, joissa kävi 60 katsojaa.
Viikonlopun ulkomaisista ensi-iltaelokuvista suosituin oli Parker Finnin esikoispitkänään ohjaama kauhuelokuva Smile, jota esitettin 54 salissa 6 051 katsojalle. Christian Tafdrupin ohjaama tanskalainen kauhuelokuva Speak No Evil tuli levitykseen hyvin vaatimattomalla markkinointibudjetilla, mutta sai kuitenkin kymmenestä salista 331 katsojaa. Tafdrupin edellinen elokuva Kamala nainen (2017, Suomeen 2018) keräsi koko levityksensä aikana 10 519 katsojaa.
Vielä vähäisempää oli neljän muun ensi-illan markkinointi. Finbolly saatteli ensi-iltaan kaksi uutta intialaista elokuvaa, joista Ponniyin Selvan: Part One sai kahdeksasta salista peräti 1 199 katsojaa – ilman, että elokuvasta järjestettiin edes lehdistönäytöksiä. Vikram Vedha puolestaan veti viiteen saliin 189 katsojaa.
Nepalilais-suomalaisena yhteistuotantona syntynyt dokumenttielokuva Tukdam – Between Worlds pyöri vain Kino Engelissä, jossa 141 helsinkiläistä kävi sen katsomassa.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat
ELOKUVA | OHJAUS | ENSI- ILTA |
LEV. | SALIT | KATSOJAT VKL |
KATSOJAT YHTEENSÄ |
|
1. | Rakkaani merikapteeni ![]() |
Klaus Härö | 30.09. | NF | 120 | 12 172 | ensi-ilta 13 476 |
2. | Häät ennen hautajaisia ![]() |
Kari Ketonen | 23.09. | NM | 100 | 11 147 | 32 872 |
3. | Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä ![]() |
Mika Kaurismäki | 09.09. | NF | 109 | 10 708 | 126 204 |
4. | Suon villi laulu | Olivia Newman | 02.09. | SFS | 68 | 6 619 | 89 965 |
5. | Smile | Parker Finn | 30.09. | FK | 54 | 6 051 | ensi-ilta |
6. | Sieniretki ![]() |
JP Siili | 30.09. | AS | 110 | 5 648 | ensi-ilta 6 492 |
7. | Don't Worry Darling | Olivia Wilde | 23.09. | WB | 46 | 5 311 | 17 709 |
8. | Pelle Hermanni ![]() |
Timo Koivusalo | 09.09. | AS | 81 | 5 016 | 47 055 |
9. | Kätyrit: Grun tarina [animaatio] | Kyle Balba Brad Ableson |
29.06. | FK | 44 | 3 347 | 335 531 |
10. | Avatar [uusintaensi-ilta] | James Cameron | 18.12. | DIS | 35 | 3 068 | 430 148 |
11. | Top Gun: Maverick | Joseph Kosinski | 26.05. | FK | 32 | 2 506 | 420 788 |
12. | Superlemmikkien liiga [animaatio] | Jared Stern Sam Levine |
29.07. | SFS | 36 | 2 063 | 41 542 |
13. | Triangle of Sadness | Ruben Östlund | 23.09. | SFS | 27 | 1 566 | 5 063 |
14. | Bullet Train | David Leitch | 05.08. | SFS | 18 | 1 244 | 51 706 |
15. | Ponniyin Selvan: Part One | Mani Ratnam | 30.09. | FIB | 8 | 1 199 | ensi-ilta |
16. | Moonage Daydream [dokumentti] | Brett Morgen | 16.09. | FK | 17 | 663 | 7 400 |
17. | Laitapuolen hyökkääjä ![]() |
Aleksi Mäkelä | 26.08. | NF | 23 | 625 | 27 582 |
18. | Elvis | Baz Luhrmann | 29.06. | SFS | 7 | 527 | 136 807 |
19. | Kaikkea hyvää, Leo Grande | Sophia Hyde | 09.09. | FK | 15 | 487 | 8 551 |
20. | Kolmentuhannen vuoden kaipuu | George Miller | 16.09. | NF | 17 | 406 | 6 420 |
... | Speak No Evil | Christian Talfdrup | 30.09. | ELK | 10 | 331 | ensi-ilta |
.. | Vikram Vedha [dokumentti, NP/FI] | Pushkar Gayathri |
30.09. | FIB | 5 | 189 | ensi-ilta |
... | Tukdam – Between Worlds [dokumentti] | Donagh Coleman | 30.09. | CM | 1 | 141 | ensi-ilta |
... | Viikinki [dokumentti] ![]() |
Lauri Anssi Moilanen Olli Vuokko |
27.09. | PEK | 2 | 60 | ensi-ilta |
Lähde: SES