akaurismakikaihonkanenmv
Aki Kaurismäki toisen elokuvansa Calamari Unionin (1985) ensi-illan aikaan. Kuva: Kai Honkanen / Museovirasto

Suomen elokuvasäätiö myönsi 6. kesäkuuta pidetyssä tukipäätöskokouksessaan tuotantotuen neljälle koko illan näytelmäelokuvalle ja yhdelle animaatioelokuvalle. Suurimman tuen, 943 600 euroa, sai Yellow Film & TV Oy:n tuottama Viivalla, jonka Aleksi Salmenperä ohjaa Juha Karvasen käsikirjoituksesta. Salmenperän edellinen elokuva Kupla on jo valmiina, mutta vailla ensi-iltapäivää.

Animaker Oy sai 780 000 euron tuen Niko ja myrskyporot -animaatioelokuvaan, joka on jatkoa saman yhtiön suurmenestyksille Niko – lentäjän poika (2008) ja Niko 2 – lentäjäveljekset (2012). Edellisen osan tapaan Kari Juusonen ja Jørgen Lerdam vastaavat ohjauksesta, Juusonen myös käsikirjoituksesta yhdessä tuottaja Hannu Tuomaisen ja Marteinn Thorissonin kanssa. Tuomaisen tuottajaparina on Antti Haikala.

Suomalais-saksalais-irlantilais-tanskalaisena yhteistuotantona toteutettavan Niko ja myrskyporojen kokonaisbudjetti on 7,2 miljoonaa euroa ja sen ensi-ilta on vuonna 2024.

Jalmari Helanderin neljäs pitkä elokuva Jerry and Ms. Universe sai 750 000 euron tuen. Petri Jokirannan uuden, maaliskuussa kaupparekisteriin merkityn yhtiön Cosmic Snowball Oy:n tuottama elokuva on Helanderin itsensä kirjoittama scifi-seikkailu entisen FBI-agentin ja hakkerin yhteisestä, päättömästä ufojahdista. Helanderin kolmas elokuva, noin kuusi miljoonaa euroa maksanut ja Suomen Lapissa kokonaisuudessaan kuvattu toiminnallinen sotaelokuva Sisu on jo valmiina ja se saanee ensi-iltansa vielä tänä vuonna. Helanderin aiempien elokuvien tapaan myös Sisu on Petri Jokirannan tuottama.

Aki Kaurismäen Sputnik Oy sai 650 000 euron tuotantotuen hänen elokuvaansa Kuolleet lehdet, jonka pääosia näyttelevät Alma Pöysti ja Jussi Vatanen. Kuolleet lehdet on 65-vuotiaan Kaurismäen 20. pitkän näytelmäelokuva. Edellinen oli Toivon tuolla puolen (2017), joka voitti parhaan ohjauksen palkinnon Berliinin elokuvajuhlilla.

Tuffi Films Oy:lle myönnettiin 685 000 euroa Jenni Toivoniemen ohjaamaan ja yhdessä Ulla Heikkilän kanssa käsikirjoittamaan kauhuelokuvaan Eevan lahja, joka kuvataan Virossa. Toivoniemen esikoisohjaus Seurapeli sai ensi-iltansa vuonna 2020.

Myös useat dokumenttielokuvat saivat tuotantotuen, muun muassa Veikko Aaltosen elokuva Kuvien takana, joka käsittelee taidetta sen eri muodoissaan. 120 000 euron tuen saaneen elokuvan tuottaa Bufo Oy, joka tuotti myös Aaltosen edellisen dokumentin, Rauni Mollbergista kertoneen Dinosauruksen (2021).

Kehittämistukeakin myönnettiin useille hankkeille, joista mainittakoon esimerkiksi Antti J. Jokisen ohjaama Kullervo. Jokisen pitkäaikainen unelma Kalevalan osittaisesta filmaamisesta otti pienen askeleen eteenpäin 22 700 euron kehittämistuen myötä. Jokinen ja näyttelijä Jorma Tommila käsikirjoittavat elokuvan yhdessä Jokisen ja Mikko Tenhusen toimiessa tuottajina Finland Cinematic Oy:n kautta.

Myös muutama romaanifilmatisointi sai kehittämistukea. 35 000 euroa meni Jarowskij Finland Oy:lle, joka valmistelee koko illan elokuvaa Katja Kallion Yön kantaja -romaanin pohjalta. Kallio käsikirjoittaa ja Alli Haapasalo ohjaa. Tekele Productions Oy puolestaan sai 30 000 euroa Reetta Aallon oman samannimisen romaaninsa pohjalta käsikirjoittamaan ja ohjaamaan Vadimiin.

Ensi-illat

Keskiviikko 15.6.

A

Keskiviikko 29.6.

A A

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

B B B

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat