Biisonimafian elokuva oli viikonlopun katsotuin, The Northman avasi neljännellä sijalla
Alexander Skarsgård ja Anya Taylor-Joy näyttelevät pääosia The Northmanissa. Kuva: Focus Features
Koomikkoryhmä Biisonimafian ensimmäinen valkokangaslevitykseen tullut elokuva McHelper BeKings keräsi ensi-iltaviikonloppunaan 13 964 katsojaa 76 salista. Avaustulos on vuoden kotimaisista elokuvista paras, ja se riitti viikonlopun katsojatilaston kärkipaikkaan. Kaitsu Walfrid Rinkisen esikoisenaan ohjaama ja Rabbit Films Oy:n tuottama elokuva sai Elokuvasäätiöltä pienen kehittämistuen ja myöhemmin markkinointi- ja levitystukea, mutta ei tuotantotukea.
David Yatesin ohjaama Ihmeotukset. Dumbledoren salaisuudet oli viikonlopun toiseksi katsotuin elokuva 10 685:llä katsojallaan, ja kaiken kaikkiaan elokuvan on nähnyt tähän mennessä 102 521 suomalaista.
Viikonlopun ulkomaisista ensi-illoista suosituin oli suuren budjetin viikinkielokuva The Northman, joka keräsi 5 006 katsojaa 62 salista. Ohjaaja Robert Eggers tunnetaan kahdesta huomattavan kehutusta kauhuelokuvastaan, The Vvitch: A New England Folk Talesta (2016) ja The Lighthousesta (2019). The Vvitch sai vain pienimuotoisen levityksen Finnkinon teattereissa ja 649 katsojaa, mutta The Lighthouse meni 22 027 katsojalle.
Ulkomaisia ensi-iltoja olivat myös Tom Gormicanin ohjaama Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka ja iranilaisen Panah Panahin Soratie, joka sai 17 salista 297 katsojaa. Nicolas Cagen tähdittämä itseironinen Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka pyöri 49 salissa 1 699 katsojalle.
McHelper BeKingsin lisäksi viikonloppuna sai ensi-iltansa toinenkin kotimainen elokuva, Tony Heinon esikoispitkä Toinen mies, jota esitettiin viidessä salissa 69 katsojalle. Ilman Elokuvasäätiön tukea tuotetussa amatöörielokuvassa nähdään sivuosissa useita ammattinäyttelijöitä, Heikki Kinnunen muiden muassa.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat
ELOKUVA | OHJAUS | ENSI- ILTA |
LEV. | SALIT | VKL | YHTEENSÄ | |
1. | MC Helper BeKings ![]() |
Kaitsu Walfrid Rinkinen | 22.04. | AS | 76 | 13 964 | ensi-ilta 14 009 |
2. | Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet | David Yates | 08.04. | SFS | 92 | 10 685 | 102 521 |
3. | Hurja jengi [animaatio] | Pierre Perifel | 15.04. | FK | 94 | 6 044 | 23 704 |
4. | The Northman | Robert Eggers | 22.04. | FK | 62 | 5 006 | ensi-ilta |
5. | The Lost City | Adam Nee Aron Nee |
15.04. | FK | 52 | 2 873 | 13 632 |
6. | Sonic the Movie 2 | Jeff Fowler | 01.04. | FK | 47 | 2 491 | 30 826 |
7. | Tytöt tytöt tytöt ![]() |
Alli Haapasalo | 14.04. | NF | 61 | 2 370 | 12 076 |
8. | The Batman | Matt Reeves | 04.03. | SFS | 30 | 1 736 | 169 228 |
9. | Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka | Tom Gormican | 22.04. | NF | 49 | 1 699 | ensi-ilta 1 982 |
10. | JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii [dokumentti] | Miika Särmäkari Taito Kawata |
25.03. | SFS | 29 | 1 454 | 44 768 |
11. | Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ![]() |
Väinö Wekcström Jarkko Felin |
01.04. | FF | 44 | 1 134 | 17 005 |
12. | Odotus ![]() |
Aku Louhimies | 01.04. | AS | 33 | 920 | 14 982 |
13. | Spider-Man: No Way Home | Jon Watts | 15.12. | SFS | 20 | 741 | 272 361 |
14. | Morbius | Daniel Espinosa | 01.04. | DIS | 25 | 591 | 15 403 |
15. | Coda -- kahden maailman välissä | Sian Heder | 22.10. | NF | 20 | 552 | 15 009 |
16. | Everything Everywhere All at Once |
Dan Kwan
Daniel Scheinert |
29.04. | CMA | 1 | 510 | ennakko |
17. | 70 on vain numero ![]() |
Johanna Vuoksenmaa | 29.12. | NF | 22 | 498 | 70 414 |
18. | Vinski ja näkymättömyyspulveri ![]() |
Juha Wuolijoki | 22.12. | NM | 18 | 477 | 101 398 |
19. | The Twin -- paha kaksonen ![]() |
Taneli Mustonen | 06.04. | NF | 27 | 450 | 5 934 |
20. | Sing 2 [animaatio] | Garth Jennings | 22.12. | FK | 19 | 441 | 100 990 |
... | Soratie | Panah Panahi | 29.04. | CM | 17 | 297 | ensi-ilta |
... | Toinen mies ![]() |
Tony Heino | 29.04. | KK | 5 | 69 | ensi-ilta |
Lähde: SES